Äijälän Pirkon mökki rakennettiin 60-luvulla hyvin erämaamaisiin maisemiin Levitunturin juureen. Sittemmin ympäristö on muuttunut. Mökin valkoinen katto pilkottaa alhaalla keskellä, parkkipaikan ja YIT:n työmaan välissä.

Keskeltä ei mitään keskelle kaikkea
Tuulikki aho on tuttu näky alppihiihtokilpailuissa. Levin kilpailuissa hän toimi rataryhmässä.

Kulissien takana – kisoja ei olisi ilman talkoolaisia
Leville etätöihin saapunut Suvi Leino on tehnyt töitä pääasiassa mökiltä käsin muun seurueen ulkoillessa.

Töitä ja tunturielämää – Levillä uskotaan etätyön suosion kasvuun
Sylvester Soisalo on työskennellyt lukuisissa huippuravintoloissa eri puolilla maailmaa. Tällä hetkellä hän toimii Helsingissä sijaitsevan kalapainotteisen ravintola Boulevardin ravintoloitsijana.

Sylvester Soisalo saapuu Ravintola Kekäleeseen huhtikuussa
Fahad selvitti jo ennen saapumistaan, minkälainen on Suomen sää ja kulttuuri. Zubair kertoo, että vaati rohkeutta muuttaa Suomen ja Lappiin.