Robin Alatalo ja Elina Ollikainen ovat reissanneet ympäri maata ja maailmaa, ja keränneet monipuolisen näkemyksen laadukkaasta asiakaspalvelusta.
Rohkeus kantoi Robinia ja Elinaa – nyt Cleanbros kasvaa vauhdilla
Levin Sanomat aloitti viime vuonna juttusarjan, jonka keskiössä ovat tunturissa työskentelevät palvelualan väsymättömät ammattilaiset. Tähän mennessä haastateltavina ovat olleet safarioppaana toimiva Meri-Pauliina, joulun ykköstykki Joulupukki, taksikuski Mika ja hotellin vastaanotossa työskentelevä Hanna. Tällä kertaa jututimme Cleanbrosin Robinia ja Elinaa, joiden työ ja arki ovat kietoutuneet asiakaspalvelun ympärille.
– Jos pääsen edes isän ravintolaa siivoamaan ja saan syödä samalla ja puhelinlaskunkin maksettua, otetaan riski ja katsotaan, kuinka käy, Robin Alatalo kuvailee Cleanbrosin perustamisaikoja parin vuoden takaa.
Hyvin kävi. Vasta pari vuotta toiminut siivousalan yritys tekee jo miljoonaliikevaihtoa.
– Meidän vahvuuksiamme ovat mahtava tiimi, nopea reagointikyky ja suora yhteydenpito. Jos jossain on tehty virhe, lähdemme heti paikan päälle ja korjaamme asian. Jokainen tekee joskus virheen, mutta se, miten virhe hoidetaan, on kaiken a ja o, Robinin puoliso ja Cleanbrosin myynti- ja markkinointijohtaja Elina Ollikainen sanoo.
Ali Saad, yhtiökumppani Cleanbrosissa, on kuvaillut useaan otteeseen, että Robin ja Elina eivät sovi perinteiseen suomalaiseen perustyyppiin.
– Me emme toimi tiukasti by the book, vaan annamme tilaa erilaiselle ajattelulle. Ja niin on pakko ollakin, kun yrityksessämme työskentelee työntekijöitä yli 20 kansalaisuudesta, Robin summaa.
Eroja alueittain ja asiakkaittain
Istumme lauantaiaamuna Utsuvaarassa upeassa harmaanhohtoisessa kelohuvilassa. Maisema peittyy sankkaan sumuun, mutta jo jylhä huvila itsessään on vaikuttava.
– Levillä lauantai ei ole yhtä vakiintunut vaihtopäivä kuin esimerkiksi Ylläksellä. On paljon myös lyhyempää viipymää. Ja onneksi on, se helpottaa meidän työtämme, Elina juttelee.
Levillä ja myös Rovaniemellä useat Cleanbrosin kohteet ovat juuri tämän kelohuvilan kaltaisia – premiumia.
– Mutta mahtuu joukkoon monenlaisia muitakin kohteita. Meille sillä ei ole väliä, onko mökki vanha vai luksus, kaikki siivotaan, Elina kertoo.
Asiakaskunnassakin on eroja alueiden välillä.
– Levillä siivouksista keskustellaan usein sijoittajan tai välittäjän kanssa, ja se on todella suoraviivaista. Omistaja ei ehkä koskaan edes itse käy Levillä. Ylläsjärvellä ja Äkäslompolossa käymme kahvittelemassa omistajien kanssa, ja monesti omistajat käyttävät itsekin kohdettaan. Ylläksellä omistajalla on tunneside mökkiinsä, Levillä haetaan maksimaalista tuottoa, Elina kuvailee.
Sijoituskohde saattaa olla helpompi siivoojalle.
– Sijoituskohde on usein kliinisempi eikä omistajalle ole niin tarkkaa, missä kohdassa jokin tyyny tai esine sijaitsee, kun taas kohteessa, jota omistaja itse käyttää, voi olla hyvinkin tarkkaa, että kaikki pysyy visusti omilla paikoillaan.
Arvotaide ja rakkaat esineet ovat Elinan mukaan vuokrakohteissa riski.
– Aina jotain menee rikki, eikä siivooja välttämättä heti huomaa, jos jotain on kadonnut tai hajonnut.
Näitäkin haasteita voidaan hallita tekniikan avulla.
– Yksi merkittävä syy onnistumiseen on todella hyvä tekninen järjestelmä. Meillä kaikki toimii mobiilisti. Vähän kuin hotellin varausjärjestelmä, mutta siivoussofta. Kun siivooja on kohteessa, hän avaa sovelluksen, jossa on tarkat valokuvat esimerkiksi siitä, kuinka tavarat asetellaan, Elina kertoo.
– Olemme vieneet tämän todella pitkälle, koska toimimme vahvasti premium-ympäristössä, Robin lisää.
Ruotsinlaivalta oppia täsmällisyydestä
Se, miksi Cleanbrosissa tehdään asioita juuri näin, juontaa juurensa pariskunnan historiaan.
– Minähän olen lähtöisin täältä Kittilästä Kallon kylästä. Kävin välillä opiskelemassa restonomiksi ja tulin sen jälkeen Leville matkailualan myyntipäälliköksi. Välillä olen käynyt Etelä-Suomessa ja ulkomailla, mutta aina palannut Leville, Elina kertoo.
Robin puolestaan on syntyjään Tukholmasta. Hänen vanhempansa olivat siivousyrittäjiä.
– Sieltä siivousalan osaamiseni on peräisin. Muutimme Suomeen, kun olin 13-vuotias. Aloitin ruotsinkielisessä koulussa enkä osannut sanaakaan suomea.
Vanhempiensa yritykseen Robinista ei tullut jatkajaa. Yritys myytiin ja vanhemmat erosivat.
– Opiskelujeni ohessa olin N-Cleanin kautta Hiltonilla iltapäivystäjänä. Kun N-Clean haki Leville esimiestä, taisin olla ainoa, joka nosti käden pystyyn, että minä voin lähteä, Robin nauraa.
"Meidän vahvuuksiamme ovat mahtava tiimi, nopea reagointikyky ja suora yhteydenpito", Robin ja Elina sanovat.
Levillä Robinin ja Elinan tiet kohtasivat. Elina työskenteli Levi Suitesilla, ja Robinin luotsaama N-Clean hoiti Levi Suitesin kohteita. Vuoden päästä oli valinnan paikka.
– Robinin pesti päättyi ja uusi oli Tukholmassa. Päätin lähteä matkaan, Elina kertoo.
N-Clean laajensi tuolloin Ruotsiin. Robin sai kertaheitolla johdettavakseen 400 työntekijää.
– Teimme ruotsinlaivojen siivouksia. Siinä oppi täsmällisyyteen. Jos siivoojat eivät olleet ajoissa valmiit ja ulkona laivasta, koko tiimi seilasi Suomeen, Robin naurahtaa.
Elina puolestaan pääsi tekemään “ultra-asiakaspalvelua”.
– Tukholmassa avattiin American Expressin Suomen-hub. Se oli oikea onnenkantamoinen ja ihan mieletön kokemus. Minulle se oli viimeinen niitti siihen, mitä asiakaspalvelun laadun pitää olla.
Kaksi vuotta perheen esikoisen syntymän jälkeen oli aika tehdä paluu Suomeen.
– Olemme aina rohkeasti hypänneet uuteen ja selvinneet, Robin sanoo.
Korona-aika toi seuraavan ison muutoksen elämään. Elinan silloinen työsopimus peruttiin, Robin teki kotona töitä ja perheeseen syntyi toinen lapsi.
– Minä reissasin töissä Tukholmassa ja otin tikkua nenään aamuin illoin, Robin muistelee.
– Se oli aika rankkaa aikaa. Jonkin ajan päästä päätimme muuttaa Ahvenanmaalle. Robinin isällä Jannella ja hänen puolisollaan Kirsillä oli siellä ravintola. Silloin aloin soitella heille ravintolatilaa Leviltä. Vastaus oli, että ravintolatilaa ei nyt löydy, mutta tule sinä Elina tänne töihin.
Oli aika palata pohjoiseen.
– Palasin samalle yritykselle, jolle olin tehnyt töitä monta kertaa aikaisemminkin. Robin puolestaan palasi N-Cleanille Leville operatiiviseen tehtävään.
– Vastasin isosta osasta Kemin ja Levin välisen alueen asiakkuuksia. Kun Rauno Nurmi, minun mentorini, myi N-Cleanin osakkeensa pois ja tuli uusi johto, tuntui, että oli aika kokeilla omia siipiä.
Syntyi Cleanbros.
Seuraava satsaus Rovaniemellä
Elinan ja Robinin tarina on niin pitkä ja vaiherikas, että perässä on vaikea pysyä. On kuitenkin selvää, että kaikkea matkan varrella reppuun tarttunutta on hyödynnetty oman yrityksen rakentamisessa. Eikä matka pääty Leviin.
– Olemme tänä syksynä muuttaneet Rovaniemelle. Levillä olemme viikonloput ja välillä käymme viikollakin. Arki on kuitenkin helpompi järjestää Rovaniemellä, Elina sanoo.
Robin toteaa, että yritys on suurin syy muuttoon.
– Olemme laajentaneet Rovaniemelle. Se on niin iso markkina, että siellä on oltava itse vetämässä yksikköä. Laitamme Rovaniemelle paljon paukkuja ja investoimme kasvuun. Levillä toimintaa on vaikea enää kasvattaa suurin harppauksin.
Onko jatkuva muuttaminen raskasta? Ei, Elina ja Robin toteavat välittömästi.
– Olemme aina matkustaneet paljon, eikä meille oikeastaan ole väliä, missä me asumme. Toki Levi tuntuu aina kaikista omimmalta paikalta. Onhan meillä talokin täällä eli sitten kun jossain kohtaa meitä ei enää tarvita Rovaniemellä, saatamme muuttaa takaisin Leville, Elina pohtii.
– Niin, tai jonnekin ihan muualle, Robin hymähtää.
– Joo, ideoita kyllä riittää, niitä pitää ennemmin vähän jarrutella, Elina nauraa.
Siivousalan työstä he eivät kuitenkaan tule luopumaan.
– Jonkun mielestä siivousala voi kuulostaa tylsältä, mutta tämä on tosi kivaa työtä. Se pitää sisällään niin paljon kaikkea: upeita kohteita, erilaisia omistajia ja jatkuvaa ongelmanratkaisua.
Ja oman lisämausteensa arkeen antaa Barberbros, parturipalvelu, joka toimii nyt sekä Kittilän kirkonkylällä että Ylläsjärvellä.
– Parturi ei ole meille varsinainen bisnes, mutta sekin on yksi tapa palvella asiakkaita. Parturin penkistä on tullut meille asiakkaita siivouspuolelle ja sama toisin päin.
