Mökkiunelmia – Jenni Häyrinen toteutti omansa

“Sen tietää, kun se oikea osuu kohdalle. Sama koskee sekä mökkejä että rakkautta”, Liemessä-blogistaan tunnettu sosiaalisen median vaikuttaja Jenni Häyrinen sanoo. Näistä kahdesta toinen toteutui viime talvena, kun Jenni löysi unelmiensa mökin Leviltä.

– Luon­toa ja rau­haa, puu- tai lau­ta­lat­ti­at, tak­ka, puu­sau­na ja puu­lie­si. Nii­tä kaik­kia toi­voin mö­kil­tä. Tai no puu­lie­des­tä olin val­mis jous­ta­maan, Jen­ni Häy­ri­nen lu­et­te­lee omi­nai­suuk­sia, joi­ta hän met­säs­ti mök­kien myyn­ti-il­moi­tuk­sis­sa Oi­ko­tiel­lä.

– Nämä kaik­ki asi­at to­teu­tui­vat täs­sä mö­kis­sä, myös puu­lie­si. Ajat­te­lin heti, et­tä tämä voi­si ol­la se oi­kea.

Hel­sin­gis­sä ar­ke­aan pyö­rit­tä­vä Jen­ni len­si hel­mi­kuun alus­sa kat­so­maan Oi­ko­tiel­tä bon­gaa­maan­sa mök­kiä Le­vil­le.

– Kun ajoin en­sim­mäi­sen ker­ran tä­hän pi­haan, oli hir­ve­äs­ti lun­ta – ei eh­kä pai­kal­lis­ten mie­les­tä mut­ta mi­nun mit­ta­puul­la­ni – ja heti tuli olo, et­tä tuos­sa se mi­nun mök­ki­ni nyt on. Sen tie­tää, kun se oi­kea osuu koh­dal­le. Sama kos­kee sekä mök­ke­jä et­tä rak­kaut­ta, Jen­ni nau­raa.

Kaipuu ”jonnekin”

Enää ei ole lun­ta. Haas­tat­te­lua teh­dään ke­sä­kuun lo­pul­la. Is­tum­me Jen­nin mö­kin ta­ka­pi­han laa­vul­la. Nuo­ti­os­sa lie­kit nuo­le­vat hil­jak­seen kie­hi­siä kip­pu­ral­le ja tart­tu­vat kla­pei­hin.

– Kir­ves on ai­van uu­si, mut­ta puuk­ko pi­tää vie­lä hank­kia, Jen­ni jut­te­lee ja hui­too sa­vua, joka tah­too ai­na löy­tää tien­sä sil­miin.

Vaik­ka lä­hel­lä on mui­ta­kin mök­ke­jä, laa­vua ym­pä­röi rau­ha – ri­paus erä­maa­hen­keä lä­hel­lä Le­vin ydin­tä.

– Kun kä­vin tääl­lä en­sim­mäi­sen ker­ran, tuol­ta ik­ku­nas­ta nä­kyi täs­sä koh­taa vain iso lu­mi­ka­sa. Vä­lit­tä­jä ker­toi, et­tä täs­sä on kota. Toi­sel­la ker­ral­la, kun tu­lin omien avai­mie­ni kans­sa, lumi oli su­la­nut sen ver­ran, et­tä nuo­ti­o­pai­kan ta­ko­rau­tai­nen tan­ko nä­kyi, Jen­ni nyök­kää koh­ti nuo­ti­o­ta, jos­sa puut jo rä­ti­se­vät iloi­ses­ti.

Laa­vu oli Jen­nil­le iha­na yl­lä­tys.

– Täs­tä saa tuu­nat­tua tosi ki­van. Voin tul­la omal­le ta­ka­pi­hal­le­ni ret­kel­le!

Laavu oli kiva yllätys. Kun mökistä tehtiin kaupat, sitä ei näkynyt lumen alta.

Myös Jen­nin ko­ti­kul­mil­la Hel­sin­gis­sä voi ret­keil­lä. Hän to­sin har­mit­te­lee, kuin­ka ra­ken­ta­mi­nen val­taa jat­ku­vas­ti ti­laa lä­hi­luon­nol­ta.

– Kes­kus­puis­to on kil­san pääs­sä, siel­lä pää­see met­sään kä­ve­le­mään, ja ai­ka usein kä­ve­len Seu­ra­saa­reen.

Jen­ni ku­vai­lee, et­tä Hel­sin­gis­sä hän on ko­ke­nut jo pit­kään “kai­puu­ta jon­ne­kin”.

– Var­maan se joh­tuu juu­ri sii­tä, kun ym­pä­ris­töä koko ajan na­ker­re­taan.

Vantaa, Porvoo, Rauma, Levi...

Kun Jen­ni kol­mi­sen vuot­ta sit­ten ero­si puo­li­sos­taan ja muut­ti vuok­ral­le, hä­nel­le avau­tui mah­dol­li­suus hank­kia kak­ko­sa­sun­to.

– En­sin mie­tin, et­tä oli­si­ko se si­joi­tu­sa­sun­to Van­taal­ta, mut­ta en te­ki­si sil­lä it­se mi­tään, ja vuok­ra­mark­ki­nat ovat täl­lä het­kel­lä huo­not. Aloin miet­tiä, oli­si­ko mi­nul­la mah­dol­li­suus löy­tää asun­to, jos­sa voi­sin myös it­se viet­tää osan vuo­des­ta. Koko elä­mää kun ei ole täl­lä het­kel­lä mah­dol­lis­ta siir­tää las­ten ta­kia.

Mökki Levillä päihitti lopulta puurivitalon Porvoossa, mökin Turun saaristossa ja asunnon vanhassa Raumassa.

Jen­ni reis­sa­si eri puo­lil­la Suo­mea ja tut­kai­li vaih­to­eh­to­ja.

– Oli puu­ri­va­ria Por­voos­sa, mök­kiä Tu­run saa­ris­tos­sa ja yk­si to­del­la vie­hät­tä­vä asun­to van­has­sa Rau­mas­sa.

Jen­ni an­toi aja­tuk­sil­leen ai­kaa – han­kin­nal­la ei ol­lut kii­re. Sa­mal­la poh­joi­nen al­koi kiin­nos­taa hän­tä yhä enem­män. Var­si­nai­ses­ti Lap­pi-ki­pi­nä syt­tyi kui­ten­kin vas­ta vii­me tam­mi­kuus­sa.

– Sii­hen saak­ka olin aja­tel­lut, et­tä kak­ko­sa­sun­to Rau­mal­la oli­si lii­an kau­ka­na Hel­sin­gis­tä, ja nyt huo­ma­sin poh­ti­va­ni, et­tä oli­si­ko se tu­hat ki­lo­met­riä kui­ten­kaan niin paha, Jen­ni nau­raa.

Kos­ka Jen­ni oli jo pari vuot­ta eh­ti­nyt “unel­mas­hop­pail­la” Oi­ko­tiel­lä, hän tie­si, mitä ha­lu­si. Nyt kun vie­lä si­jain­ti tar­ken­tui poh­joi­seen, oli poh­dit­ta­va, si­jait­si­si­ko unel­ma erä­maas­sa vai mat­kai­lu­kes­kuk­ses­sa.

– Tam­mi­kui­sel­la reis­sul­la­ni vah­vis­tui se aja­tus, et­tä en ha­lua ol­la yk­sin ihan kes­kel­lä erä­maa­ta. Yö­vyin sil­loin Äkäs­lom­po­los­sa, ja kä­vin Le­vil­lä Ut­sus­sa syö­mäs­sä. Sil­loin jo pis­tin mer­kil­le, et­tä tämä Le­vin toi­nen puo­li tun­tu­ria on­kin hy­vin rau­hal­lis­ta alu­et­ta. Kun näin il­moi­tuk­sen täs­tä mö­kis­tä, tie­sin heti, et­tä alue on sel­lai­nen, jos­ta pi­dän.

Jennille on ehdoton plussa, että Levillä palvelut ovat lähellä, vaikka ympäristö on erämaahenkinen.

Ei modernia tai kliinistä

Tal­vel­la Jen­nin mök­ki­laa­vul­la voi ihas­tel­la re­von­tu­lia, nyt nau­tim­me au­rin­gos­ta.

– Tä­hän pais­taa iha­nas­ti il­ta-au­rin­ko, Jen­ni jut­te­lee.

Täl­lä reis­sul­la laa­vu on myös Jen­nin mö­kin ai­noa keit­tiö. Si­säl­lä on käyn­nis­sä re­mont­ti.

– Mök­ki on ne­li­öil­tään ai­ka pie­ni, mut­ta näin sii­nä pal­jon po­ten­ti­aa­lia. Tyk­kä­sin myös sii­tä, et­tä kaik­ki pin­nat ovat män­tyä. Ha­lu­sin säi­lyt­tää sen mök­ki­fii­lik­sen. En mis­sään ni­mes­sä ha­lun­nut täs­tä tois­ta val­kois­ta ker­ros­ta­lo­ak­vaa­ri­o­ta, ei mo­der­nia, ei klii­nis­tä.

Täl­lä het­kel­lä keit­ti­ös­sä ei ole muu­ta kuin puu­lie­si ja pal­jaat pin­nat. Pur­ku­työt on teh­ty, ja val­mis­ta pi­täi­si ol­la syys­kuus­sa. Keit­ti­ön val­mis­taa ko­ti­mai­nen per­hey­ri­tys, Doo­rie.

– Ko­ti­mai­suus on mi­nul­le tär­keä ar­vo, ja ha­lu­an pi­tää sii­tä kiin­ni niis­sä koh­din, mis­sä suin­kin pys­tyn ja mis­sä se on jär­ke­vää. Keit­tiö on Lo­cal-mal­lis­toa, jon­ka keit­ti­öt val­mis­te­taan alus­ta lop­puun Suo­mes­sa puu­se­pän­teh­taal­la. Keit­ti­ös­sä on myös niin vä­hän ne­li­öi­tä, et­tä on kiva saa­da kaik­ki sen­tit mit­to­jen mu­kaan hyö­dyn­net­tyä ja käyt­töön.

Re­mont­ti ei jää vain keit­ti­öön. Toi­nen iso koh­de on sau­na.

– Mut­ta sil­lä ei ole kii­re. Sen to­teu­tan vas­ta tal­vi­kau­den jäl­keen, kun se­son­ki tou­ko­kuus­sa hil­je­nee.

Jen­ni ai­koo lait­taa oman mök­kiu­nel­man­sa vuok­ral­le – sekä ta­lou­del­li­sis­ta syis­tä mut­ta myös kos­ka hä­nes­tä tun­tui­si höl­möl­tä pi­tää mök­kiä tyh­jä­nä.

– Sii­tä huo­li­mat­ta teen mök­kiä en­si­si­jai­ses­ti it­sel­le­ni. En mie­ti, mitä tu­le­vat vuok­ra­lai­set ha­lu­a­vat. Mök­kiin ei esi­mer­kik­si tule te­le­vi­si­o­ta. Tääl­lä riit­tää muu­ta te­ke­mis­tä ja puu­has­tel­ta­vaa. Puu­sau­nan läm­mit­tä­mi­nen­kin on oman­lai­sen­sa oh­jel­ma­nu­me­ro, jos­sa aja­tuk­set me­ne­vät elä­män pe­ru­sa­si­oi­hin.

Uunifetapastan siivittämänä

Jen­ni tu­lee viih­ty­mään mö­kil­lään eri­tyi­ses­ti keit­ti­ös­sä – se on sekä hä­nen har­ras­tuk­sen­sa et­tä työn­sä. Jos Jen­nin nimi ei vie­lä soit­ta­nut kel­lo­ja, saa­tat muis­taa val­ta­vak­si hi­tik­si kuu­ti­sen vuot­ta sit­ten nous­seen uu­ni­fe­ta­pas­ta­oh­jeen, jota myös ame­rik­ka­lai­nen huip­pu­kok­ki ja te­le­vi­si­o­per­soo­na Gor­don Ram­say ylis­ti. Jep, kyse on juu­ri sa­mai­ses­ta uu­ni­fe­ta­pas­ta-Jen­nis­tä.

Jenni Häyrinen tunnetaan uunifetapastastaan, josta tuli viraali-ilmiö. Hän ei usko, että vastaavaa enää toiste osuu kohdalle.

– Se oli vuot­ta 2019, kun tein uu­ni­fe­ta­pas­tan it­sel­le­ni lou­naak­si. Ja­oin oh­jeen so­meen, ja se läh­ti le­vi­ä­mään Suo­mes­sa sekä so­mes­sa et­tä leh­dis­sä. Pa­ris­sa vii­kos­sa hom­ma rä­jäh­ti kä­siin, ja feta lop­pui kau­pois­ta. Vai­ku­tus oli ai­van hul­lu, Jen­ni nau­raa.

– Ko­ro­na­ke­vää­nä oh­je läh­ti le­vi­ä­mään Jen­keis­sä, kun yk­si si­kä­läi­nen blog­gaa­ja, jol­la oli suo­ma­lai­nen tut­tu, teki uu­ni­fe­ta­pas­tas­ta Tik­tok-pos­tauk­sen. Oh­jees­ta kir­joi­tet­tiin New York Ti­me­sis­sä ja Vo­gu­es­sa ja vaik­ka mis­sä. Minä ja mi­nun mi­ni­keit­ti­ö­ni ol­tiin mu­ka­na uu­tis­lä­he­tyk­sis­sä ym­pä­ri maa­il­maa.

Jen­ni ei us­ko, et­tä vas­taa­vaa il­mi­ö­tä voi­si toi­sin­taa, mut­ta on kii­tol­li­nen sii­tä, kuin­ka suu­res­ti yk­si re­sep­ti sii­vit­ti hä­nen uraan­sa.

– Kiin­nos­tuin ruo­an­lai­tos­ta ja pe­rus­tin Lie­mes­sä-ruo­kab­lo­gin 20 vuot­ta sit­ten. Se oli ai­kaa, jol­loin blo­git vas­ta te­ki­vät tu­lo­aan. Blo­gi­ni oli lä­hin­nä sitä var­ten, et­tä sain tal­len­net­tua jon­ne­kin omat re­sep­ti­ni.

Vä­hi­tel­len ruo­ka ja vai­kut­ta­ja­mark­ki­noin­ti muo­dos­ti­vat run­gon Jen­nin yri­tys­toi­min­nal­le. Lie­mes­sä-blo­gi­kin on yhä ole­mas­sa ja voi hy­vin. So­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa Lie­mes­sä-pro­fii­lil­la on lä­hes 100 000 seu­raa­jaa.

– Ha­lu­an teh­dä in­to­hi­mo­työ­tä, joka ei tun­nu pak­ko­pul­lal­ta, ja sa­mal­la luo­da elä­män, jos­ta oi­ke­as­ti to­del­la nau­tin.

Jen­ni us­koo, et­tä mök­ki Le­vil­lä on as­kel juu­ri sii­hen suun­taan.

– Ei­hän sitä mis­tään voi etu­kä­teen sa­tap­ro­sent­ti­ses­ti tie­tää, on­ko jo­kin pää­tös jär­ke­vä vai ei. Sitä voi miet­tiä ikui­ses­ti. On men­tä­vä koh­ti omia unel­mia, ja juu­ri nyt olen to­del­la tyy­ty­väi­nen.