Uutta sukupolvea putkeen – Happy Safaris isältä pojalle

Happy Safaris siirtyy isältä pojalle, kun Ilkka Springare ojentaa viestikapulan Joona Springarelle. Ilkka lupaa antaa pojalleen tilaa kehittää yritystä uudelle aikakaudelle. Toimettomaksi Ilkkakaan tuskin jää. “Eihän tuo osaa paikallaan olla hetkeäkään”, Joona nauraa.

– Kyl­lä sii­nä kyy­ne­liä tu­lee, Ilk­ka Sprin­ga­re huo­kaa.

Le­vin van­him­piin oh­jel­ma­pal­ve­lu­y­ri­tyk­siin lu­keu­tu­vas­sa Hap­py Sa­fa­rik­ses­sa teh­dään par­hail­laan su­ku­pol­ven­vaih­dos­ta. Vuo­den­vaih­tees­sa Ilk­ka-isä ot­taa as­ke­leen ta­ka­va­sem­mal­le, kun hä­nen poi­kan­sa Joo­na Sprin­ga­re ot­taa vas­tuun yri­tyk­sen tu­le­vai­suu­des­ta. Kyy­ne­lil­tä ei väl­ty­tä tä­nään­kään – Ilk­ka pyyh­kii sil­mä­nurk­kaan­sa.

– Joo­nan oh­jauk­ses­sa yri­tys tu­lee var­mas­ti kas­va­maan, sitä en epäi­le lain­kaan. Olen ai­na toi­vo­nut, et­tä joku kol­mes­ta lap­ses­ta­ni jat­kai­si työ­tä­ni, mut­ta tyt­tä­ret ei­vät ol­leet kiin­nos­tu­nei­ta, ei­kä Joo­na­kaan al­kuun osoit­ta­nut ak­tii­vi­ses­ti kiin­nos­tus­taan.

Ne­li­sen vuot­ta sit­ten asi­at muut­tui­vat.

– Har­ras­tin pit­kään ur­hei­lua, jää­kiek­koa, ja lai­toin sii­hen kai­ken in­to­hi­mo­ni ja ai­ka­ni. Kun sit­ten kui­ten­kin näyt­ti sil­tä, et­tei näil­lä tai­doil­la ede­tä, läh­din opis­ke­le­maan mark­ki­noin­tia. Sen myö­tä aloin miet­tiä, oli­si­ko Hap­py Sa­fa­ris kui­ten­kin se jut­tu. Olin en­sin pari tal­vea täy­si­pai­noi­ses­ti mu­ka­na, ja sen jäl­keen sa­noin isäl­le, et­tä olen löy­tä­nyt täs­tä sen, mitä ha­lu­an teh­dä, Joo­na ker­too.

Vaik­ka kyy­ne­lei­tä vir­taa, isä on ke­vein sy­dä­min.

– Luo­vu­tan tä­män fir­man to­del­la iloi­sel­la mie­lel­lä Joo­nal­le. Oli­si­han sen joku suu­ri toi­mi­ja var­mas­ti os­ta­nut, mut­ta tämä oli eh­dot­to­mas­ti mie­lui­sam­pi rat­kai­su. Mat­kai­lu kas­vaa ja ke­hit­tyy, ja olen sa­no­nut Joo­nal­le, et­tä jos tämä hom­ma voi hy­vin, pär­jäät ta­lou­del­li­ses­ti sa­ta­var­mas­ti.

Asiakkaiden kohtaamista alusta loppuun

Hap­py Sa­fa­ris on pe­rus­tet­tu 90-lu­vun al­ku­puo­lel­la. Le­vin ku­lut­ta­ja­kan­sal­le yri­tyk­sen nimi ei kui­ten­kaan vält­tä­mät­tä ole tut­tu. Asi­a­kas­kun­ta kun muo­dos­tuu yri­tyk­sis­tä ja B2B-myyn­nis­tä.

– Le­vin lii­ke-elä­mä tun­tee mei­dät hy­vin, mut­ta kun ei ole ki­vi­jal­ka­kaup­paa ei­kä ku­lut­ta­ja­mark­ki­noin­tia, nimi ei var­si­nai­ses­ti näy mis­sään. 95 pro­sent­tia toi­min­nas­tam­me on sitä, et­tä teem­me yri­tyk­sil­le ko­ko­nais­val­tai­sia pa­ket­te­ja. Asi­ak­kaam­me ovat Ete­lä-Suo­mes­ta ja ul­ko­mail­ta, usein suu­ry­ri­tyk­siä ja nii­den kes­ki­joh­toa ja ylin­tä joh­toa, Ilk­ka ker­too.

Hap­py Sa­fa­ris no­jaa toi­min­nas­saan kah­teen kes­kei­seen ele­ment­tiin, laa­tuun ja asi­a­kas­pal­ve­luun. Ne ovat ol­leet Il­kal­le kun­nia-asia, ja ovat sitä myös Joo­nal­le.

– Ma­joi­tus­ti­lo­jen on ol­ta­va laa­duk­kai­ta ja ti­la­via. Yri­tys­po­ru­kat usein ha­lu­a­vat, et­tä jo­kai­sel­le on oma ma­kuu­huo­ne. Kun ryh­mäs­sä on yleen­sä 8–12 hen­keä, ei sel­lai­sia hu­vi­loi­ta ihan kau­he­as­ti ole Le­vil­lä tar­jo­ta, Joo­na sel­vit­tää.

Happy Safaris tarjoaa yrityksille majoitus- ja ohjelmapalvelupaketteja. Sekä isälle että pojalle asiakaspalvelutyö on sydämen asia.

Hap­py Sa­fa­rik­sel­la on kol­me omaa hu­vi­laa ja yk­si ri­vi­ta­lo. Li­säk­si yri­tys vä­lit­tää mui­den toi­mi­joi­den Le­vil­lä omis­ta­mia mök­ke­jä ja huo­neis­to­ja. Ma­joi­tus et­si­tään ai­na sen mu­kaan, min­ne asi­a­kas ha­lu­aa.

– Jos asi­a­kas ha­lu­aa Le­vin yti­meen, ma­joi­tuk­sen on to­si­aan ol­ta­va ai­van yti­mes­sä. Ki­lo­met­rin pääs­sä on jo lii­an kau­ka­na, Ilk­ka ku­vai­lee.

Joo­na huo­maut­taa, et­tä kyse ei ole myös­kään pel­käs­tä ma­joi­tuk­sen vuok­raa­mi­ses­ta.

– Me myym­me vain pa­ket­te­ja. Se tar­koit­taa sitä, et­tä meil­tä on yh­des­tä kah­teen hen­keä koko ajan ryh­män ta­voi­tet­ta­vis­sa. Hoi­dam­me jää­kaa­pin täy­teen, olem­me vas­tas­sa ken­täl­lä, viem­me asi­ak­kaat ma­joi­tuk­seen, nos­tam­me yh­des­sä mal­jat, to­teu­tam­me en­nak­koon suun­ni­tel­lun oh­jel­man ja olem­me mu­ka­na sa­fa­reil­la. Se on asi­a­kas­koh­taa­mis­ta alus­ta lop­puun, seu­ra­mies­hom­maa, Joo­na to­te­aa.

– Ja kun Joo­na sa­noi, et­tä olem­me ai­na ta­voi­tet­ta­vis­sa, se to­del­la tar­koit­taa sitä, Ilk­ka jat­kaa.

– Jos tu­lee pu­he­lu, et­tä tar­vi­taan ham­mas­har­ja tai Bu­ra­naa, se on toi­mi­tet­tu asi­ak­kaal­le 20 mi­nuu­tis­sa. Pie­net asi­at ovat usein se jut­tu, mikä on kaik­kein tär­kein­tä ja jois­sa ei voi lip­sua.

Ak­ti­vi­tee­tit Hap­py Sa­fa­ris os­taa ali­han­kin­ta­na.

– Meil­lä on yh­teis­työ­kump­pa­nei­na Enon­ve­ne, Ki­nos Sa­fa­ris, Po­lar Light Tours, Kelo Ren­tal, Ice Kar­ting, Hul­lu Poro, Le­vi­de­li ja Im­mel­kar­ta­no. Im­mel­kar­ta­non sau­nat ja ruo­ka ovat ai­na kova jut­tu, Ilk­ka ker­too.

Idea Sirkantähden baaritiskillä

Ku­ten jo­kai­sen per­hey­ri­tyk­sen, myös Hap­py Sa­fa­rik­sen taus­tal­la on ta­ri­na. Kun ky­syn sitä, Il­kan kas­voil­le le­vi­ää le­veä vir­ne.

– Sepä on­kin kuu­le haus­ka ta­ri­na, mies aloit­taa hy­myil­len.

– Olin vuo­den 1989 ke­vääl­lä lo­mal­la Yl­läk­sel­lä, jos­ta sit­ten mo­nen kom­mel­luk­sen kaut­ta pää­dyin he­li­kop­te­ri­kyy­dil­lä Le­vil­le. Le­vil­lä ta­pa­sin Sir­kan­täh­den baa­ri­tis­kil­lä sil­loi­sen kun­nan­joh­ta­jan Aar­ne Ni­kan. Em­me tun­te­neet toi­si­am­me en­tuu­des­taan, mut­ta sii­nä me jut­te­lim­me. Nik­ka ker­toi, et­tä pää­si­äi­sen jäl­keen Rak­ka­vaa­ras­sa va­pau­tuu kaa­voi­tet­tu­ja mök­ki­tont­te­ja va­rat­ta­vik­si, et­tä os­ta sinä. Mi­nä­hän in­nos­tuin ja os­tin kol­me tont­tia, joil­le ra­ken­nu­tin kol­me pa­ri­ta­loa.

Pa­ri­ta­lot oli­vat Il­kan en­sim­mäi­nen ank­ku­ri Le­vil­le – hy­väs­sä ja pa­has­sa.

– Ei­hän se hy­vin läh­te­nyt liik­keel­le. Tuli lama ei­vät­kä pa­ri­ta­lot men­neet kau­pak­si. Olin kau­heis­sa ve­lois­sa. Sil­loin pää­tin, et­tä pe­rus­tan moot­to­ri­kelk­ka­sa­fa­ri­fir­man Le­vil­le. Sii­tä tuli Hap­py Sa­fa­ris. Kelk­ka­lans­si oli ny­kyi­sen Hul­lu Po­ron res­pan koh­dal­la. Sii­nä meil­lä oli kel­kat ja kont­ti, jos­sa oli kelk­ka­haa­la­rit.

Kelk­ka­hom­mat kes­ti­vät ai­kan­sa, kun­nes Ilk­ka to­te­si, et­tä hom­ma ei lyö lei­vil­le, ja oli ai­ka teh­dä muu­ta. Hap­py Sa­fa­ris jäi sil­ti eloon, to­sin toi­sen­lai­sel­la toi­min­nal­la. Tänä päi­vä­nä Ilk­ka ku­vai­lee it­se­ään mo­ni­a­la­y­rit­tä­jäk­si. Yrit­tä­jän tai­pa­leel­le hän as­tui 44 vuot­ta sit­ten 22-vuo­ti­aa­na.

– Aloi­tin yrit­tä­mi­sen squ­ash-hal­lin pyö­rit­tä­mi­sel­lä. Se oli Ro­va­nie­mel­lä Poh­jan­ho­vin li­sä­ra­ken­nuk­ses­sa. Olin myös pe­rus­ta­mas­sa Mark­ku Ah­ton kans­sa Ski Ra­di­o­ta, jon­ka myö­hem­min myim­me NRJ:lle. Olen tuo­nut maa­han moot­to­ri­kelk­ko­ja, leik­ki­paik­ka­komp­lek­se­ja ja jopa kaa­sug­ril­le­jä sil­loin, kun niis­tä ei vie­lä Suo­mes­sa tie­det­ty mi­tään. Olen teh­nyt uraa kiin­teis­tö­bis­nek­ses­sä, ja vai­mol­la­ni An­nel­la oli kah­vi­la­kon­di­to­ri­ay­ri­tys Ro­va­nie­mel­lä. Olen myös ra­ken­nut­ta­nut Lii­kun­ta­kes­kus Kun­non Pai­kan Ro­va­nie­mel­le. Sen myin pois vuon­na 2018. 

Nyt edes­sä ole­vaa su­ku­pol­ven­vaih­dos­ta Ilk­ka ver­taa Kun­non Pai­kan myyn­tiin.

– Kun­non Paik­ka ja Hap­py Sa­fa­ris ovat ol­leet mi­nun kak­si las­ta­ni. Kun myin Kun­non Pai­kan, meni mon­ta päi­vää, et­tä vain mie­tin, mitä minä me­nin te­ke­mään. Ko­vil­le se ot­ti. Nyt ei tar­vit­se miet­tiä, on­ko rat­kai­su oi­kea, mut­ta sil­ti ot­taa ko­vil­le, Ilk­ka huo­kaa.

Reissutyötä Helsingin ja Levin välillä

Joo­na ja hä­nen kak­si si­sar­taan ovat tot­tu­neet yrit­tä­jä­per­heen ar­keen: kii­ret­tä pi­tää ja töi­tä teh­dään. Lap­set ovat ol­leet nuo­ris­ta saak­ka mu­ka­na per­heen yri­tyk­sis­sä sen mitä ovat ky­en­neet. Yrit­tä­jyys ei kui­ten­kaan pe­lo­ta Joo­naa.

–  Enem­män­kin näen isä­ni yrit­tä­jyy­den esi­merk­ki­nä, jos­ta on ol­lut hyvä ot­taa mal­lia. Lap­se­na ihai­lin ai­na isää, kun se tou­hu­si me­ne­mään. Vir­taa riit­ti ja ai­na oli mon­ta rau­taa tu­les­sa. Ar­mei­jas­sa huo­ma­sin, et­tä olen it­se­kin tyyp­pi­nä sel­lai­nen, joka mie­lel­lään pi­tää lan­gat kä­sis­sään.

Su­ku­pol­ven­vaih­dok­sen suh­teen Ilk­ka on huo­let­to­min mie­lin. Hän ha­lu­aa an­taa po­jal­leen va­paat kä­det, mut­ta on tar­peen tul­len mie­lel­lään myös tu­ke­na ja apu­na.

– On oi­ke­as­taan ihan hy­vä­kin, et­tä isä an­taa mi­nun teh­dä vir­hei­tä. Niis­tä opin. Mut­ta en us­ko, et­tä isä te­ke­mät­tö­mäk­si jää. Ei­hän tuo osaa pai­kal­laan ol­la het­ke­ä­kään, Joo­na nau­raa.

Joo­na asuu puo­li­son­sa kans­sa Hel­sin­gis­sä, mut­ta viet­tää pal­jon ai­kaa Le­vil­lä.

– Tänä vuon­na olen ol­lut yh­tä soit­toa puo­li vuot­ta tääl­lä. Olen siis ai­ka pal­jon reis­sus­sa.

Ilk­ka toi­voo, et­tä poi­ka siir­tää yri­tyk­sen uu­teen ai­ka­kau­teen, ja niin Joo­na ai­koo teh­dä.

– Ha­lu­an eh­dot­to­mas­ti pi­tää kiin­ni hen­ki­lö­koh­tai­ses­ta pal­ve­lus­ta, se on sel­vää, mut­ta voi ol­la, et­tä vien toi­min­taa myös enem­män B2C-puo­lel­le eli yk­si­tyi­sa­si­a­kas­myyn­tiin. Ul­ko­mail­ta oli­si pal­jon tu­li­joi­ta. Myös ko­ti­maan yri­tys­myyn­nis­sä pi­tää teh­dä uu­sa­si­a­kas­han­kin­taa. Siel­lä on pal­jon va­ki­oa­si­a­kas­ryh­miä, jot­ka ovat jää­mäs­sä pois, kun joh­to­ryh­mät van­he­ne­vat. En­si­si­jai­se­na teh­tä­vä­nä on päi­vit­tää yri­tyk­sen toi­min­to­ja ny­ky­het­keen so­pi­vik­si ja ot­taa hal­tuun myös so­si­aa­lis­ta me­di­aa.

Vii­me vuo­sien maa­il­man­ti­lan­ne on nä­ky­nyt myös Hap­py Sa­fa­rik­sel­la vii­van al­la pie­ne­nä nii­auk­se­na, mut­ta yri­tyk­ses­sä us­ko­taan kas­vuun.

– Mat­kai­lu­a­lal­la on ra­jat­to­mat mah­dol­li­suu­det, Joo­na sum­maa.