Rakkaudesta koiriin

Hollannista pohjoiseen ponnistanut huskyopas Hugo Kempers on opetellut ymmärtämään hiljaisuudesta nauttivia suomalaisia, oivaltanut talviuinnin hienouden ja löytänyt työpaikan, jossa hän saa tehdä sitä, mistä hän eniten nauttii.

Alan­ko­mais­ta ko­toi­sin ole­va Hugo Kem­pers työs­ken­te­lee Po­lar Light Tour­sil­la hus­ky­op­paa­na. Hä­nel­lä on yh­dek­sän omaa koi­raa, jot­ka myös te­ke­vät töi­tä sa­mas­sa yri­tyk­ses­sä. Lap­se­na lun­ta ja kyl­mää in­hon­nut Hugo on viih­ty­nyt tun­tu­reil­la jo usei­ta vuo­sia.

– Koi­rat ovat ol­leet lem­pie­läi­mi­ä­ni lap­suu­des­ta­ni läh­tien, kos­ka per­hees­sä­ni on ai­na ol­lut nii­tä. Olen kas­va­nut koi­rien ym­pä­röi­mä­nä, Hugo nau­raa.

Nuo­re­na Hugo työs­ken­te­li löy­tö­koi­ra­tar­has­sa ja koh­ta­si siel­lä hus­kyn, jon­ka ha­lu­si omak­seen. Hän on­nis­tui va­kuut­ta­maan van­hem­pan­sa, ja niin An­gie-koi­ras­ta tuli Hu­gon en­sim­mäi­nen hus­ky.

– An­gie ei ol­lut on­nel­li­nen si­säl­lä. Se ha­lu­si juos­ta. On­nek­si pys­tyin ul­koi­lut­ta­maan An­gie­ta myös työ­päi­vien ai­ka­na, ja se al­koi voi­da pa­rem­min, Hugo muis­te­lee.

Koiranhoitajaksi Ruotsiin

Hugo al­koi seu­ra­ta so­si­aa­li­ses­ta me­di­as­ta eräs­tä hol­lan­ti­lais­ta koi­ran­kas­vat­ta­jaa, joka asui Ruot­sis­sa. Pa­rin vuo­den yh­tey­den­pi­don jäl­keen kas­vat­ta­ja ky­syi, kiin­nos­tai­si­ko Hu­goa muut­taa Ruot­siin huo­leh­ti­maan hä­nen koi­ris­taan ja vas­ta­syn­ty­neis­tä pen­nuis­ta.

Hugo oli lap­suu­des­ta as­ti haa­veil­lut Ka­na­dan jyl­hään luon­toon muut­ta­mi­ses­ta, jo­ten Poh­jois-Ruot­si vai­kut­ti sii­nä koh­das­sa hy­väl­tä ide­al­ta. Hu­gon van­hem­mat oli­vat sa­maa miel­tä: Ruot­si on pal­jon lä­hem­pä­nä Alan­ko­mai­ta kuin Ka­na­da.

Hu­gon piti ol­la poh­joi­ses­sa vain ke­sän ajan, mut­ta hän on edel­leen sa­mal­la mat­kal­la. Työ­pai­kat Ruot­sis­sa vaih­tui­vat, vä­liin mah­tui ko­ro­na­vuo­sia, ja sit­ten Hugo muut­ti Suo­meen.

Lisää koiria

Jovi liit­tyi Hu­gon lau­maan Ruot­sis­sa, ja on täl­lä het­kel­lä yk­si joh­ta­ja­koi­ris­ta. Hugo ku­vai­lee sitä iloi­sek­si ja leik­ki­säk­si koi­rak­si, joka kui­ten­kin va­li­koi tar­kas­ti, mil­loin se ha­lu­aa ih­mis­ten seu­raa.

– Jovi läh­tee pois, kun se on saa­nut ih­mi­sis­tä tar­peek­seen sil­tä päi­väl­tä, Hugo nau­raa.

Hugon koirat ovat pian valmiit juoksemaan Jovin ja Hallonin johdolla.

Johtajakoira Jovi valmiina lähtöön.

Hu­gon koi­ra­jou­kois­sa juok­see myös seit­se­män­vuo­ti­as Maui sekä sen pen­tu Bold. Suo­meen muu­ton jäl­keen Hugo koki iloi­sen yl­lä­tyk­sen, kun hän löy­si uu­del­ta työ­pai­kal­taan kyl­tin, jos­sa luki “Ko­jak”. Hän oli ai­em­min työs­ken­nel­lyt Ruot­sis­sa sa­man ni­mi­sen koi­ran kans­sa.

– Tun­nis­tin koi­ran heti, mut­ta var­muus tuli vas­ta, kun se juok­si luok­se­ni ja hyp­pä­si vas­ten. Näy­tin ny­kyi­sel­le omis­ta­jal­le ku­via ja ker­roin, et­tä olin ai­ko­nut teet­tää pen­tu­ja koi­ral­la­ni Mau­il­la ja Ko­ja­kil­la. Omis­ta­ja vain sa­noi, et­tä sii­tä vain. Tämä oli mi­nul­le unel­man täyt­ty­mi­nen, Hugo ker­too.

Lappiin ja Leville

Nyt Hugo on ol­lut Suo­mes­sa ja Le­vil­lä seit­se­män vuot­ta. Lä­hes koko ajan hän on ol­lut töis­sä sa­mas­sa yri­tyk­ses­sä, jos­sa hän huo­leh­tii koi­ris­ta ja työs­ken­te­lee hus­ky­op­paa­na. Tal­vi­se­son­gin jäl­keen koi­rien hoi­don li­säk­si hä­nen teh­tä­viin­sä kuu­lu­vat muun mu­as­sa eri­lai­set kor­jaus- ja huol­to­työt.

– Pi­dän koi­rien kans­sa työs­ken­te­lys­tä, kos­ka ne ovat niin in­nok­kai­ta te­ke­mään töi­tä. Ne lait­ta­vat kaik­ken­sa li­koon, kun ne juok­se­vat ja leik­ki­vät. Mitä pi­dem­pään työs­ken­te­len nii­den kans­sa, sitä pa­rem­min opin tun­te­maan ne, Hugo sa­noo.

Hal­lon on toi­nen Hu­gon joh­ta­ja­koi­ris­ta, ja se on eri­tyi­sen tär­keä Hu­gol­le.

– Hal­lon ra­kas­taa pu­su­ja ja ha­lauk­sia. Sen edel­li­nen omis­ta­ja sa­noi, et­tä mi­nun täy­tyy hel­liä Hal­lo­nia yh­tä pal­jon ta­kai­sin kuin mitä se mi­nua suu­kot­te­lee, Hugo hy­myi­lee.

Hal­lo­nin vii­si pen­tua, Frey­ja, Fin­ja, Fe­li­cia, Frodo ja Faith, juok­se­vat äi­tin­sä ta­voin Hu­gon val­ja­kos­sa.

Hallon rakastaa pusuja ja halauksia, ja antaa niitä itsekin omistajalleen suuret määrät.

Koulutuksen periaatteita

Hu­gol­le tär­kein­tä on, et­tä koi­ris­ta kas­vaa so­si­aa­li­sia ja lem­pei­tä sekä toi­sia koi­ria et­tä ih­mi­siä koh­taan. Hän kou­lut­taa ne myös rau­hal­li­sik­si tau­ko­ti­lan­teis­sa.

– Bold on ai­van mah­ta­va esi­merk­ki. Hän vain is­tuu ja kat­se­lee rau­has­sa ym­pä­ril­leen, vaik­ka kak­si­kym­men­tä muu­ta koi­raa hauk­kui­si ym­pä­ril­lä.

Nuor­ten koi­rien kou­lu­tus al­kaa sii­tä, et­tä ne lai­te­taan val­ja­kon vii­mei­seen pa­riin toi­sek­si koi­rak­si. Sii­nä ne al­ka­vat op­pia val­ja­kos­sa juok­se­mis­ta vie­rus­ka­ve­ril­taan. Sit­ten pik­ku­hil­jaa koi­ran paik­kaa siir­re­tään eteen­päin, ja lo­pul­ta nuo­ri ko­ke­las juok­see joh­ta­ja­koi­ran vie­res­sä ja op­pii täl­tä. Kou­lu­tuk­ses­sa tär­kein­tä on, et­tä kai­kil­la koi­ril­la on ai­na kes­kit­ty­mi­nen eteen­päin.

– Kaik­ki mitä teen nii­den kans­sa, teen ai­na nii­den etu­puo­lel­la. On se sit­ten si­lit­tä­mis­tä, huo­mi­on osoit­ta­mis­ta tai val­jak­koon lait­ta­mis­ta, Hugo ker­too.

Suomalaisuuden ihmettelyä

Koi­rien kou­lu­tuk­sen ja hus­ky­sa­fa­rei­den lo­mas­sa Hugo on eh­ti­nyt teh­dä huo­mi­oi­ta suo­ma­lai­sis­ta ja suo­ma­lai­ses­ta kult­tuu­ris­ta.

– En ym­mär­tä­nyt aluk­si ol­len­kaan, kuin­ka suo­ma­lai­set voi­vat ol­la niin pit­kään hil­jaa mui­den seu­ras­sa, ja vain ”naut­tia tois­ten­sa seu­ras­ta” sa­no­mat­ta sa­naa­kaan, Hugo nau­raa.

– Toi­nen asia on se, et­tä ih­mi­set ikään kuin nie­lai­se­vat puo­let sa­nas­ta tai ve­tä­vät hen­keä pu­hu­es­saan – ai­van kuin he oli­si­vat hen­gäs­ty­nei­tä juok­se­mi­ses­ta ja tar­vit­si­si­vat no­pe­as­ti li­sää il­maa, jot­ta voi­vat jat­kaa pu­hu­mis­ta, hän li­sää.

Hol­lan­ti­lai­nen hus­ky­o­pas ei myös­kään ole in­nos­tu­nut sal­mi­a­kis­ta, ei­kä var­sin­kaan sii­tä, et­tä hä­nen mie­les­tään suo­ma­lai­set lait­ta­vat sitä kaik­keen, jopa ka­nan­sii­piin. Li­säk­si tal­viu­in­ti ih­me­tyt­ti Hu­goa aluk­si.

– En kä­sit­tä­nyt yh­tään, mi­ten ih­mi­set ei­vät jää­dy kuo­li­aik­si. Nyt olen it­se­kin avan­tou­i­ma­ri, ja käyn avan­nos­sa en­nen ja jäl­keen sau­nan, Hugo sa­noo.

Joulu töissä

Jou­lu­se­son­ki on vil­kas­ta ai­kaa Po­lar Light Tour­sil­la ja Hu­gol­la, ja jou­lu ku­luu usein töis­sä. Vii­me jou­lu­na hän viet­ti ai­kaa ul­ko­maa­lais­ten ys­tä­vien­sä kans­sa, ja he val­mis­ti­vat yh­tei­sen jou­lu­a­te­ri­an, jos­sa oli ruo­kia jo­kai­sen ko­ti­maas­ta. Nyt Hu­gon tu­le­van jou­lun suun­ni­tel­mat ovat vie­lä avoin­na, koi­rat ovat var­mas­ti töis­sä.

– Jos löy­dän so­pi­van ajan, ei­vät­kä koi­rat ole vä­sy­nei­tä, käym­me var­mas­ti yh­des­sä jou­lu­a­je­lul­la met­säs­sä, Hugo suun­nit­te­lee.