Mari Konttila luotsaa SF Klinikenin Levin toimipistettä. SF Kliniken toimii myös Torniossa ja Rovaniemellä.
Sf-cliniken toi hyvinvointipalvelunsa Leville
Viime kevään päätteeksi Levin keskustan ytimessä vaihtui kauneusalan toimija: Mandarinen yrittäjä päätti keskittää kaiken tarmonsa yrityksensä toimintaan etelässä, kun taas pohjoisesta ponnistava Sf-cliniken avasi kolmannen toimipisteensä Mandarinelta vapautuneeseen liiketilaan Keskuskujalle.
Nyt Sf-clinikenillä on jo takanaan ensimmäinen kesä ja ruska Levillä. Kohti talvisesonkia Levin toimipistettä luotsaa sairaanhoitaja-kosmetologi Mari Viitikko, joka esitteli marraskuun alussa Levin Sanomille yrityksen toimintaa.
– Sf-clinikenin omistajalla, Jaana Saloniemellä, oli alunperin visio, että hän haluaa kaikki hyvinvoinnin ja kauneuden palvelut yhden katon alle: kosmetologin, hierojan, lääkärit ja leikkaussalit. Se toteutui Torniossa, jossa työskentelevät esimerkiksi plastiikkakirurgi, yleiskirurgi, gynekologi, urologi, verisuonikirurgi ja yleislääkäri.
Myös Leville on tarkoitus tuoda lääkäripalveluja. Tällä hetkellä Levin toimipisteessä työskentelee Marin lisäksi kosmetologeja, kampaaja ja hierojia.
– Kynsien ja ripsien tekijöitä myös vielä haetaan, Mari lisää.
Levin kesä oli Sf-clinikenissä hiljainen, mutta ruska jo vähän vilkkaampi. Maailmancupista lähtien ovet ovat avoinna joka päivä.
– Odotan kovasti, että asiakkaat löytäisivät meidät – sekä matkailijat että paikalliset. Rakastan asiakaspalvelua ja ihmiset ovat minulle työni suola.
Ne, jotka ovat Sf-clinikenin löytäneet, ovat olleet tyytyväisiä – tarjolla on palveluita, joita Leviltä ei ole aiemmin saatu. Esteettisiä hoitoja kysytään paljon.
– Huulten täyttö on yleisin, mitä nuoret naiset haluavat. Ilmejuonteita, Sibelius-juonteita ja otsan poikkijuonteita hoidetaan myös paljon. Koko kasvoja hoitavat pistokset ovat myös suuressa suosiossa. Siinä hyaluronihappo jakautuu koko kasvojen alueelle ja vahvistaa kollageenisäikeitä. Esteettisissä hoidoissa korostamme ennen kaikkea luonnollista kauneutta ja raikasta, hyvinvoivaa ilmettä, Mari esittelee.
Kasvohoidot nauttivat kestosuosiota – niissä käyvät naiset ja miehet.
– Varsinkin täällä pohjoisessa kasvojen iho on talvella kovalla koetuksella, kun on pakkasta ja tuulta, Mari muistuttaa.
Päiväkirurgiset toimenpiteet, kuten yläluomileikkaukset, tehdään Torniossa. Mari voi kuitenkin tehdä Levillä arvion leikkausta varten. Mari työskentelee itsekin välillä Sf-clinikenin Tornion ja Rovaniemen toimipisteissä.
– Saatan olla silloin esimerkiksi salissa tai heräämössä töissä. Meillä kierrätetään ihmisiä, jolloin kaikille on töitä täysiaikaisesti. Kun toisessa pisteessä on hiljaisempaa, toisessa on usein kiirettä.
Mari on asunut jo viisi vuotta Kittilässä. Ennen kuin hän hyppäsi Levin Sf-clinikenin vetovastuuseen, hän työskenteli Mehiläisessä.
– Tein kliinistä hoitotyötä, olin päivystyksessä tapaturmaklinikalla. Sitten siirryin jakkupukuosastolle palvelukoordinaattoriksi. Sf-clinikenin myötä tarjoutui mahdollisuus palata alkulähteelle, asiakaspalveluun, ja tehdä muutakin kuin istua Teamsissa, Mari nauraa.
Sf-clinikenissä houkutteli haaste.
– On mahtava kehittää ihan uutta juttua Leville. En vain hypännyt liikkuvaan junaan, vaan tehtäväni on myös pitää se juna liikkeellä.
