Ounasjoen tarinat saavat muodon Kittilän kirkonkylällä
Uusi julkinen taideteos tuo Ounasjoen varren ihmisten muistot, paikallishistorian ja jokikulttuurin osaksi Kittilän katukuvaa. Taiteilija Timo Jokelan työryhmineen toteuttama teos julkistetaan 12. marraskuuta.
Kittilän kirkonkylän katukuva saa marraskuussa uuden maamerkin, kun kunnantalon pohjoispuolelle, valtatien varressa sijaitsevalle puistoalueelle valmistuu julkinen taideteos Ounasjoen maan kultainen tarina.
Taiteilija Timo Jokelan työryhmineen toteuttama teos kertoo Ounasjoesta ja sen merkityksestä paikallisille ihmisille. Teoksen keskeisiä elementtejä ovat joki, vene ja talot, jotka kuvaavat ihmisen suhdetta luontoon, liikkumista, kotiseutuun juurtumista sekä menneisyyden ja tulevaisuuden yhteyttä.
Teos pohjautuu Kittilän kunnan Kittilä – puhdasta kultaa -visioon. Sen ajatuksena on, ettei Kittilän todellinen kulta löydy välttämättä maaperästä, vaan puhtaasta luonnosta, yhteisöllisyydestä ja elävästä kulttuurista.
Kuntalaisten muistot osaksi teosta
Teoksen suunnittelussa on haluttu kuulla myös kuntalaisia. Vuoden aikana on järjestetty tilaisuuksia, joissa asukkaat ovat voineet jakaa Ounasjokeen liittyviä muistojaan, tarinoitaan ja valokuviaan.
Kesäkuussa Alakylän kylätalolle kokoontui väkeä myös Kaukosesta ja Helpistä muistelemaan joen merkitystä omassa elämässään. Keskusteluissa nousivat esiin muun muassa lapsuuden kokemukset, jokapäiväinen joella liikkuminen, työnteko ja elannon hankkiminen sekä joen merkitys maisemana ja kohtaamispaikkana.
Erityinen asema teoksessa on veneellä, joka on vuosisatojen ajan ollut olennainen osa Ounasjoen varren elämää. Vene on mahdollistanut liikkumisen, kuljettamisen ja yhteydenpidon, mutta taideteoksessa se toimii myös yhteisöllisyyden vertauskuvana.
Jokelan mukaan veneessä kulkeminen edellyttää yhteistyötä, luottamusta ja yhteisen rytmin löytämistä. Samassa veneessä ollaan myös yhteisen kohtalon äärellä: yhden toiminta vaikuttaa kaikkiin.
Puuta ja perinteisiä työtapoja
Teosta on rakennettu kesän aikana Kittilän Könkäällä. Sen päämateriaaliksi valittiin puu, joka Jokelan mukaan kantaa mukanaan pohjoisen maiseman, ajan ja ihmisen kädenjäljen.
Teoksessa käytettyä puutavaraa on hankittu Tolosessa toimivasta Ounaspuusta. Rakentamisessa on hyödynnetty perinteisiä hirsirakentamisen työvälineitä ja menetelmiä.
Myös puun suojaamisessa on käytetty vanhaa tekniikkaa. Teoksen pylväiden alaosia on hiilletty polttamalla, mikä auttaa suojaamaan puuta kosteudelta ja lahoamiselta.
Teoksen toteuttamiseen liittyvä tarinankeruu ei jää pelkästään puistoon pystytettävään taideteokseen. Sen rinnalle on valmisteltu myös lyhytelokuvaa, ja suunnitelmissa on tarinoita ja valokuvia kokoava julkaisu sekä podcast-kuunnelma.
Julkistusjuhla marraskuussa
Kittilän kunta käynnisti julkisen taideteoksen hankinnan vuonna 2025. Kaksivaiheisen taiteilijahaun jälkeen toteuttajaksi valittiin Timo Jokelan työryhmä. Hankkeelle on saatu Taiteen edistämiskeskuksen avustusta.
Teoksen pystytystyöt käynnistyivät lokakuussa, ja se on tarkoitus saada valmiiksi marraskuun alussa.
Ounasjoen maan kultainen tarina julkistetaan torstaina 12. marraskuuta kello 16.30 alkavassa tilaisuudessa. Kaikille avoin ja maksuton juhla alkaa Kittilän kunnantalon yläaulassa, jossa teosta esitellään. Tilaisuus jatkuu taideteoksen äärellä viereisessä puistossa ja päättyy kello 18.
Teos jää kaikkien nähtäväksi Kittilän kirkonkylälle.
