Yksi Levi – monta kesätarinaa
Kesällä Levin huipulle voi mennä ihailemaan maisemia, kahvittelemaan, ulkoilemaan, nauttimaan auringosta kavereiden kanssa tai lähteä pyöräreiteille – ja siitä voi suunnata vaikka kesäkelkkaradalle!
Ohikulkumatkalla
Pohjois-Norjaan matkalla oleva Lipastin perhe pysähtyi Levin huipulle lounastauolle ja ihailemaan maisemia. Perheen tytär Iris oli löytänyt netistä Pohjois-Norjan rullakivirannat, ja niiden näkeminen innosti koko perhettä. He ajoivat omalla autollaan Rovaniemelle ja jatkoivat siitä matkaa matkailuautolla.
– Tykkään kivistä, ja siitä syntyi idea lähteä katsomaan rullakivirantoja. On jotenkin jännittävää ajatella, kuinka kivet ovat joskus kauan sitten olleet kallioperää, ja kuinka ne ovat pilkkoutuneet yhä pienemmiksi irtokiviksi, Iris pohtii.
Vaikka perheen silmissä siintävät jo meri ja Norjan vuoret, Levin maisemat tekivät heihin vaikutuksen.
– Maisema tunturin huipulta on karun kaunis ja hyvin erilainen kuin keskisuomalainen maisema, Salla-äiti nauraa.
Perhe pyöräilemässä
Leviltä kotoisin oleva Elina on tuonut italialaisen puolisonsa Antonion viettämään kesää pohjoisessa. He ovat pyöräilleet ja kävelleet luonnossa. Nyt he seisovat Elinan Anu-sisaren ja tämän Aino-tyttären kanssa Levin huipulla ja ovat valmiita lähtemään pyöräreiteille.
– Tultiin katsomaan, miltä Levi näyttää kesällä, ja täällä on nyt niin vähän porukkaa. Olen tottunut siihen, että täällä on paljon enemmän ihmisiä, Elina nauraa.
– Asumme Italiassa vilkkaammassa paikassa, joten nyt on mukava viettää aikaa rauhassa luonnossa, Antonio jatkaa.
Oulusta saapuneet Anu ja hänen tyttärensä Aino halusivat myös nähdä, miltä tuttu paikka näyttää ilman lunta.
– Lähdimme katsomaan maisemia huipulta ja tutkimaan näitä pyöräreittejä, joita emme tunne kovin hyvin, Anu kertoo.
– Kiva nähdä tämä paikka kesälläkin, ja nyt kyllä vähän jännittää, miten tässä rinteessä käy, Aino nauraa ja laittaa pyöräilykypärän päähänsä.
Kavereita moikkaamassa
Iisalmelainen Janne istuu Levin huipulla ja katselee maisemia kaverinsa kanssa. Nuori mies vietti pari vuotta sitten talven Levillä, ja nyt hän on saapunut tapaamaan ystäviään. Aika onkin kulunut yhdessä hengaillen. Janne on käynyt aiemminkin Levillä kesäisin, ja toteaa sen olevan hyvin erilainen kuin talvella.
– Täällä on kyllä tosi rauhallista näin kesäisin. Tosin, kun terassit aukeavat kuudelta, niin siellä on sitten varmasti porukkaa, hän nauraa.
Porukalla patikoimassa
Jyväskyläläiset Minna ja Ari viettävät viikon lomaa Levillä koiriensa Hillan ja Lumin kanssa, kuten he tekevät useimmilla lomillaan. Porukka on juuri noussut Levin huipulle, koska se on sopiva retki ajopäivän jälkeen.
– Täällä on mukavaa ulkoilla ja maisemat ovat niin kauniita, Minna sanoo.
Porukka tekee yleensä päiväretkiä eri tuntureille ja palaa illaksi mökille Leville. He käyvät aina lomillaan Pallaksella, Ylläksellä ja Särkitunturilla. Kesäretkillä eväinä on aina mansikoita.
– Katsomme aina fiiliksen ja sään mukaan, mihin lähdemme retkelle, Ari kertoo.
Perinteisellä perhelomalla
Järvenpääläiset Leena ja Helmi kipuavat kohti Levin huippua. Leenalla on kädessään paperipussi.
– Perheemme perinne on tulla lomalle tänne Leville heti kun koulut loppuvat. Teemme yhdessä patikkareissuja, pyöräilemme ja golfaamme. Lisäksi mökin vieressä on joki, ja siellä on aivan pakko käydä uimassa, perheen tytär Helmi kertoo.
– Eilen kävimme kiertämässä Pyhä-Nattasen reitin, ja se oli upea. Aiomme käydä vielä myös pyöräilemässä Kukastunturin polkaisun Ylläksellä, Leena-äiti jatkaa.
Helmin ja Leenan mielestä Levin viehätys perustuu monipuolisuuteen, kauniiseen luontoon ja sen rauhaan.
– Täällä on ympäri vuoden niin monipuolisesti kaikkea tekemistä, Leena sanoo, ja sitten äiti ja tytär jatkavat etsimään hyvää taukopaikkaa. Paperipussissa odottavat tuoreet munkit.
Vauhdikasta kelkkailua
Levin kesäkelkkaradalta kuuluu kolinaa ja pian yksi kelkka hurahtaa näkyviin metsän siimeksestä. Levillä asuva Asseri on päässyt näyttämään, kuinka vauhdikkaasti kesäkelkkaradalla lasketaan. Hän ja Tampereelta vierailulle tullut Veikko-serkku viilettivät rataa vauhdilla.
– Rata on hauska, kun saa mennä täysillä. Kurvit on aina jänniä, Asseri nauraa.
Veikko nyökyttelee vieressä, ja kertoo, mitä kaikkea muuta he ovat tehneet yhdessä.
– Olemme pyöräilleet ja uineet sekä kulkeneet metsissä. Olemme myös kalastaneet ja saaneet kaloja, Veikko kertoo.
Seuraavan kelkan kyydissä viilettävät alas Asserin isoveli Artturi ja Veikon sisko Kerttu, joka oli laskemassa nyt ensimmäistä kertaa.
– Kivaa oli, hän nauraa.
Porukka aikoo jatkaa laskemista, mutta he ehtivät kertoa myös tulevista kesäsuunnitelmistaan.
– Aion pelata jalkapalloa, olla kavereiden kanssa ja syödä jäätelöä, Kerttu sanoo.
– Minulla on huomenna konfirmaatio ja sitten lähdemme Tšekkiin harjoittelemaan vesihyppyjä, Artturi jatkaa.
