Alkumatkan erämaamaista maisemaa.
Melontaretkellä pikkukoskia ja serpentiinimutkia
Kapsajoen retkeilyreitti on upea uusi kokonaisuus, joka houkuttelee vesille. Meloimme kymmenen kilometrin osuuden reitin alkupäästä ja totesimme, että tätä lisää kiitos! Kurkkaa Levin Sanomien Instasta ja Facebookista video retkestä.
Visit Levi muistutteli toukokuussa helmestä, jonka tarjoamia mahdollisuuksia eivät ole kaikki paikallisetkaan vielä hoksanneet: viime syksynä valmistui Kapsajoen 95 kilometrin vesiretkeilyreitti. Reitti lähtee Kittilän pohjoisosasta Pyhäjärveltä ja laskee Kapsajokea pitkin Ounasjokeen aina Sirkkaan saakka Torpannivan laavun rantautumispaikalle. Kapsajoki lukuisine taukopaikkoineen yhdistää melonnan, kalastuksen ja jokivarsiretkeilyn yhdeksi hienoksi kokonaisuudeksi.
Tiedotteen nähtyäni tuumasin, että tämähän pitää itse kokea. Ryhdyin toimeen ja etsin netistä reittikuvauksen. Keskeisimmät tiedot löytyivät levi.fi-sivulta, Kittilän kunnan sivuilta ja luontoon.fi-palvelusta. En silti ollut varma, minkälaisia kosket ovat, kuinka matalalla tai korkealla vesi juuri tämän kesäkuun alussa on ja missä kunnossa alueen autotiet ovat. Rimpautin siis kaverilleni Kittilän kunnassa, reittivastaava Tuija Laitakarille.
– Alkupäässä melontareitti on kapeaa ja erämaista, äärimmäisen kaunista, ja sopii vähemmän meloneellekin. Tulipaikat näkyvät kartoissa, mutta rantautumiskyltit pitäisi viedä vielä paikan päälle. Tiet ovat sorateitä ja lopussa kapeaa metsäautotietä, jotka voivat olla talven jäljiltä huonossakin kunnossa, Tuija selvensi.
Veden korkeudesta hänelläkään ei ollut tietoa, mutta useampi melova tuttavani kertoi, että vaikka lumet sulivat jo varhain ja alkukesä on ollut kuiva, joet ovat olleet runsasvetisiä.
Jo tässä vaiheessa oli selvää, että tälle retkelle tarvitaan seikkailumieltä. Retkikaveriksi sopi siis täydellisesti Levin Sanomien sometuottaja Laura Jussila, jonka kanssa olen ennenkin ollut kiperissä retkitilanteissa – toki tällä(kin) kertaa toivoimme, että takaiskuilta vältyttäisiin.
Reittiohjeet: luontoon.fi, levi.fi ja kittila.fi
Reittivalinnasta liikkeelle
Melontavälineeksi valikoitui packraft, ja ihan vain siksi, että se on minulle tutuin kapine ja varusteet löytyvät omasta takaa. Reitti piti miettiä siten, että saisimme toisen auton lähtöpisteeseen ja toisen päätepisteeseen. Reitin piti myös sopia aloittelijalle, koska Lauralle packraft oli täysin uusi tuttavuus.
Tuijalta sain kaksi reittisuositusta. Ensimmäinen oli noin kymmenen kilometrin pätkä Pyhäjärveltä Kujerivaaran kodalle, toinen 34 kilometrin osuus, jossa lähtöpiste olisi niin ikään Pyhäjärvi, mutta retki päättyisi Karhulan kodan alapuolelle Korpelan sillalle. Tuijan kautta saimme myös Polar Star Travelin Mervi Savolaisen vinkin: Korpelan sillalta Lintulan laavulle pääsee melomaan hieman leveämpää jokiosuutta, ja ennen Lintulan laavua on kivoja pikkukoskia ja mutkia – kuin vehreää sademetsää.
Kaikki vaihtoehdot kuulostivat houkuttelevilta, mutta Kapsajoen yläosan takuuvarma helppous ja käytettävissä oleva aika ratkaisivat asian: meloisimme Pyhäjärveltä Kujerivaaran kodalle. Kymmenen kilometrin pätkä kuulosti sopivalta puolen päivän retkeltä.
Kahden auton taktiikalla
Paljastan jo tässä vaiheessa todellisuuden: puolen päivän retkestä tuli koko päivän retki. Oppi numero yksi – jota ei koskaan muista suunnitteluhetkellä – älä ole aikaoptimisti. Retkillä tahtoo olla tapana venähtää.
Mutta lähdetään kuitenkin liikkeelle alusta. Ajelimme noin 60 kilometriä Sirkasta Könkään ja Hanhimaan kautta Inarin tietä, kunnes tuli risteys metsäautotielle kohti Kujerivaaraa. Tähän saakka soratie oli suhteellisen siedettävässä kunnossa, mutta kuuden kilometrin mittaisella metsäautotiellä pelkäsin, että takanani vähän matalammalla autolla edennyt Laura rikkoisi autonsa monttuihin.
Selvisimme kuitenkin perille. Jätimme Lauran auton kodan läheisyyteen ja jatkoimme minun autollani kahdeksan kilometrin tiepätkän kohti reitin lähtöpistettä, Pyhäjärveä. Jätimme auton lähelle risteystä ja kävelimme loppumatkan kamppeidemme kanssa rantaan.
Pyhäjärvellä oli uusi laavu, käymälä ja puuvaja. Kaikkineen Kapsajoen melontareitin varrella on kaksitoista taukopaikkaa. Näistä kymmenen on uusia, Kittilän kunnan viime kesänä rakennuttamia, ja yksi Metsähallituksen ylläpitämä.
Lähtöpaikan, Pyhäjärven, uusi laavu.
Ilmaa packrafteihin ja matkaan!
Tässä vaiheessa aurinko helli meitä, mutta tuuli oli kova. Täytimme packraftit ja lähdimme matkaan. Taipale järven toiseen päähän oli lyhyt, mutta voimakkaassa vastatuulessa sai silti meloa ihan tosissaan.
Joki lähti laskeutumaan hitaana virtana. Tavoitin jo heti ensimmäisissä mutkissa Tuijan ajatuksen erämaisesta tunnelmasta. Ja siinä kohtaa, kun ensimmäisen vartin jälkeen taivaanrannasta alkoi nopeasti nousta synkkääkin synkempiä pilviä, korostui tietoisuus siitä, että olemme tosiaan keskellä ei mitään. Ensimmäiset jyrähtelyt kiihdyttivät melontatahtiamme.
O-ou, taivas alkoi tummua. Valitettavsti ukkosmyrsky ei toiminut sääennusteiden mukaisesti.
Varaudu aina kaikkeen
Kun takana oli 2,7 kilometrin melonta, tulimme Pyhävasan autiotuvalle – ja samalla hetkellä taivas repesi.
Ensin alkoi sade, sitten julmettu pauke. Olimme ennakkoon katselleet ennustuksia, mutta niiden mukaan ukkonen ei olisi osunut juuri tänne. Kun salama välähti ja samalla sekunnilla pamahti niin, että hirsiseinät tärisivät, totesimme, että eiköhän odotella kaikessa rauhassa, kunnes rintama luovuttaa ja siirtyy toisaalle. Siinä vierähti parisen tuntia.
Ukkonen pakotti pitämään pidemmän tauon.
Vieraskirjaan pitää aina jättää puumerkit.
Käy retkellä Kapsajoella, ota kuva vieraskirjamerkinnästä, laita someen ja tägää Levin Sanomat!
Taas tuli todettua, että retkelle on aina hyvä varata eväitä yli tarpeen. Joimme kahvia, söimme ja juttelimme. Lueskelimme vieraskirjasta merkintöjä, joiden perusteella paikka oli kesäisin linnustajien ja kalastajien suosiossa.
Siinä pötkötellessämme totesin, että nykyään on oikeastaan liian harvoin tällaisia hetkiä, että et voi muuta kuin olla. Kapsajoen reitin varrelle lähtevän on syytä varautua siihen, ettei puhelimessa ole kuuluvuutta. Telia näytti paikoin ja vain hetkellisesti yhtä pykälää.
Jatkoimme matkaa ukkosen siirryttyä. Jostain etäältä kuitenkin kuului edelleen jylinää. Sadekuuro kasteli vaatteet läpimäriksi. Toki melontareissuilla kastuminen on takuuvarmaa muutenkin. Jalkineina minulla oli avantotossut, joilla oli mukava astua veteen, kun piti poistua packraftista tai mennä kyytiin.
Pikkukoskia ja serpentiinimutkia
Pyhävasan tuvalta alkoivatkin sitten pikkukosket. Laura uutena koskiseikkailijana totesi, että olisikin ollut vähän tylsää, jos koko matka olisi ollut vain tasaista liplattelua – nyt pääsi tekemään, kokemaan ja melomaan. Siinä touhutessa ei edes huomannut sadetta. Vesi oli paikoin matalalla, mutta packraftilla se ei haitannut.
Maisemat olivat myös upeat. Kapeita serpentiinipätkiä, rentukoita, jotka kurottelivat joen pohjasta kohti pintaa, joen ylle kumartuvat alkukesän heleänvihreät koivut ja vaaleahiekkaiset penkereet. Jos alkumatkan helle olisi jatkunut, olisi voinut pitää uimatauon.
Matkan varrella oli myös Kujerivaaran uusi laavu.
Nyt piti kuitenkin pysyä lämpimänä ja liikkeessä. Siksi emme nousseet joesta Kujerivaaran laavun kohdalla. Se sijaitsee noin 6,9 kilometrin päässä Pyhäjärven alkupisteestä. Laavu näkyi jo kaukaa eli sen kyllä erottaa, vaikka Tuijan mainitsemat rantautumiskyltit puuttuivatkin vielä.
Reitillä oli vain kaksi estettä, jotka piti kiertää maitse. Tässä niistä toinen, joen yli kaatunut puunrunko.
Koko reitillä oli vain kaksi kohtaa, jotka piti kiertää maata pitkin. Toisessa olivat kivet pinnassa, toisessa joen katkaisi puunrunko.
Karttojen perusteella olin hahmotellut, että ennen Kujerivaaran kotaa olisi reitin isoin koski. Siinä olin tehnyt ajatusvirheen, koska sellaista ei tullut – ja me molemmat jo vähän odotimme, että vielä on jotain jännää edessä.
Myös Kujerivaaran kodan katto näkyi hyvissä ajoin joelta, vaikkakaan se ei ole ihan niin rantatörmällä kuin laavu kolme kilometriä aiemmin.
Retken päätepiste, Kujerivaaran uusi kota.
Yhtä kokemusta rikkaampina
Kujerivaaran kodan lähistöllä meitä odotti auto, mutta eivät kuivat vaihtovaatteet. Olimme jostain ajatushäiriöstä johtuen onnistuneet molemmat jättämään vaatteet siihen autoon, joka odotti meitä Pyhäjärven lähtöpisteellä. Eipä siinä muuta kuin märät vaatteet pois ja puolialasti ajamaan kohti toista autoa – eipä näillä selkosilla onneksi liikennettä liiemmin ole.
Tai eihän sitä tiedä, vaikka jatkossa olisi enemmänkin – tänne soisi ulkoilmaihmisten löytävän.
Kaikkineen retkeen kului himpun päälle viisi tuntia, josta liikkeellä oltiin kolme tuntia. Kello näytti matkalle mittaa 11,4 kilometriä. Ilman ukkosta reissu olisi ollut aika paljon nopeampi. Sirkasta lähdimme noin kello 10.45 ja takaisin samassa kohdassa olimme kello 20.40. Tästä voi kukin päätellä, että automatkoihin huonokuntoisilla teillä saa varata aikaa.
Tällä retkellä oli käytössä Karttapaikka-sovelluksen kartat. Muista ladata kartat ja reitti ennakkoon puhelimeesi – alueella ei ole verkkoyhteyksiä. Kokemattomille melojille suosittelemme opaspalveluita.
Reittifaktaa
Kittilän Kapsajoella kulkee 95 kilometrin mittainen vesiretkeilyreitti Kittilän pohjoisosasta Pyhäjärveltä Kapsajokea pitkin Ounasjokeen, Sirkkaan Leville Torpannivan laavun rantautumispaikalle.
Matkan varrella on koskiluokitukseltaan 1–2 -luokan osuuksia.
Reitin varrella on yhteensä kaksitoista taukopaikkaa, joihin voi vesiltä rantautua: yksitoista Kittilän kunnan ylläpitämää ja yksi Metsähallituksen taukopaikka. Näistä kuusi toimii lähtö- tai päätepisteinä, joihin on mahdollista saapua myös autolla. Kaikki taukopaikat näkyvät kartoissa.
Tällä retkellä oli käytössä Karttapaikka-sovelluksen kartat. Muista ladata kartat ja reitti ennakkoon puhelimeesi, alueella ei ole verkkoyhteyksiä.
Kokemattomille melojille suosittelemme opaspalveluita. Näistä saa lisätietoa Levin matkailuinfosta.
