Keltanokkana kohti kisakautta

Kun 48-vuotias alppihiihtoharrastaja ilman kisakokemusta päättää osallistua alppihiihdon maailmancupiin, onko se tekemätön paikka vai kokemisen arvoinen haaste? Olkoonkin, että kilpailua käydään Masters-sarjassa.

– Ei tur­han­päi­väis­tä sau­van pu­ris­ta­mis­ta enää näil­lä kil­soil­la. Pi­tää ol­la haus­kaa, Tee­mu Moi­sio ku­vai­lee haas­tet­ta, jon­ka mies on aset­ta­nut it­se it­sel­leen.

Mut­ta vaik­ka kyse on haus­kan­pi­dos­ta:

– En minä nyt vii­mei­nen kui­ten­kaan voi ol­la! hän nau­raa.

Mis­tä siis on kyse?

Le­vin mo­ni­toi­mi­mies, mo­nes­sa mat­kai­lu- ja mark­ki­noin­ti­lie­mes­sä kei­tet­ty 48-vuo­ti­as Moi­sio päät­ti vii­me tal­ve­na “mis­sä lie vii­den­kym­pin krii­sis­sä” ryh­tyä kil­pai­le­maan alp­pi­hiih­dos­sa. Moi­sio ai­koo osal­lis­tua tu­le­va­na ke­vää­nä alp­pi­hiih­don Mas­ters-sar­jan maa­il­man­cu­pin fi­naa­lei­hin Le­vil­lä. Le­vin kil­pa­kump­pa­nit ovat ko­via.

– Ei sin­ne suo­raan Bar Ih­kus­ta voi men­nä. Sa­mas­sa ikä­luo­kas­sa las­kee esi­mer­kik­si Juk­ka Lei­no ja Sami Uo­ti­la, joil­la mo­lem­mil­la on alp­pi­hiih­dos­ta maa­il­man­cu­pin pis­tei­tä omal­ta huip­pu-ur­hei­lu­a­jal­taan sekä myös vah­vat me­rii­tit Mas­ters-sar­jois­ta. Mi­nul­la ei ole mi­tään pa­laa täl­lai­sia huip­pu-ur­hei­li­joi­ta vas­taan, mut­ta on siel­lä las­ki­joi­ta har­ras­ta­ja­taus­tal­la­kin, eli kaik­keen muu­hun voi ol­la mah­dol­li­suu­det.

Höntsäilyä piirimestaruuksissa

Vaik­ka Moi­sio ku­vai­lee haas­tet­taan lem­pe­äs­ti “jon­kin­lai­sek­si se­koi­luk­si”, ei hän kui­ten­kaan ihan nol­lis­ta loik­kaa alp­pi­hiih­don pa­riin. Moi­sio on elä­nyt ja hen­git­tä­nyt la­jia lä­hes koko ikän­sä.

– Myö­häis­he­rän­näi­syys oi­ke­as­taan mää­rit­tää mi­nun la­ji­taus­taa­ni ai­ka vah­vas­ti, Moi­sio sum­maa.

– Olen ol­lut kiin­nos­tu­nut ky­sei­ses­tä ur­hei­lu­muo­dos­ta ai­na, mut­ta kil­pai­lin vas­ta 16–20-vuo­ti­aa­na, kun se oli­si ol­lut jär­ke­vää teh­dä sii­nä 6–16-vuo­ti­aa­na.

Moi­sio on ko­toi­sin Lap­peen­ran­nas­ta ja las­ki lap­suu­ten­sa Sai­maa Ski -seu­ran ri­veis­sä. Moi­si­on ko­ti­mä­ki oli tuol­loin Myl­ly­mä­en hiih­to­kes­kus Jout­se­nos­sa.

– Myl­ly­mä­ki oli sel­lai­nen vii­kon­lop­pu­jen viet­to­paik­ka. Kor­keu­se­roa siel­lä on 74 met­riä me­ren pin­nas­ta. Vii­kol­la me­nim­me Huh­ti­nie­men hiih­to­kes­kuk­seen, jos­sa kor­keu­se­roa oli 25 met­riä. Kou­lun jäl­keen suk­set olal­le ja lä­him­mäl­le bus­si­py­sä­kil­le ja rin­tee­seen. Siel­lä sit­ten ol­tiin niin kau­an kuin his­si pyö­ri ja jon­kun van­hem­mat ha­ki­vat mei­dät pois.

”Kesällä kisarinteen pinnanmuodot näyttävät todella erilaiselta kuin talvella, kun tässä on lumi päällä”, Teemu Moisio sanoo. Talvea odottelevat säilölumikasat hallitsevat sulan maan aikaan maisemaa – ja viilentävät poroja.

Moi­sio ei pidä omaa kil­pai­lu­ai­ka­kaut­taan ko­vin mer­ki­tyk­sel­li­se­nä: “hönt­säi­lyä pii­ri­mes­ta­ruuk­sis­sa”, hän ku­vai­lee.

– Alp­pi­hiih­to oli sii­hen maa­il­man ai­kaan vä­hän toi­sen­lais­ta kuin tänä päi­vä­nä. Jon­kun is­kä piti tree­nit, ja sin­ne men­tiin, jos men­tiin. Ei oi­kein voi edes sa­noa, et­tä olen las­ke­nut kil­paa. On vain las­ket­tu ja teh­ty kai­ken­lais­ta, Moi­sio poh­tii.

Vuo­sien 2005 ja 2006 kiep­peil­lä lap­peen­ran­ta­lai­sen nuo­ren mie­hen tie vei Le­vil­le hiih­to­kou­luun töi­hin.

– Mei­dän per­he oli käy­nyt Le­vil­lä joka tal­vi lo­mal­la vuo­des­ta 1984 saak­ka. Kun pää­dyin tän­ne hiih­to­kou­luun ja lo­pul­ta asu­maan­kin, Le­vis­tä muo­dos­tui mi­nul­le mo­nel­la ta­paa koti.

Olympiarenkaat käyntikorttina

Tee­mu Moi­sio las­ki Le­vil­lä en­sim­mäis­tä ker­taa 7-vuo­ti­aa­na eli yli 40 vuot­ta sit­ten. Is­tum­me Ra­vin­to­la Gon­do­lan pi­ha­te­ras­sil­la, gon­do­li­his­sin edes­sä. Vie­res­sä his­si rul­laa pyö­räi­li­jöi­tä ylös Levi Bike Par­kin rei­teil­le.

– On­han tämä kaik­ki muut­tu­nut ihan val­ta­vas­ti. Sil­loin 80-lu­vul­la ma­joi­tuim­me Le­vil­lä, mut­ta kä­vim­me las­ke­mas­sa Yl­läk­sel­lä. Etu­rin­teel­le tul­tiin il­lal­la jat­ka­maan, jos oli vie­lä ener­gi­aa, Tee­mu muis­te­lee.

His­si­ra­ken­nuk­sen sei­näs­sä on iso näyt­tö, jos­sa vi­lah­te­lee Le­vin mai­nos­vi­de­oi­ta.

– Tuos­sa on muu­ten mei­dän Es­poon naa­pu­rin An­ni ja tuo toi­nen on mei­dän Pih­la, Tee­mu nyök­kää koh­ti mai­nos­tau­lul­la vä­läh­te­le­viä pät­kiä, jot­ka hän on it­se ku­van­nut.

Tee­mu on mark­ki­noin­nin, vies­tin­nän ja mat­kai­lun mo­ni­a­la­y­rit­tä­jä. Hä­nen lap­sen­sa ovat pää­ty­neet ker­ran jos toi­sen­kin mal­leik­si Le­vin ak­ti­vi­teet­ti­ku­vas­toon. 20 vuot­ta sit­ten Tee­mu oli it­se usein mal­li­na Le­vin mai­nos­ku­vauk­sis­sa.

– Tai no sa­no­taan­ko, et­tä 20 vuot­ta ja 20 ki­loa sit­ten, hän nau­raa.

– Mi­nus­ta tuli lo­pul­ta va­lo­ku­vaa­ja, kun olin vä­hän sitä miel­tä, et­tä ku­via voi­si teh­dä toi­sel­la­kin ta­paa kuin mitä sil­loin teh­tiin.

”Maailmassa on lukuisia toinen toistaan hienompia maailmancupin startteja, mutta jäinen ja haastava Levi Blackin pujottelun avausrinne sekä alkutalven ensilumen peittämä vastapäinen Kätkätunturi ovat muodostuneet yhdeksi klassikoista. Katsotaan tarvitaanko omaan aikaani keväällä kalenteria vai kelloa.”

Moi­sio asui Le­vil­lä, va­lo­ku­va­si, pyö­rit­ti kei­la­hal­lia ja pe­rus­ti Café Bar Ko­dan toi­mies­saan Levi Gold Oy:n pal­ve­luk­ses­sa. Lap­set­kin syn­tyi­vät nii­nä vuo­si­na.

– Mut­ta eh­kä se va­lo­ku­vaa­mi­nen oli se mun isoin pa­nos sil­loin mat­kai­lu­mark­ki­noin­tiin. Ja sitä teen kai­ken ohes­sa edel­leen, hän sa­noo.

Vaik­ka Moi­si­on per­he asuu ny­ky­ään Es­poos­sa, mies vai­kut­taa yhä vah­vas­ti Le­vil­lä. Hän toi­mii muun mu­as­sa Levi Snow Sports Aca­de­myn, tut­ta­val­li­sem­min alp­pi­lu­ki­on, taus­tal­la toi­mi­van yh­dis­tyk­sen pu­heen­joh­ta­ja­na ja pää­toi­mit­taa Vi­sit Le­vin, kun­nan, hiih­to­kes­kuk­sen ja kai­vo­syh­ti­ön yh­teis­tä Levi Life -ai­ka­kaus­leh­teä.

– Olen ol­lut vah­vas­ti mu­ka­na ke­hit­tä­mäs­sä Snow Sports Aca­de­myn ur­hei­lu- ja kou­lu­tus­toi­min­taa. Vii­mei­sim­pä­nä yh­teis­pon­nis­tuk­se­na Levi Ski Re­sor­tin kans­sa syn­tyi tuo olym­pi­a­val­men­nus­ku­vio, Moi­sio sa­noo ja viit­too koh­ti gon­do­li­his­si­ra­ken­nuk­sen sei­näs­sä roik­ku­vaa la­ka­naa, jos­sa ko­rei­le­vat olym­pi­a­ren­kaat.

“Olym­pi­a­val­men­nus­ku­vi­ol­la” Moi­sio viit­taa Le­vin vii­me ke­vää­nä pok­kaa­maan mer­kit­tä­vään olym­pi­a­val­men­nus­kes­kus­s­ta­tuk­seen.

– Kun vuon­na 2019 tu­lin alp­pi­kou­lun taus­tal­le, ti­lan­ne oli se, et­tä kou­lul­la oli kol­me lin­jaa: huip­pu-ur­hei­lu, mo­ni­tai­to ja va­paa­las­ku. Huip­pu-ur­hei­lu­puo­li nil­kut­ti pa­has­ti, ja mie­tit­tiin, pi­täi­si­kö se lak­kaut­taa ko­ko­naan. Sil­loin is­tuin alas Mark­ka­sen Ju­kan, sil­loi­sen alp­pi­kou­lun pää­val­men­ta­jan, kans­sa, ja to­te­sim­me, et­tä ei tämä nyt ihan niin per­seel­lään ole, et­tei­kö sitä voi­si kor­ja­ta.

Ja sit­ten kor­jat­tiin.

– Le­vil­lä aloi­tet­tiin lu­men säi­lö­mi­nen jo vuon­na 2016. Sil­lä oli iso roo­li kai­kes­sa. Ja Mus­to­sen Mar­ko tuli vuon­na 2019 Ski Re­sor­til­le lii­ke­toi­min­ta­joh­ta­jak­si. Mar­ko on huip­pu-ur­hei­luih­mi­siä. Yh­des­sä ke­hi­tim­me alp­pi­kou­lua, ja his­siyh­tiö ke­hit­ti lu­men­säi­lön­tää, joka tuo kaik­ki maa­il­man maa­jouk­ku­eet tän­ne tree­naa­maan. Le­vis­tä kas­voi muu­ta­mas­sa vuo­des­sa mer­kit­tä­vä toi­mi­ja. Sa­mal­la kas­voi alp­pi­kou­lun tun­net­tuus, ei­kä vä­hi­ten oi­kei­den hen­ki­lö­va­lin­to­jen myö­tä. Huip­puun­sa vi­ri­tet­ty toi­min­ta tar­vit­see par­haat val­men­ta­jat sekä kou­lut­ta­jat.

Mis­tään pie­nes­tä kor­jaus­liik­kees­tä ei ol­lut kyse.

– Kak­si vuot­ta pai­nit­tiin ja jum­pat­tiin. Ei se ol­lut mi­kään sel­lai­nen, et­tä lai­tat olym­pi­a­ko­mi­te­al­le mai­lin, et­tä me ha­lut­tai­siin nämä ren­kaat tän­ne. Se oli iso työ. Sta­tus on käy­tän­nös­sä Le­vin käyn­ti­kort­ti, kun pu­hu­taan huip­pu-ur­hei­lus­ta ja kan­sain­vä­li­sis­tä olo­suh­teis­ta. Se ker­too, et­tä olem­me teh­neet asi­at tie­tyl­lä ta­val­la ja olem­me si­tou­tu­neet te­ke­mi­seen. Toki voin pu­hua vain alp­pi­kou­lun puo­les­ta. Toi­vot­ta­vas­ti alp­pi­kou­lu voi vie­lä jo­nain päi­vä­nä ot­taa vas­taan myös myös kas­va­vis­sa mää­rin kan­sain­vä­li­siä opis­ke­li­joi­ta. Sii­nä on iso mah­dol­li­suus.

Enemmän puhe- kuin urheilulahjoja?

Moi­sio te­kee pal­jon, ja mo­nes­ti rak­kau­des­ta la­jiin.

– Päi­vä­työt mi­nul­la ovat pää­a­si­as­sa ete­läs­sä, mut­ta voin teh­dä nii­tä käy­tän­nös­sä mis­sä ta­han­sa. Työt Le­vil­lä ovat enem­män­kin elä­män­ta­pa ja in­to­hi­mo.

Moi­sio käy Le­vil­lä mon­ta ker­taa vuo­des­sa.

– Käy­tän­nös­sä asun Le­vil­lä ai­na lo­ka­kuus­ta jou­lu­kuun puo­leen­vä­liin ja maa­lis­kuun puo­les­ta vä­lis­tä tou­ko­kuun puo­leen­vä­liin.

Moi­si­on lap­set, 14-vuo­ti­as Pih­la ja 11-vuo­ti­as Min­ka, ovat aloit­ta­neet kil­pai­lun alp­pi­hiih­dos­sa pal­jon nuo­rem­pi­na kuin isän­sä ai­koi­naan, Min­ka 6-vuo­ti­aa­na ja Pih­la 8-vuo­ti­aa­na.

– Jos kat­son omien las­te­ni har­ras­ta­mis­ta, val­men­tau­tu­mi­nen on pal­jon am­mat­ti­mai­sem­paa kuin mitä se oli mi­nun nuo­ruu­des­sa­ni.

Alp­pi­hiih­to ja­e­taan nel­jään la­jiin: pu­jot­te­luun, suur­pu­jot­te­luun, su­per­suur­pu­jot­te­luun ja syök­syyn.

– Pu­jot­te­lu ja suur­pu­jot­te­lu ovat tek­niik­ka­la­je­ja, ja näis­tä suur­pu­jot­te­lu on kan­ta­la­ji kai­kel­le. Pu­jot­te­lu, mitä las­ke­taan Le­vil­lä­kin maa­il­man­cu­pis­sa, on eh­kä se kai­kis­ta tek­ni­sin ja myös hi­tain laji. Ty­töt las­ke­vat näi­tä kaik­kia la­je­ja, ja minä olen las­ke­nut puik­kaa ja suur­puik­kaa. Suo­ma­lai­ses­sa alp­pi­hiih­dos­sa pu­jot­te­lu on meil­le se omi­nai­sin laji, kos­ka meil­lä ei ole vuo­ria – vauh­ti­la­je­ja ei voi tree­na­ta.

Mut­ta mil­lä mal­lil­la ovat Moi­si­on tree­nit? Kai sitä jo­tain pi­tää jo teh­dä, jot­ta us­kal­taa läh­teä tal­vel­la ska­bai­le­maan?

– No sa­no­taan­ko näin, et­tä hei­nä­kuus­sa oli­si voi­nut teh­dä jo­tain enem­män­kin, Moi­sio nau­raa.

Fyy­si­sen kun­non pa­ran­ta­mi­nen oli läh­tö­lau­kaus haas­teel­le. Kaik­ki läh­ti liik­keel­le Ita­li­an Cor­ti­na d´Am­pez­zos­ta, jos­sa Moi­sio oli las­ke­mas­sa vii­me ke­vää­nä ys­tä­vän­sä Nic­lak­sen kans­sa sa­mal­la, kun mo­lem­pien jäl­ki­kas­vut har­joit­te­li­vat lä­hei­sen vuo­ren rin­teil­lä omaa mah­dol­lis­ta maa­il­man val­loi­tus­taan var­ten.

– Puo­li­so­ni soit­ti mi­nul­le kes­ken las­ku­päi­vän ja ky­syi, mi­ten me­nee. Sa­noin, et­tä muu­ten ihan hy­vin, mut­ta on hel­ve­tin­moi­nen hom­ma py­syä tä­män se­ni­o­ri­kan­sa­lai­sen pe­räs­sä. Nic­las täyt­tää 60 ja las­kee mas­te­rei­ta, se on sel­lai­nen ikä­mie­salp­pi­hiih­tä­jä, Moi­sio ker­too.

Sa­ma­na il­ta­na ho­tel­lin il­lal­lis­pöy­däs­sä Nic­las ky­syi, et­tä Tee­mu, pi­täi­si­kö si­nun­kin läh­teä ve­tä­mään ki­so­ja.

– Muu­ta­man vii­ni­la­sin jäl­keen olin vie­lä sen ver­ran jär­ke­vä, et­ten vas­tan­nut heti mi­tään.

Asia eh­ti mu­hia vii­kon jos toi­sen­kin, kun­nes Moi­sio ot­ti pu­he­li­men kou­raan­sa.

– Soi­tin He­a­din maa­han­tuo­jal­le Pit­kä­ran­nan Mar­kol­le, et­tä mi­nul­la oli­si täl­lai­nen aja­tus, ja läh­ti­sit­te­kö mu­kaan, kun tar­vit­si­sin vä­hän kamp­pei­ta. Mar­ko sa­noi, et­tä jos olet niin hul­lu, niin läh­de­tään. Olen var­maan Suo­men van­hin alp­pi­hiih­tä­jä, jol­la on vä­li­ne­dii­li! Saa­vu­tus se­kin, mut­ta sii­tä on kyl­lä kiit­tä­mi­nen pu­he­lah­jo­ja­ni, ei ur­hei­lu­tu­lok­si­a­ni, Moi­sio veis­te­lee.

Ja jot­ta pe­rään­ty­mi­sen mah­dol­li­suut­ta ei tu­li­si, Moi­sio ju­lis­ti ai­ko­muk­sen­sa kai­kel­le las­ku­kan­sal­le jo vii­me ke­vää­nä Ed­ge-leh­des­sä.

– Olen kir­joit­ta­nut Ed­geen vuo­si­kau­sia. Pää­tin teh­dä sin­ne seu­ran­nan pro­jek­tis­ta­ni, eli enää en voi pe­rua.

Minuuttiin se pitää saada

Moi­sio kui­ten­kin us­koo, et­tä haas­te ei ole te­ke­mä­tön paik­ka. Pyö­räil­lä to­sin on pi­tä­nyt enem­män kuin eh­kä hu­vit­tai­si.

– Pyö­räi­ly on ihan si­ka­hy­väs­tä mi­nun ikäi­sel­le­ni, kun­han vaan jak­saa pyö­rit­tää sitä kam­pea, Moi­sio tus­kai­lee.

– Fyy­si­ses­ti saan var­mas­ti it­se­ni kun­toon pa­ris­sa kuu­kau­des­sa, ja pys­tyn ta­kuul­la las­ke­maan yl­hääl­tä alas il­man, et­tä mai­to­ha­pot hak­kaa lii­kaa. Täs­sä la­jis­sa on eh­kä kui­ten­kin enem­män mer­ki­tys­tä tai­dol­la, eli mi­ten siel­lä suk­sen pääl­lä sei­soo.

Levi Snow Sports Aca­de­myn pää­val­men­ta­ja Juk­ka Lei­no on kel­puut­ta­nut Moi­si­on mu­kaan tree­nei­hin.

– Jos­kin eh­to­ja ja nal­jai­lua on sil­tä puo­lel­ta riit­tä­nyt, Moi­sio kuit­tai­lee.

Kai­sa Put­to­nen, joka toi­mi vii­me kau­del­la nais­ten C-maa­jouk­ku­een vas­tuu­val­men­ta­ja­na, on teh­nyt Moi­si­ol­le fy­siik­ka­oh­jel­man.

– Kaik­ki ul­koi­set te­ki­jät ovat siis kun­nos­sa. Nyt on vain kyse sii­tä, et­tä jak­saa it­se hei­lut­taa sitä kah­va­kuu­laa ja käy­dä punt­ti­sa­lil­la.

Teemu kertoo olevansa ehdottomasti talvi-ihminen ja pahasti addiktoitunut lumilajeihin.

Vie­lä on on­nek­si muu­ta­ma kuu­kau­si ai­kaa tal­vi­kau­teen.

– Ha­lu­ai­sin käy­dä en­si tal­ve­na las­ke­mas­sa jot­kut Suo­men ki­sat tai vaik­ka koko run­din. Nii­tä on eh­kä vii­ti­sen ki­sa­vii­kon­lop­pua tal­ves­sa. Ja sit­ten kiin­nos­tai­si las­kea ul­ko­mail­la muu­ta­ma skaba. Joko jos­sain, mis­sä en ole kos­kaan käy­nyt tai sit­ten jos­sain le­gen­daa­ri­ses­sa hiih­to­kes­kuk­ses­sa. Maa­il­man­cu­pin fi­naa­li Le­vil­lä on sit­ten huh­ti­kuun puo­li­vä­lis­sä.

Jot­ta saam­me hie­man tat­sia tu­le­vaan, pää­täm­me käy­dä kurk­kaa­mas­sa maa­il­man­cu­pin läh­tö­kop­pia yl­hääl­lä rin­tees­sä. Säi­lö­lu­mi­ka­so­jen kes­kel­lä on vai­kea hah­mot­taa tal­vi­sen ra­dan maas­ton­muo­to­ja. Moi­sio viit­ti­löi, et­tä tuol­ta star­ta­taan ja tuon­ne las­ke­taan, tuos­sa tu­lee kaar­re ja tuol­la ovat va­lo­ku­vaa­jat. Ky­syn, on­ko Moi­sio aset­ta­nut it­sel­leen ai­ka­ta­voi­tet­ta. Mies­tä nau­rat­taa.

– No ei sitä ka­len­te­ris­ta tar­vit­se kat­soa kui­ten­kaan, mies vir­nui­lee.

No kai jo­kin ta­voi­te sen­tään on?

– Ei­kö­hän se mi­nuut­tiin pidä saa­da. Mies­ten maa­il­man­cu­pin ai­ka pu­jot­te­lus­sa tuos­ta ko­pis­ta alas on noin mi­nuut­ti, ja se on siis pu­jot­te­lus­sa. Jos las­ken suur­pu­jot­te­lus­sa, joka on huo­mat­ta­vas­ti pu­jot­te­lua no­pe­am­pi laji, mi­nuut­ti on fine, Moi­sio las­kes­ke­lee.

– En minä oi­ke­as­ti tie­dä. En ole kos­kaan las­ke­nut täs­sä mä­es­sä kel­lol­la. Mut­ta sit­ten­hän se sel­vi­ää, hän nau­raa.

Moi­sio on siis iso­jen haas­tei­den edes­sä, mut­ta sitä saa, mitä ti­laa.

– Ha­lu­an haas­tet­ta! Eh­dot­to­mas­ti tyk­kään ja sy­tyn haas­teis­ta.

Ja kos­ka nyt tämä haas­te on Ed­ge-leh­den li­säk­si ju­lis­tet­tu isos­ti ää­neen myös Le­vin Sa­no­mis­sa, Tee­mu, mei­dän kaik­kien kat­seet ovat si­nus­sa. Tsemp­piä ki­sa­kau­teen!