”Maailmancupin pujotteluavauksen starttikoppi on merkittävä paikka monelle huippu-urheilijalle. Tästä ovat ponnistaneet kaikki maailman parhaat yli 20 vuotta, ja heistä parhaimpien nimet löytyvät gondolihissin kopeista. Tässä on hyvä hakea fiilistä tulevaan”, Teemu Moisio sanoo.
Keltanokkana kohti kisakautta
Kun 48-vuotias alppihiihtoharrastaja ilman kisakokemusta päättää osallistua alppihiihdon maailmancupiin, onko se tekemätön paikka vai kokemisen arvoinen haaste? Olkoonkin, että kilpailua käydään Masters-sarjassa.
– Ei turhanpäiväistä sauvan puristamista enää näillä kilsoilla. Pitää olla hauskaa, Teemu Moisio kuvailee haastetta, jonka mies on asettanut itse itselleen.
Mutta vaikka kyse on hauskanpidosta:
– En minä nyt viimeinen kuitenkaan voi olla! hän nauraa.
Mistä siis on kyse?
Levin monitoimimies, monessa matkailu- ja markkinointiliemessä keitetty 48-vuotias Moisio päätti viime talvena “missä lie viidenkympin kriisissä” ryhtyä kilpailemaan alppihiihdossa. Moisio aikoo osallistua tulevana keväänä alppihiihdon Masters-sarjan maailmancupin finaaleihin Levillä. Levin kilpakumppanit ovat kovia.
– Ei sinne suoraan Bar Ihkusta voi mennä. Samassa ikäluokassa laskee esimerkiksi Jukka Leino ja Sami Uotila, joilla molemmilla on alppihiihdosta maailmancupin pisteitä omalta huippu-urheiluajaltaan sekä myös vahvat meriitit Masters-sarjoista. Minulla ei ole mitään palaa tällaisia huippu-urheilijoita vastaan, mutta on siellä laskijoita harrastajataustallakin, eli kaikkeen muuhun voi olla mahdollisuudet.
Höntsäilyä piirimestaruuksissa
Vaikka Moisio kuvailee haastettaan lempeästi “jonkinlaiseksi sekoiluksi”, ei hän kuitenkaan ihan nollista loikkaa alppihiihdon pariin. Moisio on elänyt ja hengittänyt lajia lähes koko ikänsä.
– Myöhäisherännäisyys oikeastaan määrittää minun lajitaustaani aika vahvasti, Moisio summaa.
– Olen ollut kiinnostunut kyseisestä urheilumuodosta aina, mutta kilpailin vasta 16–20-vuotiaana, kun se olisi ollut järkevää tehdä siinä 6–16-vuotiaana.
Moisio on kotoisin Lappeenrannasta ja laski lapsuutensa Saimaa Ski -seuran riveissä. Moision kotimäki oli tuolloin Myllymäen hiihtokeskus Joutsenossa.
– Myllymäki oli sellainen viikonloppujen viettopaikka. Korkeuseroa siellä on 74 metriä meren pinnasta. Viikolla menimme Huhtiniemen hiihtokeskukseen, jossa korkeuseroa oli 25 metriä. Koulun jälkeen sukset olalle ja lähimmälle bussipysäkille ja rinteeseen. Siellä sitten oltiin niin kauan kuin hissi pyöri ja jonkun vanhemmat hakivat meidät pois.
”Kesällä kisarinteen pinnanmuodot näyttävät todella erilaiselta kuin talvella, kun tässä on lumi päällä”, Teemu Moisio sanoo. Talvea odottelevat säilölumikasat hallitsevat sulan maan aikaan maisemaa – ja viilentävät poroja.
Moisio ei pidä omaa kilpailuaikakauttaan kovin merkityksellisenä: “höntsäilyä piirimestaruuksissa”, hän kuvailee.
– Alppihiihto oli siihen maailman aikaan vähän toisenlaista kuin tänä päivänä. Jonkun iskä piti treenit, ja sinne mentiin, jos mentiin. Ei oikein voi edes sanoa, että olen laskenut kilpaa. On vain laskettu ja tehty kaikenlaista, Moisio pohtii.
Vuosien 2005 ja 2006 kieppeillä lappeenrantalaisen nuoren miehen tie vei Leville hiihtokouluun töihin.
– Meidän perhe oli käynyt Levillä joka talvi lomalla vuodesta 1984 saakka. Kun päädyin tänne hiihtokouluun ja lopulta asumaankin, Levistä muodostui minulle monella tapaa koti.
Olympiarenkaat käyntikorttina
Teemu Moisio laski Levillä ensimmäistä kertaa 7-vuotiaana eli yli 40 vuotta sitten. Istumme Ravintola Gondolan pihaterassilla, gondolihissin edessä. Vieressä hissi rullaa pyöräilijöitä ylös Levi Bike Parkin reiteille.
– Onhan tämä kaikki muuttunut ihan valtavasti. Silloin 80-luvulla majoituimme Levillä, mutta kävimme laskemassa Ylläksellä. Eturinteelle tultiin illalla jatkamaan, jos oli vielä energiaa, Teemu muistelee.
Hissirakennuksen seinässä on iso näyttö, jossa vilahtelee Levin mainosvideoita.
– Tuossa on muuten meidän Espoon naapurin Anni ja tuo toinen on meidän Pihla, Teemu nyökkää kohti mainostaululla välähteleviä pätkiä, jotka hän on itse kuvannut.
Teemu on markkinoinnin, viestinnän ja matkailun monialayrittäjä. Hänen lapsensa ovat päätyneet kerran jos toisenkin malleiksi Levin aktiviteettikuvastoon. 20 vuotta sitten Teemu oli itse usein mallina Levin mainoskuvauksissa.
– Tai no sanotaanko, että 20 vuotta ja 20 kiloa sitten, hän nauraa.
– Minusta tuli lopulta valokuvaaja, kun olin vähän sitä mieltä, että kuvia voisi tehdä toisellakin tapaa kuin mitä silloin tehtiin.
”Maailmassa on lukuisia toinen toistaan hienompia maailmancupin startteja, mutta jäinen ja haastava Levi Blackin pujottelun avausrinne sekä alkutalven ensilumen peittämä vastapäinen Kätkätunturi ovat muodostuneet yhdeksi klassikoista. Katsotaan tarvitaanko omaan aikaani keväällä kalenteria vai kelloa.”
Moisio asui Levillä, valokuvasi, pyöritti keilahallia ja perusti Café Bar Kodan toimiessaan Levi Gold Oy:n palveluksessa. Lapsetkin syntyivät niinä vuosina.
– Mutta ehkä se valokuvaaminen oli se mun isoin panos silloin matkailumarkkinointiin. Ja sitä teen kaiken ohessa edelleen, hän sanoo.
Vaikka Moision perhe asuu nykyään Espoossa, mies vaikuttaa yhä vahvasti Levillä. Hän toimii muun muassa Levi Snow Sports Academyn, tuttavallisemmin alppilukion, taustalla toimivan yhdistyksen puheenjohtajana ja päätoimittaa Visit Levin, kunnan, hiihtokeskuksen ja kaivosyhtiön yhteistä Levi Life -aikakauslehteä.
– Olen ollut vahvasti mukana kehittämässä Snow Sports Academyn urheilu- ja koulutustoimintaa. Viimeisimpänä yhteisponnistuksena Levi Ski Resortin kanssa syntyi tuo olympiavalmennuskuvio, Moisio sanoo ja viittoo kohti gondolihissirakennuksen seinässä roikkuvaa lakanaa, jossa koreilevat olympiarenkaat.
“Olympiavalmennuskuviolla” Moisio viittaa Levin viime keväänä pokkaamaan merkittävään olympiavalmennuskeskusstatukseen.
– Kun vuonna 2019 tulin alppikoulun taustalle, tilanne oli se, että koululla oli kolme linjaa: huippu-urheilu, monitaito ja vapaalasku. Huippu-urheilupuoli nilkutti pahasti, ja mietittiin, pitäisikö se lakkauttaa kokonaan. Silloin istuin alas Markkasen Jukan, silloisen alppikoulun päävalmentajan, kanssa, ja totesimme, että ei tämä nyt ihan niin perseellään ole, etteikö sitä voisi korjata.
Ja sitten korjattiin.
– Levillä aloitettiin lumen säilöminen jo vuonna 2016. Sillä oli iso rooli kaikessa. Ja Mustosen Marko tuli vuonna 2019 Ski Resortille liiketoimintajohtajaksi. Marko on huippu-urheiluihmisiä. Yhdessä kehitimme alppikoulua, ja hissiyhtiö kehitti lumensäilöntää, joka tuo kaikki maailman maajoukkueet tänne treenaamaan. Levistä kasvoi muutamassa vuodessa merkittävä toimija. Samalla kasvoi alppikoulun tunnettuus, eikä vähiten oikeiden henkilövalintojen myötä. Huippuunsa viritetty toiminta tarvitsee parhaat valmentajat sekä kouluttajat.
Mistään pienestä korjausliikkeestä ei ollut kyse.
– Kaksi vuotta painittiin ja jumpattiin. Ei se ollut mikään sellainen, että laitat olympiakomitealle mailin, että me haluttaisiin nämä renkaat tänne. Se oli iso työ. Status on käytännössä Levin käyntikortti, kun puhutaan huippu-urheilusta ja kansainvälisistä olosuhteista. Se kertoo, että olemme tehneet asiat tietyllä tavalla ja olemme sitoutuneet tekemiseen. Toki voin puhua vain alppikoulun puolesta. Toivottavasti alppikoulu voi vielä jonain päivänä ottaa vastaan myös myös kasvavissa määrin kansainvälisiä opiskelijoita. Siinä on iso mahdollisuus.
Enemmän puhe- kuin urheilulahjoja?
Moisio tekee paljon, ja monesti rakkaudesta lajiin.
– Päivätyöt minulla ovat pääasiassa etelässä, mutta voin tehdä niitä käytännössä missä tahansa. Työt Levillä ovat enemmänkin elämäntapa ja intohimo.
Moisio käy Levillä monta kertaa vuodessa.
– Käytännössä asun Levillä aina lokakuusta joulukuun puoleenväliin ja maaliskuun puolesta välistä toukokuun puoleenväliin.
Moision lapset, 14-vuotias Pihla ja 11-vuotias Minka, ovat aloittaneet kilpailun alppihiihdossa paljon nuorempina kuin isänsä aikoinaan, Minka 6-vuotiaana ja Pihla 8-vuotiaana.
– Jos katson omien lasteni harrastamista, valmentautuminen on paljon ammattimaisempaa kuin mitä se oli minun nuoruudessani.
Alppihiihto jaetaan neljään lajiin: pujotteluun, suurpujotteluun, supersuurpujotteluun ja syöksyyn.
– Pujottelu ja suurpujottelu ovat tekniikkalajeja, ja näistä suurpujottelu on kantalaji kaikelle. Pujottelu, mitä lasketaan Levilläkin maailmancupissa, on ehkä se kaikista teknisin ja myös hitain laji. Tytöt laskevat näitä kaikkia lajeja, ja minä olen laskenut puikkaa ja suurpuikkaa. Suomalaisessa alppihiihdossa pujottelu on meille se ominaisin laji, koska meillä ei ole vuoria – vauhtilajeja ei voi treenata.
Mutta millä mallilla ovat Moision treenit? Kai sitä jotain pitää jo tehdä, jotta uskaltaa lähteä talvella skabailemaan?
– No sanotaanko näin, että heinäkuussa olisi voinut tehdä jotain enemmänkin, Moisio nauraa.
Fyysisen kunnon parantaminen oli lähtölaukaus haasteelle. Kaikki lähti liikkeelle Italian Cortina d´Ampezzosta, jossa Moisio oli laskemassa viime keväänä ystävänsä Niclaksen kanssa samalla, kun molempien jälkikasvut harjoittelivat läheisen vuoren rinteillä omaa mahdollista maailman valloitustaan varten.
– Puolisoni soitti minulle kesken laskupäivän ja kysyi, miten menee. Sanoin, että muuten ihan hyvin, mutta on helvetinmoinen homma pysyä tämän seniorikansalaisen perässä. Niclas täyttää 60 ja laskee mastereita, se on sellainen ikämiesalppihiihtäjä, Moisio kertoo.
Samana iltana hotellin illallispöydässä Niclas kysyi, että Teemu, pitäisikö sinunkin lähteä vetämään kisoja.
– Muutaman viinilasin jälkeen olin vielä sen verran järkevä, etten vastannut heti mitään.
Asia ehti muhia viikon jos toisenkin, kunnes Moisio otti puhelimen kouraansa.
– Soitin Headin maahantuojalle Pitkärannan Markolle, että minulla olisi tällainen ajatus, ja lähtisittekö mukaan, kun tarvitsisin vähän kamppeita. Marko sanoi, että jos olet niin hullu, niin lähdetään. Olen varmaan Suomen vanhin alppihiihtäjä, jolla on välinediili! Saavutus sekin, mutta siitä on kyllä kiittäminen puhelahjojani, ei urheilutuloksiani, Moisio veistelee.
Ja jotta perääntymisen mahdollisuutta ei tulisi, Moisio julisti aikomuksensa kaikelle laskukansalle jo viime keväänä Edge-lehdessä.
– Olen kirjoittanut Edgeen vuosikausia. Päätin tehdä sinne seurannan projektistani, eli enää en voi perua.
Minuuttiin se pitää saada
Moisio kuitenkin uskoo, että haaste ei ole tekemätön paikka. Pyöräillä tosin on pitänyt enemmän kuin ehkä huvittaisi.
– Pyöräily on ihan sikahyvästä minun ikäiselleni, kunhan vaan jaksaa pyörittää sitä kampea, Moisio tuskailee.
– Fyysisesti saan varmasti itseni kuntoon parissa kuukaudessa, ja pystyn takuulla laskemaan ylhäältä alas ilman, että maitohapot hakkaa liikaa. Tässä lajissa on ehkä kuitenkin enemmän merkitystä taidolla, eli miten siellä suksen päällä seisoo.
Levi Snow Sports Academyn päävalmentaja Jukka Leino on kelpuuttanut Moision mukaan treeneihin.
– Joskin ehtoja ja naljailua on siltä puolelta riittänyt, Moisio kuittailee.
Kaisa Puttonen, joka toimi viime kaudella naisten C-maajoukkueen vastuuvalmentajana, on tehnyt Moisiolle fysiikkaohjelman.
– Kaikki ulkoiset tekijät ovat siis kunnossa. Nyt on vain kyse siitä, että jaksaa itse heiluttaa sitä kahvakuulaa ja käydä punttisalilla.
Teemu kertoo olevansa ehdottomasti talvi-ihminen ja pahasti addiktoitunut lumilajeihin.
Vielä on onneksi muutama kuukausi aikaa talvikauteen.
– Haluaisin käydä ensi talvena laskemassa jotkut Suomen kisat tai vaikka koko rundin. Niitä on ehkä viitisen kisaviikonloppua talvessa. Ja sitten kiinnostaisi laskea ulkomailla muutama skaba. Joko jossain, missä en ole koskaan käynyt tai sitten jossain legendaarisessa hiihtokeskuksessa. Maailmancupin finaali Levillä on sitten huhtikuun puolivälissä.
Jotta saamme hieman tatsia tulevaan, päätämme käydä kurkkaamassa maailmancupin lähtökoppia ylhäällä rinteessä. Säilölumikasojen keskellä on vaikea hahmottaa talvisen radan maastonmuotoja. Moisio viittilöi, että tuolta startataan ja tuonne lasketaan, tuossa tulee kaarre ja tuolla ovat valokuvaajat. Kysyn, onko Moisio asettanut itselleen aikatavoitetta. Miestä naurattaa.
– No ei sitä kalenterista tarvitse katsoa kuitenkaan, mies virnuilee.
No kai jokin tavoite sentään on?
– Eiköhän se minuuttiin pidä saada. Miesten maailmancupin aika pujottelussa tuosta kopista alas on noin minuutti, ja se on siis pujottelussa. Jos lasken suurpujottelussa, joka on huomattavasti pujottelua nopeampi laji, minuutti on fine, Moisio laskeskelee.
– En minä oikeasti tiedä. En ole koskaan laskenut tässä mäessä kellolla. Mutta sittenhän se selviää, hän nauraa.
Moisio on siis isojen haasteiden edessä, mutta sitä saa, mitä tilaa.
– Haluan haastetta! Ehdottomasti tykkään ja sytyn haasteista.
Ja koska nyt tämä haaste on Edge-lehden lisäksi julistettu isosti ääneen myös Levin Sanomissa, Teemu, meidän kaikkien katseet ovat sinussa. Tsemppiä kisakauteen!
TEEMU MOISIO
48-vuotias markkinoinnin, viestinnän ja matkailun monialayrittäjä.
Levi Snow Sports Academyn taustayhdistyksen puheenjohtaja ja Levin matkailun intohimoinen kehittäjä.
Koti Espoossa ja Levillä.
Diagnoosi: vaikeasti määriteltävissä, mutta addiktoitunut lumilajeihin.
Kesä vai talvi? ”Talvi ehdotomasti. Tammikuu on hienoa aikaa, kun joulun jälkeen hieman hiljenee, on kunnolla pakkasta, paljon lunta, kaamoksen sävyjä ja hiljaista, ja laitat sukset jalkaan ja menet rinteiden ulkopuolelle hiihtelemään. Sitä ei voi kopioida millään tavalla, se on ainutlaatuista.”