Keskeltä ei mitään keskelle kaikkea

Levin Sanomat pääsi kurkistamaan vuonna 1967 rakennettuun Levin ensimmäiseen yksityisomisteiseen mökkiin. Äijälän Pirkon mökkinä tunnettu hirsimökki on edelleen sisältä lähes täysin samanlainen kuin 56 vuotta sitten. Suurin muutos on tapahtunut mökin ulkopuolella.

Elet­tiin ai­kaa 60-lu­vun puo­li­vä­lin jäl­keen, kun hel­sin­ki­läi­set Pirk­ko ja Ilk­ka Äi­jä­lä as­te­li­vat ki­tu­kas­vui­ses­sa met­säs­sä hil­jai­sen erä­maa­tun­tu­rin, Le­vin, juu­rel­la. Ma­ta­lien kuus­ten vä­lis­tä siin­si Tun­tu­ri­jär­vi, pie­ni lam­pi Le­vin etu­rin­teen al­la.

”Oli­si­ko­han se ol­lut syk­syä, lun­ta ei vie­lä ol­lut”, Pir­kon ja Il­kan ty­tär Lei­la Suur­la (os. Äi­jä­lä) muis­te­lee.

Hän ei ol­lut van­hem­pien­sa mu­ka­na ei­kä tie­dä, mikä hei­dät toi juu­ri tä­hän paik­kaan. Sen Lei­la kui­ten­kin muis­taa, et­tä vi­siit­ti oli hä­nen nyt jo edes­men­nei­den van­hem­pien­sa en­si­kos­ke­tus Le­viin. Toi­veis­sa oli löy­tää paik­ka, jon­ne ra­ken­taa mök­ki.

”Se oli vii­den heh­taa­rin tont­ti. Äi­ti oli in­toa täyn­nä, paik­ka oli hä­nen mie­les­tään täy­del­li­nen. Äi­ti us­koi to­del­la vah­vas­ti, et­tä Le­vis­tä tu­lee vie­lä jo­tain tosi isoa”, Lei­la ker­too.

Seu­raa­va­na ke­sä­nä, vuon­na 1967, ton­til­le nou­si 60 ne­li­ön hir­si­nen “Le­vin­ko­ti”, joka oli en­sim­mäi­nen yk­si­tyis­käyt­töön ra­ken­net­tu mök­ki Le­vil­lä.

"Äi­jä­län Pir­kon mök­ki­nä mo­net tun­te­vat sen edel­leen, eten­kin pai­kal­li­set”, Lei­la ker­too.

Kun mökki rakennettiin, hirret olivat hyvin vaaleat. Vuosikymmenten saatossa hirret ovat tummuneet.

Äijälän Pirkon mökki on yhä perheen omistuksessa. ”Ostajaehdokkaita on ollut, ja onhan tässä vahvistettu kaavakin, mutta mökkiä ei malttaisi myydä”, Pirkon tytär Leila Suurla sanoo. Kuvassa on myös hänen puolisonsa Wille Suurla.

Viuhahdus Levin keskustassa

Maa­lis­kuus­sa 2023 Äi­jä­län Pir­kon mö­kin pi­ha­pii­ri on hil­jai­nen. Ka­tol­la on yli met­ri lun­ta, ja isot ik­ku­nat peit­ty­vät puis­ten luuk­ku­jen taak­se. Ma­ta­lat kuu­set ei­vät ole enää ma­ta­lia. Nii­den lat­vat ta­voit­te­le­vat tai­vas­ta.

”Vel­je­ni kaa­toi mö­kin ym­pä­ril­tä jos­kus pui­ta, et­tä pys­tyim­me ot­ta­maan au­rin­koa te­ras­sil­la. Sit­ten kun park­ki­paik­ko­ja alet­tiin ra­ken­taa li­sää ja ai­na vain lä­hem­mäs, sa­noim­me, et­tä älä­pä kaa­da enem­pää”, Lei­la hy­mäh­tää.

Mök­ki, joka oli en­nen kes­kel­lä ei mi­tään, on nyt kes­kel­lä kaik­kea.

”Voit lait­taa sii­hen jut­tuun, et­tä minä olen viu­hah­ta­nut Le­vin kes­kus­tan läpi alas­ti”, Lei­la nau­raa her­sy­väs­ti.

”Juok­sim­me mei­naan lap­si­na mö­kil­tä sau­nas­ta met­sän hal­ki lam­peen ui­maan.”

Ruskakuvassa näkyy eturinne ja lampi. Nykyinen matkailukeskuksen alue on vielä metsän peitossa.

Lei­lal­la on val­ta­vas­ti hy­viä muis­to­ja mö­kil­tä.

”Olem­me käy­neet Le­vil­lä ke­säl­lä­kin, mut­ta pää­a­si­as­sa mök­ki on ol­lut tal­vi­käy­tös­sä. Mö­kil­lä on vie­tet­ty hiih­to- ja pää­si­äis­lo­mia ja vä­lil­lä jou­lu­ja ja it­se­näi­syys­päi­vi­ä­kin. Muu­ta­ma muu­kin yk­si­tyi­nen mök­ki sin­ne tuli heti mei­dän mök­kim­me jäl­keen.”

His­siyh­tiö SABB Ag:n edus­ta­ja, sveit­si­läi­nen Ernst Pu­rin ra­ken­nut­ti oman mök­kin­sä lä­hel­le Äi­jä­löi­den mök­kiä. Pu­rin myi mök­kin­sä Ralf ja Ada von Frenc­ke­lil­le, joi­den su­vun hal­lin­nas­sa mök­ki on edel­leen. Ral­fin vel­jen Chris­tof­fer von Frenc­ke­lin ja hä­nen Rit­va-vai­mon­sa mök­ki puo­les­taan nou­si kes­kus­tan ja Le­vi­rai­tin vä­li­sel­le alu­eel­le, ja 70-lu­vun puo­li­vä­liin men­nes­sä myös muu­ta­mat hei­dän ys­tä­vä­pa­ris­kun­tan­sa ra­ken­si­vat omat mök­kin­sä.

”Se oli haus­kaa ai­kaa, kun mei­tä ete­län kou­lu­lai­sia oli hiih­to­lo­mil­la Le­vil­lä. Meil­lä ete­läs­sä oli jo dis­ko­mei­nin­ki, mut­ta Le­vil­lä jär­jes­tet­tiin tans­se­ja. Sii­nä, mis­sä on nyt Levi Mar­ket, oli urk­ka eli ur­hei­lu­ta­lo, jos­sa oli pe­rin­tei­nen tans­si­lat­tia ja lava. Oli ur­kal­la­kin ha­et­tu dis­ko­tun­nel­maa: ka­tos­sa oli kak­si heh­ku­lamp­pua, jois­ta toi­nen oli vär­jät­ty pu­nai­sek­si ja toi­nen vih­re­äk­si. Le­vy­soit­ti­mel­la soi­tet­tiin kym­men­tä pien­tä sing­le­le­vyä, jois­ta kah­dek­san oli tan­goa ja kak­si no­pei­ta kap­pa­lei­ta. Toi­nen no­peis­ta oli Säk­ki­jär­ven polk­ka ja toi­nen Nel­lyn pal­mik­ko, jot­ka ei­vät nyt ihan kau­he­as­ti mei­tä Hel­sin­gin nuo­ria pu­hu­tel­leet. Mut­ta oli meil­lä sil­ti ihan älyt­tö­män haus­kaa. Po­ruk­ka oli pie­ni, ja tu­tus­tuim­me hel­pos­ti toi­siim­me.”

Työ­vä­en­ta­lol­la­kin oli tans­se­ja, mut­ta sin­ne tar­vit­tiin kyy­ti.

”Äi­ti läh­ti meil­le jos­kus kus­kik­si. Al­ku­ai­koi­na me tu­lim­me ju­nal­la Ro­va­nie­mel­le ja jat­koim­me sii­tä vuok­ra-au­tol­la Le­vil­le. Myö­hem­min meil­lä oli per­heen kak­ko­sau­to mö­kil­lä mök­ki­au­to­na.”

Lisää hissejä

Kun Äi­jä­löi­den mök­kiä ra­ken­net­tiin, Le­vil­lä toi­mi jo en­sim­mäi­nen hiih­to­his­si. Kit­ti­län kun­ta oli os­ta­nut 60-lu­vun alus­sa tun­tu­rin etu­rin­teel­tä maa-alu­een, jol­le se ra­ken­nut­ti vuon­na 1964 las­ket­te­lu­rin­teen ja pie­nen ka­pu­la­his­sin.

”Se his­si oli sii­nä suo­raan kes­kel­lä etu­rin­net­tä. Al­kuun meil­lä oli kel­tai­set lip­pu­vih­kot, jois­ta ai­na re­päis­tiin sivu, sit­ten tu­li­vat pah­vi­set rei’itet­tä­vät his­si­kor­tit. Muo­vi­set rei’itet­tä­vät kor­tit tu­li­vat vas­ta myö­hem­min. Äi­ti ja me lap­set in­nos­tuim­me las­ket­te­lus­ta, isä oli enem­män mur­to­maa­hiih­to­mie­hiä.”

En­sim­mäi­sel­lä his­sil­lä pär­jät­tiin Le­vil­lä vain muu­ta­ma vuo­si – tar­vit­tiin li­sää te­ho­ja. Kun­ta vuok­ra­si maa-alu­eet sveit­si­läi­sel­le SABB Ag:lle, joka ryh­tyi ke­hit­tä­mään rin­ne­toi­min­taa. Etu­rin­teen oi­ke­aan reu­naan nou­si uu­si his­si al­ku­vuo­des­ta 1968. Va­sem­paan reu­naan teh­tiin pie­nem­pi har­joi­tus­his­si. Sa­mal­la van­ha ka­pu­la­his­si pu­ret­tiin.

”Sii­nä oi­ke­as­sa lai­das­sa oli li­pun­myyn­ti ja pie­ni tila, jos­sa saat­toi vaih­taa mo­no­ja. Ja joku pais­toi siel­lä ai­na munk­ke­ja! His­si­jo­noon saak­ka lei­jai­li ai­na ai­van vas­tus­ta­ma­ton mun­kin tuok­su. Rin­ne­ko­ne­kin oli jo sil­loin, mut­ta se sveit­si­läi­nen tai­si ol­la ai­ka pihi, kun ei raas­ki­nut joka päi­vä tam­pa­ta rin­net­tä. Rin­ne oli hir­ve­ää kum­pa­reik­koa, ja suk­set oli­vat pit­kät. Oli se ai­ka haas­ta­vaa tou­hua sii­hen ai­kaan.”

Aikaa ennen Zero Pointia ja Express Gondolia.

Sveit­si­läi­sel­lä Lei­la tar­koit­taa Ernst Pu­ri­nia, joka piti his­se­jä au­ki vain puo­li­tois­ta kuu­kaut­ta ke­vään ai­ka­na. Se oli pai­kal­lis­ten mie­les­tä lii­an vä­hän. Vuon­na 1976 pe­rus­tet­tiin Le­vin His­sit Oy, joka os­ti his­si­ra­ken­teet. Toi­min­ta pa­la­si pai­kal­lis­ten kä­siin.

”Jos­sain vai­hees­sa kat­se­lim­me, et­tä park­ki­paik­ko­ja ra­ken­ne­taan koko ajan li­sää, ja ih­met­te­lim­me, et­tä mi­hin nii­tä kaik­kia tar­vi­taan, mut­ta sit­ten al­koi tul­la uu­sia his­se­jä­kin”, Lei­la muis­te­lee.

”Ei­kä me muu­ten ai­na tar­vit­tu his­se­jä las­ke­mi­seen. Vä­lil­lä tamp­pa­sim­me las­ket­te­lu­suk­sil­la hui­pul­le saak­ka. Lam­paan­ku­rus­sa oli hie­noa han­ki­kan­non ai­kaan. Kii­pe­sim­me mur­to­maa­suk­sil­la­kin Le­vin hui­pul­le. Isän kans­sa teh­tiin mei­dän mö­kil­tä myös omaa la­tua Hos­san suun­taan. Oli se ras­kas­ta, kun latu py­ryt­ti ai­na um­peen. ”

Alkuperäinen sisustus

Tänä päi­vä­nä ei tar­vit­se enää teh­dä it­se la­tu­ja. Tamp­pa­ri kul­kee aa­mu­var­hain mö­kin ohi.

”Voim­me läh­teä suo­raan pi­has­ta la­dul­le. Ja sama kos­kee rin­net­tä. Meil­lä­hän on oi­kein ny­ky­ai­kai­nen Ski-in/Ski-out -asun­to, kun voim­me lyk­kiä pi­has­ta suo­raan lä­him­mäl­le his­sil­le ja rin­ne­päi­vän päät­teek­si las­ke­tel­la Las­ten­maan kaut­ta met­sän läpi mök­ki­pi­haan saak­ka.”

Mök­ki it­ses­sään ei ole ai­van yh­tä ny­ky­ai­kai­nen.

”Mut­ta sil­loin ai­ka­naan se oli oi­kein su­per­luk­sus­mök­ki”, Lei­la huo­maut­taa.

”Oli si­sä­ves­sa ja säh­köt ja tie teh­tiin heti pi­haan saak­ka. Vesi tuli sil­loin ja tu­lee yhä omas­ta po­ra­kai­vos­ta. Sa­nom­me mök­ki­kai­von vet­tä samp­pan­jak­si, niin hy­vää se on.”

Mökin sisustus on pysynyt lähes täsmälleen samanlaisena kuin mitä se oli vuonna 1967.

Per­heen mö­kil­lä on help­po pa­la­ta sa­maan tun­nel­maan kuin 60-lu­vul­la. Mö­kin si­sus­tus on kuin ai­ka­mat­ka men­nee­seen, mut­ta sa­mal­la kuin suo­raan tä­män päi­vän si­sus­tus­leh­des­tä.

”Äi­ti hank­ki mie­lel­lään laa­duk­kai­ta ma­te­ri­aa­le­ja. Ik­ku­nois­sa on al­ku­pe­räi­set Mar­jat­ta Met­so­vaa­ran ani­lii­nin­pu­nai­set tup­la­ver­hot, joi­den väri ei ole haa­lis­tu­nut yh­tään. Ma­kuu­huo­nei­den päi­vä­pei­tot ja kar­va­ma­tot ovat myös al­ku­pe­räi­set, sa­moin olo­huo­neen kirk­kaan vih­re­ät soh­vat. Soh­vien kä­si­no­jia olen jou­tu­nut kyl­lä vä­hän par­si­maan”, Lei­la myön­tää.

60 ne­li­öön mah­tuu kol­me ma­kuu­huo­net­ta: yk­si huo­ne pa­ri­sän­gyl­lä, kak­si ker­ros­sän­gyil­lä.

”Jos­sain vai­hees­sa taa­em­paa ma­kuu­huo­net­ta muu­tet­tiin sen ver­ran, et­tä sin­ne lai­tet­tiin au­ki ve­det­tä­vä la­ve­ri. Keit­ti­öön on han­kit­tu tis­ki­ko­ne ja mik­ro ja vä­hän isom­pi jää­kaap­pi ja pie­ni pe­su­ko­ne.”

Pirkonpolku tai Pirkonkatu?

Vaik­ka mök­ki on py­sy­nyt lä­hes sa­man­lai­se­na kaik­ki nämä vuo­det, Levi sen ym­pä­ril­lä on muut­tu­nut. Par­hail­laan YIT ura­koi ai­van mö­kin tun­tu­maan 41 lo­ma­huo­neis­ton Cha­let-ko­ko­nai­suut­ta, jon­ka on tar­koi­tus val­mis­tua seu­raa­val­le tal­vi­kau­del­le. Lei­la ker­too, et­tä vaik­ka muu­tos on ol­lut val­ta­va, per­he on ai­na ko­ke­nut sen hy­vä­nä asi­a­na.

”Kun Kit­ti­lään tuli len­to­kent­tä, äi­ti oli ihan lie­keis­sä ja huu­dah­ti, et­tä mitä minä sa­noin! Ja lama-ai­kaan, kun Le­vin His­siyh­tiö oli pu­las­sa ja myi osak­kei­ta, äi­ti ja isä os­ti­vat osak­keet it­sel­leen ja meil­le kol­mel­le si­sa­ruk­sel­le sym­bo­li­se­na tu­ke­na Le­vin mat­kai­lul­le. Oli­si­ko­han yh­den osak­keen hin­ta sil­loin ol­lut noin tu­hat mark­kaa, ny­ky­ra­has­sa eh­kä 180 eu­roa. Sii­hen ai­kaan se oli iso sum­ma ja kau­he­an iso jut­tu. Äi­din us­ko Le­vin kas­vuun oli kyl­lä niin vank­ku­ma­ton, et­tä kyl­lä sin­ne joku Pir­kon­pol­ku pi­täi­si saa­da”, Lei­la nau­raa.

”Ja oli­han se jän­nä näh­dä, kun tuli ho­tel­le­ja ja kyl­py­lää. On ol­lut iha­naa, kun ym­pä­ril­le on tul­lut ra­vin­to­loi­ta ja pal­ve­lui­ta. Rin­teet­kin ovat ny­ky­ään upe­at. On ol­lut mu­ka­va opet­taa lap­sen­lap­sia las­ke­maan Las­ten­maas­sa.”

Pirkko Äijälä kaninkarvahatussaan vuonna 1971. Pirkon takana on hänen puolisonsa Ilkka Äijälä.

Rauhan tyyssija

Maa­lis­kuu kään­tyy pian huh­ti­kuuk­si, ja kä­sil­lä ovat ke­vään par­haat vii­kot. Mök­ki he­rää eloon jäl­leen pää­si­äi­se­nä.

”Mi­nun sis­ko­ni kävi mö­kil­lä muu­ta­ma viik­ko sit­ten, ja vuo­den­vaih­tees­sa siel­lä oli vel­jen per­het­tä. It­se olen pyr­ki­nyt ole­maan mö­kil­lä joka tal­vi kol­mes­ta vii­teen viik­koa”, Lei­la sa­noo.

Mök­kiä ei ole kos­kaan vuok­rat­tu ul­ko­puo­li­sil­le.

”Me olim­me al­kuun siel­lä vain omal­la vii­si­hen­ki­sel­lä per­heel­läm­me. Sit­ten me lap­set ru­pe­sim­me käy­mään omien ka­ve­rei­dem­me ja poi­ka- ja tyt­töys­tä­viem­me kans­sa, myö­hem­min puo­li­soi­dem­me ja las­tem­me kans­sa, ja nyt mei­dän lap­sem­me käy­vät jo omien las­ten­sa kans­sa.”

Lei­lal­le Le­vin mök­ki on edus­ta­nut ai­na rau­han tyys­si­jaa.

”Ym­pä­ril­lä saat­taa ta­pah­tua pal­jon, mut­ta kun me­nee si­säl­le ja lait­taa oven kiin­ni, val­lit­see täy­si hil­jai­suus. Jos­kus yöl­lä, jos käy por­tail­la kat­so­mas­sa re­von­tu­lia, saat­taa Hul­lu Poro Aree­nal­ta kan­tau­tua ää­niä.”

Ja on mö­kil­lä­kin osat­tu pi­tää ään­tä.

”Sil­loin kun äi­ti­kin vie­lä eli, meil­lä kävi usein pai­kal­li­sia tut­tu­ja ky­läs­sä. Sil­loin oli tosi haus­ko­ja il­lan­viet­to­ja eri­lai­sil­la ko­koon­pa­noil­la. Is­tut­tiin ta­kan ää­res­sä ja soi­tel­tiin ki­ta­raa.”

Takkatuli, kitara, laulu ja hyvä seura ovat aina kuuluneet Äijälän Pirkon mökin elämään.

Se viimeinen mutka

Lei­lan äi­ti kuo­li vuon­na 2002, kun hä­nel­lä oli ikää rei­lut 70 vuot­ta. Lei­lan isä me­neh­tyi ta­pa­tur­mai­ses­ti 59-vuo­ti­aa­na.

”Olin isän ta­pa­tur­man ai­kaan mö­kil­lä. Pu­he­li­mia ei ol­lut, ja olim­me kuin her­ran kuk­ka­ros­sa, em­me tien­neet ul­ko­puo­li­ses­ta maa­il­mas­ta mi­tään. Äi­ti soit­ti van­haan K-kaup­paan, jos­ta poi­ka ajoi au­tol­la meil­le sa­no­maan, et­tä mi­nun pi­tää läh­teä soit­ta­maan äi­dil­le.”

Lei­lan äi­ti kävi mö­kil­lä ja las­ket­te­li Le­vil­lä lä­hes 70-vuo­ti­aak­si saak­ka.

” Nyt olen it­se 70-vuo­ti­as, ja vie­lä vii­me vuon­na las­kin Levi Blac­kin. Niin kau­an kuin py­syn las­ten­las­ten pe­räs­sä, peli ei ole me­ne­tet­ty”, Lei­la sa­noo.

Hän odot­taa ai­na ko­vas­ti seu­raa­vaa ker­taa, kun pää­see tut­tui­hin tun­tu­ri­mai­se­miin.

”Olem­me käy­neet Al­peil­la­kin, mut­ta ei sin­ne enää oi­kein mal­ta läh­teä, kun Le­vil­lä on niin ki­vaa. On iha­na vain is­tua mö­kil­lä ta­kan ää­res­sä tai naut­tia sau­nan jäl­keen te­ras­sil­la sau­na­o­lut­ta. Ko­ro­na-ai­kaan is­tuim­me kyl­py­ta­keis­sa te­ras­sil­la ja kat­se­lim­me, kun po­ruk­ka haki vie­rei­ses­tä Ra­vin­to­la Hoo­kis­ta take awa­y­ta”, Lei­la hy­mäh­tää.

Ja sii­tä tu­lee­kin vie­lä yk­si muis­to mie­leen:

”Jos­kus, kun nuor­ten tans­seis­ta joku läh­ti saa­til­le, vii­mei­nen pusu piti an­taa ai­na en­nen vii­meis­tä mut­kaa, et­tei äi­ti näe mö­kin ik­ku­nas­ta. Se mut­ka oli sii­nä, mis­sä nyt on Ra­vin­to­la Hook.”

Ar­tik­ke­li pe­rus­tuu Lei­la Suur­lan (os. Äi­jä­lä) ja hä­nen si­sa­rus­ten­sa muis­toi­hin Le­vil­tä vuo­des­ta 1967 tä­hän päi­vään. Li­säk­si ar­tik­ke­lis­sa on käy­tet­ty läh­tei­nä Mar­ja Toi­vo­sen kir­jaa Le­vin mat­kai­lun syn­ty – ko­ti­ma­joi­tus Sir­kas­sa 1930–1980-lu­vuil­la (Väy­lä­kir­jat 2021) ja An­na Nie­mi­sen toi­mit­ta­maa kir­jaa Luon­nos­taan elä­väi­nen – Kit­ti­län his­to­ria (Kit­ti­län kun­ta 2022).