Vatikurun luontopolku on helppo ja maisemiltaan hieno reitti. Vanha porokämppä on lukittu, mutta sen portaille voi istahtaa nauttimaan eväitä tai vain hengittämään maailman puhtainta ilmaa.
Päiväretki Pallakselle yllätti kulkijat
Kolmen kilometrin mittainen Vatikurun luontopolku kiertää upeissa tunturimaisemissa, puurajan yläpuolella. Vietimme aurinkoisen ulkoilupäivän Pallaksella, ja esitimme kanssaretkeilijöille kiperän kysymyksen – kenelle Pallas kuuluu?
Ajomatka taittuu sumussa, mutta vähitellen maisema alkaa avautua. Kuuran peittämät puut ja pientareet näyttävät satumaisen kauniilta. Pian sen jälkeen, kun olemme päässeet Pallastunturintielle, takapenkiltä kajahtaa häkeltynyt huudahdus:
– Mitä tuolla tapahtuu?
Havainnon tehnyt osoittaa puiden lomasta siintäviä tunturien huippuja, jotka ovat saaneet kevyen lumipeitteen. Kirkas auringonpaiste ja sininen taivas ovat ilahduttava näky pimeän ja sateisen jakson jälkeen.
Tunturien saama kevyt lumipeite on lupaus lähestyvästä talvesta.
Lapland Hotels Pallas on suljettu, ja pysäköintialue on tyhjä muutamaa autoa lukuun ottamatta. Talvella 2026 valmistuva luontokeskus on vielä työmaa-aitojen ympäröimä, mutta päällisin puolin rakennus alkaa jo näyttää valmiilta.
Päivän retkisuunnitelmana on kiertää Vatikurunpolku ja kävellä sen jälkeen lähellä sijaitsevalle Pallaskodalle paistamaan makkaraa.
Lähdemme matkaan hotellin ja luontokeskuksen välistä ja seuraamme Vatikurunpolun vihreitä opastekylttejä. Polun varressa on opastetauluja, joissa kerrotaan alueen luonnosta ja historiasta. Matka taittuu hitaasti, kuvia ottaen ja kaunista päivää ihaillen.
– Täällä on niin hienoa, toteamme toisillemme noin sadan metrin välein.
Pallaksella paistaa. Retkiseurueemme nautti harvinaisesta ilmiöstä – marraskuun auringosta.
”Töppöstä toisen eteen”
Vanhalta porokämpältä luontopolku jatkuu kohti Vatikurua, jonka jylhät muodot tallentuvat kameran muistikortin lisäksi syvälle sielun sopukoihin. Pysähdymme hetkeksi nauttimaan auringosta ja joka suuntaan avautuvista upeista maisemista. Laukukeron suunnalla leijailee varjoliitäjä, joka varmasti nauttii myös ympäröivistä näkymistä.
Kävelemme huoltotietä hieman pidemmälle Vatikuruun, ja palatessamme takaisin, erkaannumme luontopolulta Hetta–Pallas-vaellusreitille. Eksymisen vaaraa ei kuitenkaan ole, kunhan ei lähde nousemaan kohti Taivaskeroa, vaan suuntaa takaisin porokämpälle.
Pian kuulemme iloisia ääniä ja kohtaamme leviläisen Jonnan, joka on viettämässä ulkoilupäivää niin ikään Levillä asuvien Jennin, Teron ja Elmon kanssa. Mikä on nelikon päivän agenda?
– Lounas, Jonna toteaa.
Reppuun on pakattu retkiklassikkojen aatelia: makkaraa ja sämpylää.
– Jälkkäriksi on banaania, johon tulee Nutellaa, Tero kertoo.
Leviläiset Tero (vas.), Jenni, Jonna ja Elmo ajelevat Pallakselle muutaman kerran vuodessa. Useimmiten retkikohteeksi valikoituvat lähempänä kotikylää sijaitsevat tunturit ja laavupaikat.
Levillä on huomattu uutisoinnit Kittilän halusta saada Pallas takaisin. Aihe ei kuitenkaan herätä porukassa suuria tunteita tai puheenvuoroja.
– Ei sillä ole väliä, kummalle se kuuluu, kunhan alue kehittyy. Kehittymätön alue on huono. Jonna tiivistää seurueen mielipiteen.
Pimeän vuodenajan taltuttamiseen paikallisilla on selkeät sävelet:
– Ei se ole kuin laittaa töppöstä toisen eteen, Tero toteaa.
– Eikä täällä ole oikeasti edes pimeää verrattuna Etelä-Suomeen, Jenni huomauttaa.
Päästämme seurueen jatkamaan taivallustaan ja ihmettelemme hetken, minne luontopolku jatkuu. Nopea vierailu Luontoon.fi-sivustolle paljastaa, että lyhyt pätkä kuljetaan samaa reittiä kuin tullessa.
Vanhan hotellin raunioilta reitti haarautuu, mutta opasteviitta loistaa poissaolollaan. Käännymme vasemmalle, ja pian polun varressa näkyykin luontopolun käpysymbolilla merkitty tikkuviitta. Saavumme Palkaskeron laitaan, josta reitti jatkuu leveänä soratienä kohti hotellia ja pysäköintialuetta.
Sumu ympäröi meidät kuin huomaamatta. Taakse vilkaisemalla voi vielä nähdä aavistuksen auringossa paistattelevasta Taivaskerosta. Läheltä kantautuu vaimea poronkellon kilkatus, ja pysähdymme ihastelemaan tokkaa, joka laiduntaa rauhakseen varvikossa.
Pallas kuuluu kaikille
Urheilukello värähtää ranteessa ja ilmoittaa, että kolmas kilometri tuli täyteen. Samalla saavumme luontopolun viimeiseen risteykseen, josta voisi kääntyä oikealle kohti parkkipaikkaa. Jatkamme kuitenkin suoraan, Pallaskodalle, jonne menee helppokulkuinen reitti opastekyltin saattelemana.
Kodan pihapiiri on hiljainen. Teemme tulet heti sisälle päästyämme, ja nälkäisinä käräytämme ensimmäiset makkarat. Toisella kierroksella maltamme jo odottaa hiillosta. Jälkiruoaksi herkuttelemme suklaalla – ja keskustelulla siitä, kenelle Pallas kuuluu.
– Minusta on erikoista, jos kuntarajaa vaihdettaisiin edes takaisin. Pallas kuuluu Muoniolle, muoniolainen Anna toteaa hymyillen.
Äkäslompololainen Tiia on Annan kanssa samoilla linjoilla – erikoiselta kuulostaa.
– Miksi Kittilä haluaa nyt alueen takaisin?
Tamperelainen Janne kokee olevansa jäävi kommentoimaan, kenelle Pallastunturi kuuluu. ”Kiinnostaa kyllä tietää, miten Kittilä kehittäisi aluetta.”
Kodassa viriää vilkas keskustelu, jossa pohditaan, miten Kittilä kehittäisi kansallispuistosta tunnettua Pallastunturin aluetta. Toimintaa ja palveluita vai uusia rakennuksia? Kotaparlamentti peräänkuuluttaa kuntien välistä yhteistyötä ja keskustelua. Voisiko olemassa olevia rakennuksia ja rakenteita hyödyntää tehokkaammin ja panostaa alueen ympärivuotisuuteen?
Yhtä kaikki on selvää, että Pallas on tärkeä paikka niin muoniolaisille, kittiläläisille kuin kolarilaisillekin. Tunturi-Lapin helmestä riittänee kaikille, kunhan sitä ei revitä rikki.
