Lämpö löytyy talviyönä lumiluolasta

Suo­men ja Ruot­sin vä­li­sen ra­ja­jo­en jääl­lä, Väy­läl­lä, työs­ken­te­lee jouk­ko Am­mat­ti­o­pis­to Lap­pi­an erä- ja luon­to-opa­so­pis­ke­li­joi­ta, jot­ka suo­rit­ta­vat luon­to­a­lan am­mat­ti­tut­kin­toa. Kul­la­kin työ­pa­ril­la on edes­sään kor­kea lu­mi­ka­sa, jon­ka he ra­ken­si­vat edel­li­se­nä päi­vä­nä. Erä­op­pai­den kou­lut­ta­ja Kir­si Väi­sä­nen seu­raa työs­ken­te­lyä ja an­taa vä­lil­lä li­sä­oh­jei­ta.

– Meil­lä on tal­vi­ret­kei­lyn jak­so ja ra­ken­nam­me quin­zee­i­ta, eli lu­mi­kam­me­ja, Väi­sä­nen ker­too.

Väi­sä­nen oh­jeis­ti opis­ke­li­joi­ta edel­li­se­nä päi­vä­nä, et­tä lu­mi­ka­san tu­lee ol­la vä­hin­tään kak­si met­riä kor­kea ja hal­kai­si­jal­taan kol­me met­riä.

– Teim­me ka­sat ei­len, jot­ta lumi eh­tii var­mas­ti ko­vet­tua ei­kä ole ro­mah­dus­vaa­raa. Yleen­sä 2–4 tun­tia riit­tää ja sen jäl­keen voi aloit­taa luo­lan kai­va­mi­sen, Väi­sä­nen se­lit­tää.

Opis­ke­li­jat Kert­tu Nup­po­nen ja Hen­ri Si­vo­nen työs­ken­te­le­vät pa­ri­na. Edel­li­se­nä päi­vä­nä he tamp­pa­si­vat en­sin tii­viik­si alu­een, jo­hon he sit­ten al­koi­vat ka­sa­ta lun­ta oh­jei­den mu­kaan.

– Lu­mi­ka­san te­ke­mi­nen tun­tui ihan sa­mal­ta kuin lu­mi­työt ko­to­na, Kert­tu nau­raa.

Kerttu Nupponen siirtää lunta lumiluolan suuaukolta.

Merkkitikuilla seinän paksuus

Yön ai­ka­na Ker­tun, Hen­rin ja mui­den opis­ke­li­ja­pa­rien lu­mi­ka­sat ovat ko­vet­tu­neet. Aa­mul­la kaik­ki aloit­ta­vat työs­ken­te­lyn aset­ta­mal­la merk­ki­tik­ku­ja ka­so­jen­sa ul­ko­puo­lel­le puo­len met­rin vä­lein. Väi­sä­nen on oh­jeis­ta­nut, et­tä ti­kut työn­ne­tään koh­ti­suo­ras­ti pin­taa vas­ten kol­men­kym­me­nen sen­tin sy­vyy­teen.

– Luo­lan si­säl­lä suun­nat ka­to­a­vat hel­pos­ti ja on vai­ke­aa ar­vi­oi­da, mis­tä on kai­va­nut ja min­kä ver­ran. Kun ti­kun pää tu­lee esiin lu­mes­ta, tie­tää, et­tä nyt sei­nän pak­suus on kol­me­kym­men­tä sent­tiä, Kert­tu ja Hen­ri ker­taa­vat oh­jei­ta.

Kert­tu on ah­taan lu­mi­kam­min si­säl­lä ja loh­koo lun­ta kam­min ka­tos­ta pie­nel­lä la­pi­ol­la, Hen­ri siir­tää lun­ta pois suu­au­kol­ta.

– Tä­nään tämä työs­ken­te­ly on kyl­lä mu­ka­vam­paa. Tääl­lä si­säl­lä on haus­kaa kai­vaa, kun saa tök­kiä lun­ta ja pa­lat loh­kei­le­vat tyy­dyt­tä­väs­ti, Kert­tu nau­raa.

Lu­mi­luo­la on suu­ren­tu­nut ja sy­ven­ty­nyt, kun Kert­tu ja Hen­ri vaih­ta­vat teh­tä­viä. Hen­ri köm­pii nyt si­sään ja Kert­tu työn­tää pul­kan hä­nen pe­rään­sä. Hen­ri ka­saa lu­men sii­hen ja Kert­tu ve­tää ai­na täy­den pul­kan ulos ja kaa­taa lu­men ul­ko­sei­nä­mil­le.

– Li­sä­lu­mi vah­vis­taa sei­niä. Vaik­ka merk­ki­tik­ku tu­lee esiin si­sä­sei­näs­tä, tie­däm­me, et­tä tar­vit­ta­es­sa voi kai­vaa vie­lä vä­hän, Kert­tu se­lit­tää.

Viimeistelyä ja viilauksia

Väi­sä­nen tu­lee Ker­tun ja Hen­rin luo ja piir­tää ko­vet­tu­neen kam­min sei­nään li­sä­oh­jei­ta.

– Jos läh­det­te yöl­lä liik­keel­le, saat­te lun­ta nis­kaan­ne, jos ovi­auk­ko on näin ma­ta­la. Li­säk­si si­sä­sei­nien pi­tää nous­ta puo­li­sen met­riä pys­ty­suo­raan, hän sa­noo.

Kert­tu ja Hen­ri jat­ka­vat työs­ken­te­lyä oh­jei­den mu­kaan, ja Hen­ri huik­kaa se­li­tyk­sen.

– Sei­nän ja lat­ti­an vä­liin ei näin jää pien­tä kol­mi­oa­lu­et­ta, jo­hon ma­kuu­pus­si voi va­lua ja kas­tua, hän se­lit­tää.

An­net­tu­jen oh­jei­den li­säk­si Kert­tu ja Hen­ri ovat jo ai­em­min saa­neet vin­kin, et­tä osa lu­mes­ta kan­nat­taa jät­tää val­leik­si ovi­au­kon mo­lem­min puo­lin. Ne an­ta­vat tuu­li­suo­jan. Kert­tu kaa­taa­kin nyt Hen­rin si­säl­tä kai­va­maa lun­ta pul­kas­ta ovi­au­kon val­lei­hin.

Tulevan yön odotusta

On tau­on ai­ka. Kert­tu no­jaa lu­mi­la­pi­oon­sa ja Hen­ril­lä on kä­des­sään ter­mos­pul­lo ja kup­pi höy­ry­ä­vää juo­maa. He kat­so­vat lu­men pin­nal­la nä­ky­viä vii­me­öi­siä jäl­kiä: ket­tu on kul­ke­nut sii­tä ret­kel­lään.

– Odo­tan kyl­lä jo nuk­ku­mis­ta lu­mi­kam­mis­sa. Vii­me yö­nä tel­tas­sa tuli vä­hän kyl­mä, mut­ta tä­män pi­täi­si ol­la läm­min, Kert­tu poh­tii.

– Kyl­lä­hän it­se ra­ken­ne­tus­sa kam­mis­sa nuk­ku­mi­nen on pal­kin­to täl­le uu­ras­tuk­sel­le. En­sin työ, sit­ten hu­vit. Vii­me yö­nä oli tosi kau­niit re­von­tu­let – jos sel­lai­set nä­ki­si vie­lä tä­nä­kin il­ta­na, oli­si­han se ai­ka­mois­ta, Hen­ri fii­lis­te­lee.

Kun kam­mi on jo muu­ten val­mis, Kert­tu ja Hen­ri ta­soit­ta­vat vie­lä lat­ti­an. He jät­tä­vät sen jäh­met­ty­mään ja tuo­vat läm­pö­a­lus­tat sekä ma­kuu­pus­sit si­säl­le vas­ta il­lem­mal­la.

Kam­mis­sa nu­ku­tun yön jäl­keen kak­sik­ko on hy­vis­sä tun­nel­mis­sa.

– Lai­toim­me alim­mai­sek­si ava­ruus­peit­teet ja nii­den pääl­le so­lu­muo­vi­a­lus­tat ja po­ron­tal­jat sekä il­ma­täyt­tei­set ma­kuu­a­lus­tat. Li­säk­si ma­kuu­pus­seis­sam­me oli kuu­ma­ve­si­pul­lot. Mi­nul­la oli pääl­lä­ni verk­ko­ker­ras­to, vil­la­pai­ta, pipo ja vil­la­su­kat. Nu­kuin 9,5 tun­tia put­keen, Kert­tu ker­too.

– Odo­tin oi­kein, et­tä pää­sen nuk­ku­maan il­lal­la. Ei hai­tan­nut, vaik­kei näh­ty­kään enää re­von­tu­lia. Kam­mis­sa nuk­ku­mi­nen oli ää­ret­tö­män mu­ka­vaa, rau­hal­lis­ta ja läm­min­tä, Hen­ri ker­taa.

--------------------------------

Lumikammi tarjoaa turvaa ja elämyksiä tunturissa

Lu­mi­kam­mien ra­ken­ta­mi­nen on osa Am­mat­ti­o­pis­to Lap­pi­an luon­to­a­lan am­mat­ti­tut­kin­non erä- ja luon­to-opa­so­pis­ke­li­joi­den tal­vi­ret­kei­ly­jak­soa. Har­joi­tus val­mis­taa hei­tä muun mu­as­sa ke­vääl­lä edes­sä ole­vaan va­el­luk­seen Kä­si­var­ren erä­maas­sa.

– Jos telt­ta kar­kaa tun­tu­ris­sa tuu­len mu­ka­na, lu­mi­kam­min voi ra­ken­taa tuis­ku­lu­meen muo­dos­tu­nee­seen sei­nä­mään jopa kä­sin. Täl­löin on tär­ke­ää teh­dä kat­toon il­ma­rei­kä, ja sau­va on hyvä vä­li­ne sen te­ke­mi­seen. Sau­va jä­te­tään rei­kään pys­tyyn ja tar­vit­ta­es­sa som­mal­la pi­de­tään auk­ko puh­taa­na, erä­op­pai­den kou­lut­ta­ja Kir­si Väi­sä­nen se­lit­tää.

Hä­tä­ti­lan­tees­sa tun­tu­ris­sa voi kai­vaa suo­jan lu­meen kä­sin, jol­lain le­vyl­lä tai pie­nel­lä la­pi­ol­la. Kuo­pan tu­lee ol­la noin met­rin syvä ja le­veä. Pi­tuut­ta voi ol­la noin kak­si met­riä.

– Mon­tun pääl­le ase­te­taan suk­set pit­kit­täin ja sau­vat poi­kit­tain. Nii­den pääl­le le­vi­te­tään ava­ruus­pei­te si­ten, et­tä ho­pei­nen puo­li on alas­päin ma­joit­tu­jaa koh­ti, jol­loin se hei­jas­taa läm­pöä ta­kai­sin. Peit­teen reu­nat kiin­ni­te­tään pai­koil­leen ka­saa­mal­la lun­ta nii­den pääl­le, Väi­sä­nen se­lit­tää.

– Hä­tä­ma­joit­tu­jan tu­lee eris­tää it­sen­sä lu­mes­ta so­lu­muo­vi- ja il­ma­täyt­tei­sil­lä alus­toil­la, ma­kuu­pus­sil­la, rin­kal­la tai ah­ki­ol­la. Li­säk­si on tär­ke­ää mer­ki­tä kuop­pa, jot­ta ohi­kul­ki­jat tai et­si­jät huo­maa­vat sen. Mer­kik­si so­pii lu­meen pys­ty­tet­ty sau­va ja sii­hen kiin­ni­tet­ty sel­väs­ti nä­ky­vä vaa­te­kap­pa­le, hän jat­kaa.

Luon­to­a­lan am­mat­ti­tut­kin­nos­sa opis­ke­luun kuu­luu myös, et­tä opis­ke­li­jat op­pi­vat to­teut­ta­maan eri­lai­sia oh­jel­ma­pal­ve­lui­ta. Lu­mi­kam­min ra­ken­ta­mi­nen ja sii­nä yö­py­mi­nen voi hy­vin ol­la yk­si elä­myk­sel­li­nen oh­jel­ma­nu­me­ro asi­ak­kail­le va­el­luk­sil­la.