Pian on makeaa maaston täydeltä

Kittilän kunnan uusi reittisuunnittelija vei Levin Sanomien toimittajan testaamaan tänä kesänä rakennettuja, vielä viimeistelyvaiheessa olevia maastopyöräreittejä. Taalojärven ja Rakkavaaran reitit tarjoilivat hauskaa serpentiiniä ja uusia oivalluksia.

– Ku­va­taan­ko pa­luu­mat­kal­la, jos nyt täs­sä nous­tes­sa kat­son hy­vät koh­dat? Ky­syn Tui­ja Lai­ta­ka­ril­ta, Kit­ti­län kun­nan uu­del­ta reit­ti­suun­nit­te­li­jal­ta, kun olem­me pol­ke­mas­sa ylös uut­ta maas­to­pyö­rä­reit­tiä.

– Kat­so­taan mi­ten sii­nä käy, voi ol­la et­tä vauh­ti vie mu­ka­naan ja unoh­tuu py­säh­tyä, Tui­ja nau­raa.

Tänä ke­sä­nä Le­vil­le on ura­koi­tu uu­sia, kau­an kai­vat­tu­ja pyö­rä­reit­te­jä. Rei­tit si­joit­tu­vat Rak­ka­vaa­raan, Levi-tun­tu­rin hui­pul­le Etu­rin­teen ylä­a­se­man ja Tui­kun vä­lil­le sekä Taa­lo­jär­ven tun­tu­maan. Olem­me tes­taa­mas­sa näis­tä vii­mei­se­nä mai­nit­tua, eli Taa­lo­jär­ven reit­tiä, joka kie­mur­te­lee Koil­lis­rin­tei­den kyl­jes­sä.

– Uu­det rei­tit tu­le­vat In­fo­GI­Siin ja kart­toi­hin vas­ta, kun ne ovat val­miit. Tä­män pi­täi­si ol­la val­mis lo­ka­kuun lop­puun men­nes­sä. En­nen käyt­töö­not­toa tän­ne tu­lee myös sel­ke­ät kyl­ti­tyk­set, Tui­ja ker­too.

Tuija Laitakari on ollut reilut kaksi viikkoa Kittilän kunnalla reittisuunnittelijana. Pesti on kolmivuotinen.

Läh­dem­me pol­ke­maan reit­tiä jyr­käs­ti ylös, to­sin Tui­ja vink­kaa, et­tä avat­ta­es­sa reit­ti tul­laan pol­ke­maan ylös loi­vem­paa reit­tiä. Olen säh­kö­pyö­räl­lä, Tui­ja säh­köt­tö­mäl­lä.

– Kyl­lä täs­sä hiki tu­lee, hän huik­kaa tiu­kim­mas­sa nou­sus­sa, mut­ta niin vain luo­mu­pyö­rän kam­pi pyö­rii ja nai­nen ete­nee vauh­dik­kaas­ti.

Taa­lo­jär­ven reit­ti tu­lee kart­toi­hin pu­nai­sel­la – se siis luo­ki­tel­laan vaa­ti­vak­si rei­tik­si. Tui­ja ku­vai­lee sitä kui­ten­kin mie­luum­min “pu­nai­sek­si, jos­sa on hy­vin vah­vas­ti si­nis­tä mat­kas­sa”.

– Ajo­pin­nal­taan Taa­lo­jär­ven uu­si reit­ti on suh­teel­li­sen help­po, mut­ta maas­ton­muo­dot te­ke­vät sii­tä pu­nai­sen, hän ker­too.

Taalojärven reitti on vielä keskeneräinen, vaikka monesta kohtaa jo hyvin valmiin näköinen.

Rei­til­lä on muu­ta­ma pie­ni vä­hän ki­vik­koi­sem­pi pät­kä, mut­ta ei mi­tään sel­lais­ta, mikä oli­si pe­rus­pyö­räi­li­jäl­le mah­dot­to­muus. Pi­tuut­ta rei­til­le tu­lee yh­teen suun­taan 1,4 ki­lo­met­riä. Olem­me no­pe­as­ti yl­hääl­lä.

– Reit­ti on val­mis­tu­es­saan hie­man ir­ral­li­sen oloi­nen, mut­ta se tu­lee jat­kos­sa yh­ty­mään osak­si Le­vin hui­pul­le ra­ken­net­ta­vaa reit­tiä. Po­lun voi ha­lu­tes­saan ajaa myös osa­na Le­vin ym­pä­rys­reit­tiä.

Matkailun monitoiminainen

Vie­lä muu­ta­ma viik­ko sit­ten Tui­ja pyö­räi­li Ete­lä-Nor­jas­sa.

– Pak­ko sa­noa, et­tä kyl­lä minä mie­tin, on­ko tun­tu­reil­la enää vuo­rien jäl­keen mi­nul­le mi­tään an­net­ta­vaa. Mut­ta nyt kun olen käy­nyt tes­taa­mas­sa uu­sia reit­te­jä, ki­pi­nä on löy­ty­nyt. Tääl­lä on val­ta­vas­ti po­ten­ti­aa­lia, Tui­ja ke­huu.

Nor­jas­sa Tui­ja on asu­nut vii­mei­set puo­li­tois­ta ke­sää.

– Asuin Ete­lä-Nor­jas­sa, kes­kel­lä ei mi­tään. Siel­lä on jurt­ta­ho­tel­li, jos­sa sekä ma­joi­tus­ti­lat et­tä sau­nat on käy­tän­nös­sä telt­to­ja, jurt­tia. Se on pyö­räi­ly­koh­de, jon­ka ym­pä­ril­lä on 120 ki­lo­met­riä hy­vin luon­non­mu­kai­sia pyö­rä­reit­te­jä. So­ras­tet­tua pät­kää ei ole mis­sään. Riip­pu­sil­to­ja sin­ne on ra­ken­net­tu ja mär­kien koh­tien yli me­nee poik­ki­puin teh­ty­jä pit­kok­sia. Tek­ni­ses­ti rei­tit ovat sel­lai­sia, et­tä siel­lä on help­po saa­da flow-tun­ne.

Niil­lä rei­teil­lä Tui­ja pait­si op­pi it­se uut­ta, myös koki an­toi­sak­si opet­taa mui­ta.

– Työs­ken­te­lin op­paa­na. Asi­ak­kaat oli­vat pää­a­si­as­sa nor­ja­lai­sia, mut­ta myös muu­al­ta maa­il­mas­ta. Se oli sel­lai­nen lin­tu­ko­to.

Tal­vi­sin lin­tu­ko­to jäi taak­se, ja Tui­ja siir­si elä­män­sä Saa­ri­se­läl­le.

– Siel­lä työ oli toi­sen­lais­ta. Toi­min pie­nes­sä, pit­to­res­kis­sä luk­sus­ma­joi­tus­koh­tee­es­sa koh­de­pääl­lik­kö­nä tal­vi­se­son­kien ajan. 

Tui­ja työs­ken­te­li jo ko­ro­nan ai­kaan Saa­ri­se­läl­lä. Tuol­loin hän veti han­ket­ta, jos­sa ke­hi­tet­tiin Saa­ri­se­län ym­pä­ri­vuo­tis­ta mat­kai­lua pyö­räi­ly­ve­toi­ses­ti. Myös Le­vin naa­pu­ri, Yl­läs, on tut­tu Tui­jal­le. Vii­ti­sen­tois­ta vuot­ta sit­ten hän tart­tui Yl­läk­sen mat­kai­lu­yh­dis­tyk­sen toi­mi­tus­joh­ta­jan pes­tiin.

– Mat­kai­lu­yh­dis­tyk­ses­sä loim­me pe­rus­tuk­sia Yl­läk­sen alu­een maas­to­pyö­räi­lyn ke­hit­tä­mi­sek­si. Sil­loin käy­tös­sä oli­vat vain kan­sal­lis­puis­ton ul­ko­puo­li­set alu­eet. Nii­hin ai­koi­hin, kun kan­sal­lis­puis­to avau­tui pyö­räi­lyl­le, siir­ryin Met­sä­hal­li­tuk­sel­le töi­hin ja läh­din te­ke­mään Ky­läs­tä ky­lään -han­ket­ta. Sii­nä ta­voit­tee­na oli ym­pä­ri­vuo­ti­sen ja kes­tä­vän mat­kai­lun ke­hit­tä­mi­nen, reit­ti­ver­kos­ton pa­ran­ta­mi­nen ja puis­ton pal­ve­lui­den nos­ta­mi­nen esiin.

Tui­jan työ­pöy­däl­lä on ol­lut muun mu­as­sa kan­sal­lis­puis­ton en­sim­mäi­set maas­to­pyö­räi­ly­rei­tit.

– Kä­vin kar­toit­ta­mas­sa esi­mer­kik­si Yl­läs–Levi-rei­tin.

Taalojärveltä Rakkavaaraan

Pää­täm­me hu­raut­taa Taa­lo­jär­ven rei­tin huip­pu­pis­tees­tä alas yh­den va­lo­ku­vaus­py­säh­dyk­sen tak­tii­kal­la. Se on­nis­tuu. Kur­vaam­me rei­tin kau­neim­paan mut­kaan. Tai­vas ei va­li­tet­ta­vas­ti tar­joi­le meil­le tä­nään par­hain­taan – sää on har­maa. Voin vain ku­vi­tel­la, kuin­ka ko­me­al­ta täs­sä koh­das­sa näyt­tää, kun rus­ka vär­jää edes­säm­me au­ke­a­van mai­se­man.

Kauniimmalla säällä maisema pääsisi paremmin oikeuksiin.

Kun ku­vat on otet­tu, kur­vai­lem­me ta­kai­sin Ra­vin­to­la Drai­vin park­ki­pai­kal­le. Kun aje­taan ala­mä­keen, kal­lis­te­tut mut­kat eli ber­mit ja kum­pui­le­va pin­ta tuo­vat mie­leen bike park­kien rei­tit. Ser­pen­tii­ni­mäi­nen muo­to luo ajoon ki­van ryt­min, ja huo­maan ajat­te­le­va­ni, et­tä hit­si, osai­sin­pa ajaa ber­mit vauh­dik­kaam­min.

– Tuo on juu­ri se jut­tu, mitä rei­tin pi­tää saa­da ai­kaan: tun­teen, et­tä ha­lu­aa ajaa ja op­pia li­sää. Sik­si on myös tär­ke­ää, et­tä kun tai­toa ker­tyy, löy­tyy myös täl­lai­sia pu­nai­sia ja mus­ti­a­kin reit­te­jä, jois­sa on haas­tet­ta. Ei lii­an vaa­ral­li­sia tie­ten­kään, mut­ta sel­lai­sia, et­tä ne ruok­ki­vat ha­lua ke­hit­tyä.

Tui­ja neu­voo mi­nua ber­mien kans­sa: “pidä kat­se siel­lä ber­min toi­ses­sa pääs­sä, älä kat­so ren­gas­ta, an­na lan­ti­on liik­kua ren­nos­ti ja kään­nä na­paa sin­ne, min­ne olet me­nos­sa.”

Kun Taa­lo­jär­ven reit­ti on ajet­tu, jat­kam­me mat­kaa koh­ti Rak­ka­vaa­ran reit­tiä. Pää­tän tes­ta­ta Tui­jan oh­jei­ta. Tämä to­sin on si­ni­nen eli help­po reit­ti, ei­vät­kä ber­mit ole yh­tä iso­ja kuin Taa­lo­jär­ven rei­til­lä. Sen si­jaan tar­jol­la on haus­kaa ser­pen­tii­niä, jos­sa sa­mat oh­jeet pä­te­vät.

– Tämä reit­ti so­pii hy­vin aloit­te­li­jal­le­kin. Tääl­lä on help­po ope­tel­la kaar­re­a­joa pie­nis­sä kal­lis­te­tuis­sa mut­kis­sa. Sa­mal­le pai­kal­le teh­tiin vii­me tal­ve­na tal­vi­pyö­räi­ly­reit­ti, Tui­ja jut­te­lee.

Rak­ka­vaa­ran reit­ti on ka­pe­ah­ko, vain 60–120 sent­tiä le­veä. Tui­jan mu­kaan ka­pea reit­ti opet­taa ha­ke­maan ta­sa­pai­noa. Rei­til­lä aje­taan vain myö­tä­päi­vään, et­tei tule ko­la­rei­ta.

– Rei­tin piti au­e­ta jo kesä–hei­nä­kuun vaih­tees­sa, mut­ta tän­ne pää­tet­tiin li­sä­tä le­vi­ke­paik­ko­ja, jot­ka su­ju­voit­ta­vat ohi­tuk­sia.

Tapasimme Rakkavaaran reitillä Tuukka Westerholmin ja Kaisu Keräsen, jotka olivat tekemässä viimeistelytöitä.

Mat­kan var­rel­la ta­paam­me Tuuk­ka Wes­ter­hol­min ja Kai­su Ke­rä­sen, jot­ka työs­ken­te­le­vät reit­tiä ura­koi­van Al­leg­ran ri­veis­sä.

– Olen käy­nyt muu­ta­man ker­ran it­se­kin tä­män pol­ke­mas­sa sekä yk­sin et­tä eri­lais­ten käyt­tä­jien kans­sa, ja pa­lau­te on ol­lut vain po­si­tii­vis­ta, Tuuk­ka ke­hai­see.

– Kal­lis­tuk­sil­la on to­del­la iso mer­ki­tys aja­mi­sen flow’n kan­nal­ta, hän li­sää.

Jep, sa­noi­sin, et­tä ai­van haus­ka pät­kä tä­mä­kin – hy­myi­lyt­ti!

Mieli vei kohti maastoa

Rak­ka­vaa­ran reit­tiä voi kier­tää luup­pi­na, kun pa­laa la­tu­poh­jaa pit­kin ta­kai­sin läh­tö­pis­tee­seen. Meil­le riit­tää tä­nään yk­si kier­ros – työ­ai­ka­tau­lu ei an­na ar­moa kum­mal­le­kaan. Tui­ja on eh­ti­nyt ol­la uu­des­sa pes­tis­sään Kit­ti­läs­sä vas­ta kak­si viik­koa ja kol­me päi­vää, mut­ta hi­hat on jo kää­rit­ty. Mikä sai Tui­jan Kit­ti­lään ja pyö­räi­ly­ky­sy­mys­ten ää­rel­le?

– Kun­ta haki ih­mis­tä ke­hit­tä­mään rei­tis­töä kol­men vuo­den ai­ka­jän­teel­lä. Näen, et­tä Kit­ti­läs­sä ol­laan stra­te­gi­sel­la ta­sol­la si­tou­dut­tu tä­hän työ­hön, ja kun tääl­lä pää­te­tään jo­tain, sii­hen ol­laan val­mii­ta sat­saa­maan. Se oi­ke­as­ti mo­ti­voi ja hou­kut­te­li mi­nua. Reit­ti­po­ten­ti­aa­li on tääl­lä hil­li­tön, mut­ta toki on myös haas­tei­ta – eli oli kut­su­mus­ta riit­tä­väs­ti, Tui­ja sum­maa.

Tui­jan kiin­nos­tus ret­kei­lyyn ja pyö­räi­lyyn ulot­tuu kau­as.

– Se syn­tyi jo 90-lu­vun alus­sa, kun olin Jen­keis­sä ja tein en­sim­mäi­sen use­am­man yön va­el­luk­se­ni. Se oli mi­nul­le kään­teen­te­ke­vä ko­ke­mus. Suo­meen pa­lat­tu­a­ni läh­din Suo­mi Pyö­räi­lee La­pis­sa -ret­kel­le. Se oli sel­lai­set 700 ki­lo­met­riä. Huo­ma­sin, et­tä ai­na kun näin, et­tä tien var­res­ta läh­ti joku pol­ku jon­ne­kin, mie­tin, et­tä min­ne­kö­hän tuo vie. Olin tien van­ki, ja mie­li vei koh­ti maas­toa, Tui­ja ku­vai­lee.

Seu­raa­va reis­su vei maas­toon.

– Il­moit­tau­duin mu­kaan reis­sul­le, jos­sa pyö­räil­tiin Kii­lo­pääl­tä Jää­me­ren ran­nal­le. Se oli haas­ta­va, mut­ta myös haus­ka reis­su vas­ta-al­ka­jal­le. Siel­tä sain lo­pul­li­sen ki­pi­nän pyö­räi­lyyn. Vä­hän sel­lai­nen ma­so­kis­ti­nen te­ke­mi­nen ja op­pi­mi­nen tai­taa ol­la mi­nun jut­tu­ni, Tui­ja nau­rah­taa.

Vuon­na 2001 Tui­ja muut­ti Le­vil­le ja al­koi työs­ken­nel­lä K5:ssä myyn­nis­sä ja mark­ki­noin­nis­sa.

– Sil­loin K5:ssä oli vain huo­neis­to­ja, ho­tel­li oli vas­ta ra­ken­teil­la. Mut­ta pyö­riä me vuok­ra­sim­me jo sil­loin.

Talveksi uusi reitti

Nyt ym­py­rä ta­val­laan sul­keu­tui, kun Tui­ja teki pa­luun Le­vil­le.

– On­han täs­sä vie­lä pää vä­hän se­kai­sin, kun ajaa it­se­ään uu­teen asi­aan si­säl­le. Tun­nen alu­et­ta, mut­ta moni asia on myös vuo­sien saa­tos­sa muut­tu­nut. Fii­lis on hyvä. Tääl­lä on jo teh­ty hy­viä asi­oi­ta: uu­det rei­tit nos­ta­vat Le­vin pro­fii­lia ja näyt­tä­vät suun­taa ke­hit­tä­mis­työl­le.

Tui­jan työs­sä on tär­ke­ää viet­tää ai­kaa myös maas­tos­sa.

– Kun käyn aja­mas­sa reit­te­jä, kuu­len asi­a­kas­ko­ke­muk­sia: mikä toi­mii, mikä ei. Se on ää­rim­mäi­sen tär­ke­ää täs­sä työs­sä.

Nämä kol­me reit­tiä ei­vät enää kai­paa Tui­jan huo­mi­o­ta, kat­se on jo muu­al­la:

– Suun­ni­tel­laan li­sää! En­si tal­vek­si Kät­kän poh­jois­puo­lel­le tu­lee uu­si reit­ti. Se on sel­lai­nen paik­ka, joka on mat­kai­lu­kes­kuk­sen vie­res­sä mut­ta hy­vin erä­mai­ses­sa ym­pä­ris­tös­sä. Sii­tä tu­lee hie­no, Tui­ja lu­paa.

Kaikki palaute reittien käyttäjiltä on Tuijalle ensiarvoisen tärkeää. Tuukka kertoi koeajaneensa reitin ja että oli siihen enemmän kuin tyytyväinen.