Melontaretkellä pikkukoskia ja serpentiinimutkia

Kapsajoen retkeilyreitti on upea uusi kokonaisuus, joka houkuttelee vesille. Meloimme kymmenen kilometrin osuuden reitin alkupäästä ja totesimme, että tätä lisää kiitos! Kurkkaa Levin Sanomien Instasta ja Facebookista video retkestä.

Vi­sit Levi muis­tut­te­li tou­ko­kuus­sa hel­mes­tä, jon­ka tar­jo­a­mia mah­dol­li­suuk­sia ei­vät ole kaik­ki pai­kal­li­set­kaan vie­lä hok­san­neet: vii­me syk­sy­nä val­mis­tui Kap­sa­jo­en 95 ki­lo­met­rin ve­si­ret­kei­ly­reit­ti. Reit­ti läh­tee Kit­ti­län poh­joi­so­sas­ta Py­hä­jär­vel­tä ja las­kee Kap­sa­jo­kea pit­kin Ou­nas­jo­keen ai­na Sirk­kaan saak­ka Tor­pan­ni­van laa­vun ran­tau­tu­mis­pai­kal­le. Kap­sa­jo­ki lu­kui­si­ne tau­ko­paik­koi­neen yh­dis­tää me­lon­nan, ka­las­tuk­sen ja jo­ki­var­si­ret­kei­lyn yh­dek­si hie­nok­si ko­ko­nai­suu­dek­si.

Tie­dot­teen näh­ty­ä­ni tuu­ma­sin, et­tä tä­mä­hän pi­tää it­se ko­kea. Ryh­dyin toi­meen ja et­sin ne­tis­tä reit­ti­ku­vauk­sen. Kes­kei­sim­mät tie­dot löy­tyi­vät levi.fi-si­vul­ta, Kit­ti­län kun­nan si­vuil­ta ja luon­toon.fi-pal­ve­lus­ta. En sil­ti ol­lut var­ma, min­kä­lai­sia kos­ket ovat, kuin­ka ma­ta­lal­la tai kor­ke­al­la vesi juu­ri tä­män ke­sä­kuun alus­sa on ja mis­sä kun­nos­sa alu­een au­to­tiet ovat. Rim­pau­tin siis ka­ve­ril­le­ni Kit­ti­län kun­nas­sa, reit­ti­vas­taa­va Tui­ja Lai­ta­ka­ril­le.

– Al­ku­pääs­sä me­lon­ta­reit­ti on ka­pe­aa ja erä­mais­ta, ää­rim­mäi­sen kau­nis­ta, ja so­pii vä­hem­män me­lo­neel­le­kin. Tu­li­pai­kat nä­ky­vät kar­tois­sa, mut­ta ran­tau­tu­mis­kyl­tit pi­täi­si vie­dä vie­lä pai­kan pääl­le. Tiet ovat so­ra­tei­tä ja lo­pus­sa ka­pe­aa met­sä­au­to­tie­tä, jot­ka voi­vat ol­la tal­ven jäl­jil­tä huo­nos­sa­kin kun­nos­sa, Tui­ja sel­ven­si.

Ve­den kor­keu­des­ta hä­nel­lä­kään ei ol­lut tie­toa, mut­ta use­am­pi me­lo­va tut­ta­va­ni ker­toi, et­tä vaik­ka lu­met su­li­vat jo var­hain ja al­ku­ke­sä on ol­lut kui­va, joet ovat ol­leet run­sas­ve­ti­siä.

Jo täs­sä vai­hees­sa oli sel­vää, et­tä täl­le ret­kel­le tar­vi­taan seik­kai­lu­miel­tä. Ret­ki­ka­ve­rik­si sopi siis täy­del­li­ses­ti Le­vin Sa­no­mien so­me­tuot­ta­ja Lau­ra Jus­si­la, jon­ka kans­sa olen en­nen­kin ol­lut ki­pe­ris­sä ret­ki­ti­lan­teis­sa – toki täl­lä(kin) ker­taa toi­voim­me, et­tä ta­kais­kuil­ta väl­tyt­täi­siin.

Reittiohjeet: luontoon.fi, levi.fi ja kittila.fi

Reittivalinnasta liikkeelle

Me­lon­ta­vä­li­neek­si va­li­koi­tui pack­raft, ja ihan vain sik­si, et­tä se on mi­nul­le tu­tuin ka­pi­ne ja va­rus­teet löy­ty­vät omas­ta ta­kaa. Reit­ti piti miet­tiä si­ten, et­tä sai­sim­me toi­sen au­ton läh­tö­pis­tee­seen ja toi­sen pää­te­pis­tee­seen. Rei­tin piti myös so­pia aloit­te­li­jal­le, kos­ka Lau­ral­le pack­raft oli täy­sin uu­si tut­ta­vuus.

Tui­jal­ta sain kak­si reit­ti­suo­si­tus­ta. En­sim­mäi­nen oli noin kym­me­nen ki­lo­met­rin pät­kä Py­hä­jär­vel­tä Ku­je­ri­vaa­ran ko­dal­le, toi­nen 34 ki­lo­met­rin osuus, jos­sa läh­tö­pis­te oli­si niin ikään Py­hä­jär­vi, mut­ta ret­ki päät­tyi­si Kar­hu­lan ko­dan ala­puo­lel­le Kor­pe­lan sil­lal­le. Tui­jan kaut­ta saim­me myös Po­lar Star Tra­ve­lin Mer­vi Sa­vo­lai­sen vin­kin: Kor­pe­lan sil­lal­ta Lin­tu­lan laa­vul­le pää­see me­lo­maan hie­man le­ve­äm­pää jo­ki­o­suut­ta, ja en­nen Lin­tu­lan laa­vua on ki­vo­ja pik­ku­kos­kia ja mut­kia – kuin veh­re­ää sa­de­met­sää.

Kaik­ki vaih­to­eh­dot kuu­los­ti­vat hou­kut­te­le­vil­ta, mut­ta Kap­sa­jo­en ylä­o­san ta­kuu­var­ma help­pous ja käy­tet­tä­vis­sä ole­va ai­ka rat­kai­si­vat asi­an: me­loi­sim­me Py­hä­jär­vel­tä Ku­je­ri­vaa­ran ko­dal­le. Kym­me­nen ki­lo­met­rin pät­kä kuu­los­ti so­pi­val­ta puo­len päi­vän ret­kel­tä.

Kahden auton taktiikalla

Pal­jas­tan jo täs­sä vai­hees­sa to­del­li­suu­den: puo­len päi­vän ret­kes­tä tuli koko päi­vän ret­ki. Op­pi nu­me­ro yk­si – jota ei kos­kaan muis­ta suun­nit­te­lu­het­kel­lä – älä ole ai­ka­op­ti­mis­ti. Ret­kil­lä tah­too ol­la ta­pa­na ve­näh­tää.

Mut­ta läh­de­tään kui­ten­kin liik­keel­le alus­ta. Aje­lim­me noin 60 ki­lo­met­riä Sir­kas­ta Kön­kään ja Han­hi­maan kaut­ta Ina­rin tie­tä, kun­nes tuli ris­teys met­sä­au­to­tiel­le koh­ti Ku­je­ri­vaa­raa. Tä­hän saak­ka so­ra­tie oli suh­teel­li­sen sie­det­tä­väs­sä kun­nos­sa, mut­ta kuu­den ki­lo­met­rin mit­tai­sel­la met­sä­au­to­tiel­lä pel­kä­sin, et­tä ta­ka­na­ni vä­hän ma­ta­lam­mal­la au­tol­la eden­nyt Lau­ra rik­koi­si au­ton­sa mont­tui­hin.

Sel­vi­sim­me kui­ten­kin pe­ril­le. Jä­tim­me Lau­ran au­ton ko­dan lä­hei­syy­teen ja jat­koim­me mi­nun au­tol­la­ni kah­dek­san ki­lo­met­rin tie­pät­kän koh­ti rei­tin läh­tö­pis­tet­tä, Py­hä­jär­veä. Jä­tim­me au­ton lä­hel­le ris­teys­tä ja kä­ve­lim­me lop­pu­mat­kan kamp­pei­dem­me kans­sa ran­taan.

Py­hä­jär­vel­lä oli uu­si laa­vu, käy­mä­lä ja puu­va­ja. Kaik­ki­neen Kap­sa­jo­en me­lon­ta­rei­tin var­rel­la on kak­si­tois­ta tau­ko­paik­kaa. Näis­tä kym­me­nen on uu­sia, Kit­ti­län kun­nan vii­me ke­sä­nä ra­ken­nut­ta­mia, ja yk­si Met­sä­hal­li­tuk­sen yl­lä­pi­tä­mä.

Lähtöpaikan, Pyhäjärven, uusi laavu.

Ilmaa packrafteihin ja matkaan!

Täs­sä vai­hees­sa au­rin­ko hel­li mei­tä, mut­ta tuu­li oli kova. Täy­tim­me pack­raf­tit ja läh­dim­me mat­kaan. Tai­pa­le jär­ven toi­seen pää­hän oli ly­hyt, mut­ta voi­mak­kaas­sa vas­ta­tuu­les­sa sai sil­ti me­loa ihan to­sis­saan.

Joki läh­ti las­keu­tu­maan hi­taa­na vir­ta­na. Ta­voi­tin jo heti en­sim­mäi­sis­sä mut­kis­sa Tui­jan aja­tuk­sen erä­mai­ses­ta tun­nel­mas­ta. Ja sii­nä koh­taa, kun en­sim­mäi­sen var­tin jäl­keen tai­vaan­ran­nas­ta al­koi no­pe­as­ti nous­ta synk­kää­kin syn­kem­piä pil­viä, ko­ros­tui tie­toi­suus sii­tä, et­tä olem­me to­si­aan kes­kel­lä ei mi­tään. En­sim­mäi­set jy­räh­te­lyt kiih­dyt­ti­vät me­lon­ta­tah­ti­am­me.

O-ou, taivas alkoi tummua. Valitettavsti ukkosmyrsky ei toiminut sääennusteiden mukaisesti.

Varaudu aina kaikkeen

Kun ta­ka­na oli 2,7 ki­lo­met­rin me­lon­ta, tu­lim­me Py­hä­va­san au­ti­o­tu­val­le – ja sa­mal­la het­kel­lä tai­vas re­pe­si.

En­sin al­koi sade, sit­ten jul­met­tu pau­ke. Olim­me en­nak­koon kat­sel­leet en­nus­tuk­sia, mut­ta nii­den mu­kaan uk­ko­nen ei oli­si osu­nut juu­ri tän­ne. Kun sa­la­ma vä­läh­ti ja sa­mal­la se­kun­nil­la pa­mah­ti niin, et­tä hir­si­sei­nät tä­ri­si­vät, to­te­sim­me, et­tä ei­kö­hän odo­tel­la kai­kes­sa rau­has­sa, kun­nes rin­ta­ma luo­vut­taa ja siir­tyy toi­saal­le. Sii­nä vie­räh­ti pa­ri­sen tun­tia.

Ukkonen pakotti pitämään pidemmän tauon.

Vieraskirjaan pitää aina jättää puumerkit.

Käy retkellä Kapsajoella, ota kuva vieraskirjamerkinnästä, laita someen ja tägää Levin Sanomat!

Taas tuli to­det­tua, et­tä ret­kel­le on ai­na hyvä va­ra­ta eväi­tä yli tar­peen. Joim­me kah­via, söim­me ja jut­te­lim­me. Lu­es­ke­lim­me vie­ras­kir­jas­ta mer­kin­tö­jä, joi­den pe­rus­teel­la paik­ka oli ke­säi­sin lin­nus­ta­jien ja ka­las­ta­jien suo­si­os­sa.

Sii­nä pöt­kö­tel­les­säm­me to­te­sin, et­tä ny­ky­ään on oi­ke­as­taan lii­an har­voin täl­lai­sia het­kiä, et­tä et voi muu­ta kuin ol­la. Kap­sa­jo­en rei­tin var­rel­le läh­te­vän on syy­tä va­rau­tua sii­hen, et­tei pu­he­li­mes­sa ole kuu­lu­vuut­ta. Te­lia näyt­ti pai­koin ja vain het­kel­li­ses­ti yh­tä py­kä­lää.

Jat­koim­me mat­kaa uk­ko­sen siir­ryt­tyä. Jos­tain etääl­tä kui­ten­kin kuu­lui edel­leen jy­li­nää. Sa­de­kuu­ro kas­te­li vaat­teet lä­pi­mä­rik­si. Toki me­lon­ta­reis­suil­la kas­tu­mi­nen on ta­kuu­var­maa muu­ten­kin. Jal­ki­nei­na mi­nul­la oli avan­to­tos­sut, joil­la oli mu­ka­va as­tua ve­teen, kun piti pois­tua pack­raf­tis­ta tai men­nä kyy­tiin.

Pikkukoskia ja serpentiinimutkia

Py­hä­va­san tu­val­ta al­koi­vat­kin sit­ten pik­ku­kos­ket. Lau­ra uu­te­na kos­ki­seik­kai­li­ja­na to­te­si, et­tä oli­si­kin ol­lut vä­hän tyl­sää, jos koko mat­ka oli­si ol­lut vain ta­sais­ta lip­lat­te­lua – nyt pää­si te­ke­mään, ko­ke­maan ja me­lo­maan. Sii­nä tou­hu­tes­sa ei edes huo­man­nut sa­det­ta. Vesi oli pai­koin ma­ta­lal­la, mut­ta pack­raf­til­la se ei hai­tan­nut.

Mai­se­mat oli­vat myös upe­at. Ka­pei­ta ser­pen­tii­ni­pät­kiä, ren­tu­koi­ta, jot­ka ku­rot­te­li­vat joen poh­jas­ta koh­ti pin­taa, joen yl­le ku­mar­tu­vat al­ku­ke­sän he­le­än­vih­re­ät koi­vut ja vaa­le­a­hiek­kai­set pen­ke­reet. Jos al­ku­mat­kan hel­le oli­si jat­ku­nut, oli­si voi­nut pi­tää ui­ma­tau­on.

Matkan varrella oli myös Kujerivaaran uusi laavu.

Nyt piti kui­ten­kin py­syä läm­pi­mä­nä ja liik­kees­sä. Sik­si em­me nous­seet jo­es­ta Ku­je­ri­vaa­ran laa­vun koh­dal­la. Se si­jait­see noin 6,9 ki­lo­met­rin pääs­sä Py­hä­jär­ven al­ku­pis­tees­tä. Laa­vu nä­kyi jo kau­kaa eli sen kyl­lä erot­taa, vaik­ka Tui­jan mai­nit­se­mat ran­tau­tu­mis­kyl­tit puut­tui­vat­kin vie­lä.

Reitillä oli vain kaksi estettä, jotka piti kiertää maitse. Tässä niistä toinen, joen yli kaatunut puunrunko.

Koko rei­til­lä oli vain kak­si koh­taa, jot­ka piti kier­tää maa­ta pit­kin. Toi­ses­sa oli­vat ki­vet pin­nas­sa, toi­ses­sa joen kat­kai­si puun­run­ko.

Kart­to­jen pe­rus­teel­la olin hah­mo­tel­lut, et­tä en­nen Ku­je­ri­vaa­ran ko­taa oli­si rei­tin isoin kos­ki. Sii­nä olin teh­nyt aja­tus­vir­heen, kos­ka sel­lais­ta ei tul­lut – ja me mo­lem­mat jo vä­hän odo­tim­me, et­tä vie­lä on jo­tain jän­nää edes­sä.

Myös Ku­je­ri­vaa­ran ko­dan kat­to nä­kyi hy­vis­sä ajoin jo­el­ta, vaik­ka­kaan se ei ole ihan niin ran­ta­tör­mäl­lä kuin laa­vu kol­me ki­lo­met­riä ai­em­min.

Retken päätepiste, Kujerivaaran uusi kota.

Yhtä kokemusta rikkaampina

Ku­je­ri­vaa­ran ko­dan lä­his­töl­lä mei­tä odot­ti au­to, mut­ta ei­vät kui­vat vaih­to­vaat­teet. Olim­me jos­tain aja­tus­häi­ri­ös­tä joh­tu­en on­nis­tu­neet mo­lem­mat jät­tä­mään vaat­teet sii­hen au­toon, joka odot­ti mei­tä Py­hä­jär­ven läh­tö­pis­teel­lä. Ei­pä sii­nä muu­ta kuin mä­rät vaat­teet pois ja puo­li­a­las­ti aja­maan koh­ti tois­ta au­toa – ei­pä näil­lä sel­ko­sil­la on­nek­si lii­ken­net­tä lii­em­min ole.

Tai ei­hän sitä tie­dä, vaik­ka jat­kos­sa oli­si enem­män­kin – tän­ne soi­si ul­koil­maih­mis­ten löy­tä­vän.

Kaik­ki­neen ret­keen ku­lui him­pun pääl­le vii­si tun­tia, jos­ta liik­keel­lä ol­tiin kol­me tun­tia. Kel­lo näyt­ti mat­kal­le mit­taa 11,4 ki­lo­met­riä. Il­man uk­kos­ta reis­su oli­si ol­lut ai­ka pal­jon no­pe­am­pi. Sir­kas­ta läh­dim­me noin kel­lo 10.45 ja ta­kai­sin sa­mas­sa koh­das­sa olim­me kel­lo 20.40. Täs­tä voi ku­kin pää­tel­lä, et­tä au­to­mat­koi­hin huo­no­kun­toi­sil­la teil­lä saa va­ra­ta ai­kaa.