Levillä Dave Ryding harjoittelee päivittäin 2,5 tuntia rinteessä. Treenin aikana syke nousee 175–180:een, joten myös palautumisesta pitää huolehtia.
Kaikkien aikojen menestynein brittilaskija treenaa Levillä
Dave Rydingin tavoitteena on olla vanhin pujottelija koskaan maailmancupin palkintopallilla. Se voi toteutua tällä kaudella.
Kuukauden päästä David ”Dave” Ryding täyttää 37 vuotta. Moni alppihiihtäjä on sen ikäisenä jo lopettanut uransa, mutta Rydingilla on muita suunnitelmia.
− Aion jatkaa niin kauan kuin voin. Tunnen olevani yhtä hyvä kuin koskaan, Ryding kertoi Levin Sanomille lokakuun lopulla.
Miehen vauhti rinteessä ei ole hidastunut vuosien saatossa, päinvastoin. Uran parhaimmat tulokset ovat tulleet hiljattain: vuonna 2022 Ryding voitti arvostetun Kitzbühelin pujottelun, ja viime talvena tuloksena oli toinen sija samassa kisassa.
Kitzbühelin ohella Levin maailmancupilla on erityinen merkitys Rydingille.
− Täällä saavutin ensimmäiset maailmancup-pisteeni vuonna 2012 ja laskin ensimmäisen kerran top-kymppiin vuonna 2016.
”Parempi kuin jäätikkö”
Edellisen kerran miehet kilpailivat Levin maailmancupissa vuonna 2019. Silloin myös Ryding oli edellisen kerran Levillä ennen tätä syksyä.
− Harjoittelin täällä monena vuonna, mutta siitä lähtien, kun miesten pujottelua ei enää ole järjestetty, en ole ollut täällä harjoittelemassakaan. Nyt uuden rinteen myötä halusimme tulla takaisin, hän kertoo.
Rydingin ohella Levillä harjoittelevat myös muut Britannian maajoukkueeseen kuuluvat miehet.
− Uusi rinne on täydellinen meidän harjoitteluumme. Erityisesti tähän aikaan vuodesta sitä on vaikea päihittää. Rinne on jäinen ja siten samankaltainen kuin maailmancup-rinteet. Eihän se maailmancup-rinne ole, mutta täällä on hyvä etsiä rajojaan ja harjoitella.
"Uusi rinne on täydellinen meidän harjoitteluumme. Erityisesti tähän aikaan vuodesta sitä on vaikea päihittää", Dave Rydinger kehuu Levin olosuhteita.
Britannian maajoukkueella on takanaan kuusi treenipäivää Levillä. Seuraavaksi matka jatkuu Ruotsiin harjoittelemaan.
− Tulemme mielellämme Pohjoismaihin harjoittelemaan heti kun vain pääsee. Täällä on paljon parempi kuin jäätiköllä, missä on aina paljon muita joukkueita. Täällä on rauhallista ja nukun hyvin. Vapaapäivinä tykkään kävellä ja nauttia lumesta ja maisemista. Pidän Lapin rauhasta ja hiljaisuudesta, en ole kaupunki-ihminen, Ryding sanoo.
Levillä Rydingin päivissä on tietty rutiini. Aamulla harjoitellaan rinteessä 2,5 tuntia, minkä jälkeen syödään lounas. Iltapäivällä vuorossa on oheisharjoittelua tai kehonhuoltoa. Levolla on suuri merkitys.
− Sykkeeni on harjoituksissa 175−180. Tarvitsen lepoa, jotta keho palautuu niin, että pystyn seuraavana päivänä jälleen harjoittelemaan, Ryding kertoo.
Toive miesten kisan paluusta
Ensimmäinen kisa maailmancupissa Rydingin on tarkoitus laskea 18. marraskuuta Itävallan Gurglissa. Tällä kaudella alppihiihdossa ei järjestetä arvokisoja, mikä ei Rydingia harmita.
− Tykkään kilpailla maailmancupissa joka viikonloppu. En koskaan keskity vain yhteen kisaan kaudessa. Joka vuosi haluan laskea hyvin ja tuntea oloni hyväksi sekä kehossani että suksilla. Jos pystyn siihen, tiedän, että pystyn kilpailemaan sekä top-10-paikoista että palkintosijoista.
− Yksinkertainen tavoitteeni on olla vanhin pujottelija koskaan maailmancupin palkintopallilla. Jos pääsen palkintopallille tällä kaudella, se toteutuu, hän jatkaa.
Ryding kuitenkin korostaa, ettei tuloksiin kannata liikaa keskittyä.
− Tärkeämpää on keskittyä omaan tekemiseen.
Ryding palaisi mielellään Leville kilpailemaan. Vuonna 2017 ja 2019 hän kaatui Levillä kärkisijoilta. Se on jäänyt hieman kaivelemaan.
− Koen, että minulla on selvittämättömiä asioita Levin kanssa. Toivon, että miesten pujottelu vielä järjestetään Levillä ja saisin vielä yhden mahdollisuuden. Rinne täällä sopii hyvin minun tapaani laskea, hän sanoo.