Jukolan viesti ei tule Leville – maastot eivät olleet riittävät
Lapin suurin suunnistusseura Ounasvaaran Hiihtoseura, Visit Levi ja Kittilän kunta kävivät viime vuoden puolelta saakka neuvotteluja Jukolan viestin hakemisesta ja järjestämisestä Levillä kaudella 2031–2033. Jukolan viestin omistaa ja sen järjestelyoikeudet myöntää Kaukametsäläiset ry, joka on Jukolan viestin perustajajärjestö.
Jukolan viestin delegaatio saapui 1. kesäkuuta paikan päälle Leville arvioimaan kisamaastoja ja vaihtoehtoja kisakeskuksen sijainniksi. Levi esitteli kisakeskuksen paikaksi kahta vaihtoehtoa: South Pointia ja Activity Parkin ympäristöä. Näissä ei ollut moitittavaa, erityisesti Activity Parkin alue olisi voinut hyvinkin täyttää kriteerit.
Maastoihin tutustumisen jälkeen Levin väelle kuitenkin kiiri pian tieto, ettei Kaukametsäläiset ry myönnä Leville lupaa hakea kilpailun järjestäjäksi. Ongelmaksi muodostuivat maastot.
– Ne eivät vain olleet riittävät, Visit Levin toimitusjohtaja Satu Pesonen harmitteli muutama päivä tapaamisen jälkeen.
Myös Kaukametsäläiset ry:n puheenjohtaja Petri Paukkunen totesi, että ratkaisu oli harmillinen.
– Koen, että Jukolan viestikin häviää siinä, ettemme pääse Levin kaltaiseen paikkaan. Levillä on infra, matkailualueen mahdollisuudet ja into tehdä tapahtuma. Mutta on muistettava, että vaikka kaikki oheistoiminnot ovat suuria ja ratkaiseviakin, kyse on kuitenkin suunnistuskilpailusta, ja silloin tärkein juttu on maasto.
Paukkusen mukaan Levin maastoissa ei pysty järjestämään näin ison kokoluokan tapahtumaa. Jukolan viesti kerää vuosittain 15 000–17 000 osallistujaa. Kaikkineen tapahtuma-alueella liikkuu viikonlopun aikana 20 000–30 000 ihmistä.
– On Levillä hyvääkin suunnistusmaastoa, mutta alueet ovat liian pieniä. Suunnistajatermein sanottuna maasto on suunnistuksellisesti köyhää. Ei ole rastipisteitä riittävästi, ja pitkien hajontaratojen tekeminen on mahdotonta. Lisäksi Kätkätunturin rinteet ovat liian jyrkkiä, kun otetaan suuri suunnistajamassa huomioon.
Ensi kesänä tapahtuma järjestetään Kotkassa, vuonna 2027 Vuokatissa, vuonna 2028 Espoossa, vuonna 2029 Kaustisella ja vuonna 2030 Jämillä.
Ounasvaaran Hiihtoseura on järjestänyt Jukolan viestin kaksi kertaa aiemmin: vuonna 1980 Ounasvaaralla ja vuonna 2021 Mäntyvaarassa nimellä Napapiiri-Jukola. Jos Jukola olisi tullut Leville, se olisi ollut historian pohjoisin Jukolan viesti.
