Ruoppaköngäs – erämainen retkikohde kantatien varressa

Aina ei tarvitse patikoida syvälle kansallispuiston uumeniin päästäkseen ihailemaan kirkasvetistä erämaajärveä tai jylhiä rantakallioita. Vain parinsadan metrin päässä Muoniontieltä sijaitsee kaunis Pahikkojärvi taukopaikkoineen.

On au­rin­koi­nen il­ta, ja pää­täm­me läh­teä van­hem­pie­ni kans­sa aje­lul­le. Pak­kaam­me mu­kaan kek­si­pa­ke­tin, me­hu­ter­ma­rin ja täy­te­tyt crois­san­tit, sil­lä tar­koi­tus on py­säh­tyä eväs­te­le­mään jos­sa­kin ki­vas­sa ja hel­pos­ti saa­vu­tet­ta­vas­sa pai­kas­sa.

Olen jo to­vin ha­lun­nut käy­dä Muo­ni­on­tien var­res­sa si­jait­se­val­la Ruop­pa­kön­kääl­lä, joka on osa Pal­las-Yl­läs­tun­tu­rin kan­sal­lis­puis­toa. Alu­eel­ta pi­täi­si löy­tyä vii­toi­tet­tu luon­to­pol­ku, tau­ko­paik­ka ja upea tun­nel­ma. Sin­ne siis.

Ruoppakönkään luontopolulle on selkeät opasteet Muoniontieltä.

Ruop­pa­kön­kääl­le on Sir­kas­ta noin 23 ki­lo­met­riä, ja mat­ka tait­tuu rau­hal­li­sel­la tiel­lä no­pe­as­ti. Pe­ril­le löy­tää hel­pos­ti sel­kei­den opas­tei­den avul­la. Kään­nym­me Muo­ni­on­tiel­tä va­sem­mal­le, ja ajam­me ly­hy­en pät­kän hie­man kuop­pais­ta hiek­ka­tie­tä en­nen kuin saa­vum­me le­ven­nyk­sel­le, jo­hon voi jät­tää au­ton. Hiek­ka­tie­o­suus muo­dos­taa len­kin, jo­ten sitä pit­kin pää­see kä­te­väs­ti ta­kai­sin Muo­ni­on­tiel­le.

– Tä­mä­hän on kä­te­väl­lä pai­kal­la, isä to­te­aa, kun nou­sem­me au­tos­ta.

Le­ven­nyk­sen vie­res­sä on Met­sä­hal­li­tuk­sen in­fo­tau­lu, jos­ta nä­em­me, et­tä U:n mal­li­nen luon­to­pol­ku te­kee pis­ton Pa­hik­ko­jär­vel­le. It­se Ruop­pa­kön­kääl­le mat­kaa näyt­tää ole­van kuu­ti­sen­sa­taa met­riä. Läh­dem­me pik­ku­pa­ti­kal­le upe­an il­ta-au­rin­gon saat­te­le­mi­na.

Ki­vi­tuh­kal­la pääl­lys­tet­ty pol­ku joh­dat­taa mei­dät veh­re­ään met­sään. Kön­kään, eli jyr­käh­kön kos­ken, lä­hei­syy­des­tä kie­lii ala­ti voi­mis­tu­va ve­den ko­hi­na.

Piknik Pahikkojärvellä

Po­lus­ta er­ka­nee haa­ra oi­ke­al­le, mut­ta jat­kam­me suo­raan, koh­ti Pa­hik­ko­jär­veä. Ly­hy­en mut­ta ki­vik­koi­sen nou­sun jäl­keen olem­me kal­li­ol­la, jos­ta avau­tuu kau­nis ja erä­mai­nen nä­ky­mä. Ta­san­teel­ta löy­tyy pöy­tä­ryh­mä, jon­ka pääl­le ka­tam­me pik­ni­kin. Tie ei näy, mut­ta tyy­nel­lä sääl­lä ohi­a­ja­vat au­tot kuu­lu­vat vai­mei­na su­hah­duk­si­na.

Reitti on kestävöity muutama vuosi sitten. Reitin nousut ja laskut ovat lyhyitä, mutta paikoin jyrkkiä. 

Eväät kruunaavat retken. Pahikkojärvellä ei ole tulipaikkaa, joten kannattaa suosia termosta ja valmiita eväitä.

Il­ma on vii­leä, ja läm­min juo­ta­va mais­tuu. Pu­ner­ta­vat au­rin­gon sä­teet osu­vat vas­ta­ran­nal­le ja saa­vat jär­ven näyt­tä­mään hou­kut­te­le­val­ta. Olen kui­ten­kin vi­lu­kis­sa, en­kä edes har­kit­se pu­lah­ta­mis­ta. Ke­sä­hel­teel­lä Pa­hik­ko­jär­ven vesi vir­kis­täi­si var­mas­ti, mut­ta ui­ma­rin kan­nat­taa huo­mi­oi­da, et­tä ran­ta on pai­koin hy­vin­kin ki­vik­koi­nen.

Ruop­pa­kön­kääl­lä ei ole vi­ral­lis­ta tu­len­te­ko­paik­kaa, ja ran­nas­sa on use­am­pia it­se­ky­hät­ty­jä ki­vi­rin­ke­jä. Pal­las-Yl­läs­tun­tu­rin kan­sal­lis­puis­ton alu­eel­la avo­tu­len teko on sal­lit­tu vain mer­ki­tyil­lä tu­len­te­ko­pai­koil­la, mikä kan­nat­taa ot­taa huo­mi­oon eväi­tä pa­ka­tes­sa.

Köngäs kesyimmästä päästä

Eväs­het­ken jäl­keen pa­laam­me sa­mo­ja jäl­kiä ai­em­paan ris­teys­koh­taan, ja suun­taam­me koh­ti kön­gäs­tä. Yli­täm­me pie­nen pu­ron ri­ti­lä­pit­kok­sia pit­kin ja ihai­lem­me veh­re­ää luon­toa ja ve­den so­li­naa.

– Tu­lee ihan Äkäs­lom­po­lon Var­kaan­ku­ru mie­leen, äi­ti poh­tii, ja olen sa­maa miel­tä.

Ruoppakönkään kesäretkeilyreitin kiertämiseen kului yli tunti eväs-, ihastelu- ja kuvaustaukoineen. Matkaa kertyi yhteensä noin kilometrin verran.

Ruoppakönkäälle kannattaa varata sen verran aikaa, että ehtii rauhassa istuskelemaan.

Pian nä­em­me kas­va­van ko­hi­nan läh­teen, eli it­se Ruop­pa­kön­kään. Sana kön­gäs tar­koit­taa jyrk­kää kos­kea, mut­ta Ruop­pa­kön­kään pu­do­tus ei ole suu­ri ja vir­ta on ai­ka vaa­ti­ma­ton. Tun­nel­ma on kui­ten­kin hie­no – eten­kin jos on ai­kaa py­säh­tyä naut­ti­maan luon­nos­ta kai­kin ais­tein.

Alu­eel­la ris­tei­lee muu­ta­mia van­ho­ja pol­ku­ja, mut­ta kes­tä­vöi­dyn pää­u­ran erot­taa sel­ke­äs­ti, ja jat­kam­me sitä pit­kin koh­ti py­sä­köin­ti­paik­kaa. Saa­vum­me hiek­ka­tiel­le, jos­ta läh­dim­me. Au­to sekä rei­tin läh­tö­pis­te nä­ky­vät noin sa­dan met­rin pääs­sä.

– Ai­van iha­na paik­ka. Tän­ne täy­tyy tul­la tois­te­kin, äi­ti to­te­aa.

Olem­me yh­tä miel­tä sii­tä, et­tä Ruop­pa­kön­gäs on eh­dot­to­mas­ti käy­mi­sen ar­voi­nen paik­ka. Kes­tä­vöin­nis­tä huo­li­mat­ta pol­ku voi ol­la nou­sui­neen ja ki­vik­koi­neen pai­koin haas­ta­va, ai­na­kin huo­no­jal­kai­sel­le. Kä­ve­ly­o­suus ei kui­ten­kaan ole pit­kä, ja rau­hal­li­sel­la tah­dil­la se on mo­nen­kin saa­vu­tet­ta­vis­sa.